Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys

 

En tiedä, kuinka lasten- ja nuortenkirjailijat tämän kokevat, mutta itse pidän ilahduttavana asiana, että ikoninen dekkarikirjailija Leena Lehtolainen julkaisi tänä syksynä nuortenkirjan. Ilahduttavana pidän tätä paitsi lukijana myös sen takia, että koen sen myös kannanottona lanu-kirjallisuuden puolesta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on tärkeää ja sitä tuottavat kirjailijat tekevät tärkeää työtä. On tavanomaista, että pääasiassa lapsille ja nuorille kirjoittavat saavat toisinaan osakseen vähättelyä ("oletko ajatellut kirjoittaa oikeankin kirjan"-tyylisesti). Toivottavasti Lehtolaisen kaltaisen suursuosikin esimerkki hälventää väheksyntää ja innostaa hänen aikuisia fanejaan lukemaan myös lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja!

Tiedättekin, että olen Leena Lehtolaisen fanityttö jo viime vuosituhannelta. Silloin luin lähinnä aikuisille suunnattuja Maria Kallio -dekkareita, ja kyllä ne puhuttelivat teiniäkin. Hauskaa, että tällä lailla kohti neljääkymmentä käyvänä pääsin lukemaan Lehtolaisen kirjoittamaa nuortenjännäriä. Toki tämä ei ole ensimmäinen nuortenkirja häneltä: Lehtolainen on kirjoittanut niitä kaksi 70-ja 80-luvuilla, esikoisensa jo 12-vuotiaana!

Ihailen Lehtolaista muun muassa siksi, että hän on läpi vuosikymmenten pysynyt romaaneissaan vahvasti ajassa kiinni. Hänen kirjoissaanhan kuvataan yhteiskuntaa ja ihmisten arkea vähintään yhtä paljon kuin rikoksia ja aina ne onnistuvat puhuttelemaan ajankohtaisuudellaan ja samalla tuomaan moniäänisyyttä kerrontaan. Näin on tälläkin kertaa.

Vihreän lohikäärmeen risteys kertoo kahdesta nuoresta: Selmasta ja Viggosta. Nuoret asuvat lähellä toisiaan, mutta tulevat aivan erilaisista piireistä. Selman ja hänen sisaruksensa Savun yksinhuoltajaäitiä ei juuri kotona näy, sillä hän tekee kahta työtä elättääkseen perheensä. Viggo tulee taas hyväosaisesta perheestä, jota kuitenkin varjostaa suuri suru, Viggon veli Joel on pari vuotta aiemmin kadonnut. Toisistaan tietämättömät nuoret kohtaavat toisensa seinään maalatun vihreän lohikäärmeen luona. Hohtava graffitti maalataan itsepintaisesti aina uudelleen samaan kohtaan, vaikka se välillä töhritään tai maalataan piiloon.

Lehtolainen kuvaa nuorten elämää 2020-luvulla uskottavasti ja samaistuttavasti. Nuoret elävät monikulttuurisessa ja moniäänisessä yhteisössä, jossa ihmisen kieli, kulttuuri, ihonväri tai sukupuoli/muunsukupuolisuus ei ole mikään juttu, vaan tavallista arkea. Sekä Selma että Viggo ovat joutuneet kohtaamaan asioita, joita heidän ikäisenä ei vielä pitäisi joutua kokemaan, eikä kaikesta viitsitä aikuisille puhua, he kun näyttävät olevan murtumispisteessä jo muutenkin. Mutta kun aikuiselle ei voi puhua, kenelle sitten? Ystävyys nousee voimista suurimmaksi ja merkittävämmäksi.

Maria Kallio -fania ilahduttaa, että Vihreän lohikäärmeen risteys linkittyy myös tuttuihin hahmoihin, erityisesti Kallion pitkäaikaiseen ystävään ja työtoveriin Pekka Koivuun. Koivun syöpään kuollut tytär Sennu oli ollut Selman paras ystävä. Kun Selman huolet kasvavat liian suuriksi, hän uskaltaa ottaa yhteyttä siihen tuttuun aikuiseen, jonka tietää käsittelevän jengiväkivaltaa, omaisuus- ja huumerikoksia ja ihmisten katoamisia työkseen.

Viihdyin Vihreän lohikäärmeen risteyksen parissa erinomaisesti. Ovatko tarinan loppuvaiheet kuinka uskottavia, siitä voi olla monta mieltä, mutta arvostan lopun toiveikkuutta. Pientä romantiikan poikastakin kirjassa viritellään, mutta ennen kaikkea kyse on ystävyyden voimasta. Oletpa nuori tai kypsempi lukija, tähän kirjaan kannattaa tarttua!

Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys
Tammi 2022
283s.