Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys


 

En tiedä, kuinka lasten- ja nuortenkirjailijat tämän kokevat, mutta itse pidän ilahduttavana asiana, että ikoninen dekkarikirjailija Leena Lehtolainen julkaisi tänä syksynä nuortenkirjan. Ilahduttavana pidän tätä paitsi lukijana myös sen takia, että koen sen myös kannanottona lanu-kirjallisuuden puolesta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on tärkeää ja sitä tuottavat kirjailijat tekevät tärkeää työtä. On tavanomaista, että pääasiassa lapsille ja nuorille kirjoittavat saavat toisinaan osakseen vähättelyä ("oletko ajatellut kirjoittaa oikeankin kirjan"-tyylisesti). Toivottavasti Lehtolaisen kaltaisen suursuosikin esimerkki hälventää väheksyntää ja innostaa hänen aikuisia fanejaan lukemaan myös lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja!

Tiedättekin, että olen Leena Lehtolaisen fanityttö jo viime vuosituhannelta. Silloin luin lähinnä aikuisille suunnattuja Maria Kallio -dekkareita, ja kyllä ne puhuttelivat teiniäkin. Hauskaa, että tällä lailla kohti neljääkymmentä käyvänä pääsin lukemaan Lehtolaisen kirjoittamaa nuortenjännäriä. Toki tämä ei ole ensimmäinen nuortenkirja häneltä: Lehtolainen on kirjoittanut niitä kaksi 70-ja 80-luvuilla, esikoisensa jo 12-vuotiaana!

Ihailen Lehtolaista muun muassa siksi, että hän on läpi vuosikymmenten pysynyt romaaneissaan vahvasti ajassa kiinni. Hänen kirjoissaanhan kuvataan yhteiskuntaa ja ihmisten arkea vähintään yhtä paljon kuin rikoksia ja aina ne onnistuvat puhuttelemaan ajankohtaisuudellaan ja samalla tuomaan moniäänisyyttä kerrontaan. Näin on tälläkin kertaa.

Vihreän lohikäärmeen risteys kertoo kahdesta nuoresta: Selmasta ja Viggosta. Nuoret asuvat lähellä toisiaan, mutta tulevat aivan erilaisista piireistä. Selman ja hänen sisaruksensa Savun yksinhuoltajaäitiä ei juuri kotona näy, sillä hän tekee kahta työtä elättääkseen perheensä. Viggo tulee taas hyväosaisesta perheestä, jota kuitenkin varjostaa suuri suru, Viggon veli Joel on pari vuotta aiemmin kadonnut. Toisistaan tietämättömät nuoret kohtaavat toisensa seinään maalatun vihreän lohikäärmeen luona. Hohtava graffitti maalataan itsepintaisesti aina uudelleen samaan kohtaan, vaikka se välillä töhritään tai maalataan piiloon.

Lehtolainen kuvaa nuorten elämää 2020-luvulla uskottavasti ja samaistuttavasti. Nuoret elävät monikulttuurisessa ja moniäänisessä yhteisössä, jossa ihmisen kieli, kulttuuri, ihonväri tai sukupuoli/muunsukupuolisuus ei ole mikään juttu, vaan tavallista arkea. Sekä Selma että Viggo ovat joutuneet kohtaamaan asioita, joita heidän ikäisenä ei vielä pitäisi joutua kokemaan, eikä kaikesta viitsitä aikuisille puhua, he kun näyttävät olevan murtumispisteessä jo muutenkin. Mutta kun aikuiselle ei voi puhua, kenelle sitten? Ystävyys nousee voimista suurimmaksi ja merkittävämmäksi.

Maria Kallio -fania ilahduttaa, että Vihreän lohikäärmeen risteys linkittyy myös tuttuihin hahmoihin, erityisesti Kallion pitkäaikaiseen ystävään ja työtoveriin Pekka Koivuun. Koivun syöpään kuollut tytär Sennu oli ollut Selman paras ystävä. Kun Selman huolet kasvavat liian suuriksi, hän uskaltaa ottaa yhteyttä siihen tuttuun aikuiseen, jonka tietää käsittelevän jengiväkivaltaa, omaisuus- ja huumerikoksia ja ihmisten katoamisia työkseen.

Viihdyin Vihreän lohikäärmeen risteyksen parissa erinomaisesti. Ovatko tarinan loppuvaiheet kuinka uskottavia, siitä voi olla monta mieltä, mutta arvostan lopun toiveikkuutta. Pientä romantiikan poikastakin kirjassa viritellään, mutta ennen kaikkea kyse on ystävyyden voimasta. Oletpa nuori tai kypsempi lukija, tähän kirjaan kannattaa tarttua!

Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys
Tammi 2022
283s.

Kommentit

  1. Olen kuunnellut yhden nuortenkirjan (Ihana) ja aloittanut kaksi jotka jäivät kesken kun en vaan jaksanut... Toinen oli sentään yhden lempikirjailijani, Laura Lähteenmäen ya kansalaissodasta, toinen oli enkkukirja. Tuohon (vasta noin puolivälissä) kesken jättämääni Lähteenmäen kirjaan pohjaten ajattelisin että on varmaan aikamoinen haaste yksinkertaistaa sitä tekstiä "sopivasti". Luen mielelläni kirjoja jopa lasten näkökulmasta kirjoitettuna, että siitä ei ole kyse... Taitaa olla aivan kirjakohtaista mikä nappaa ja mikä ei.

    Lehtolaiselta kuuntelin yhden kirjan muutama vuosi sitten, enkä isommin syttynyt sille. Se ei ollut mitään sarjaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että nimenomaan on ihan kirjakohtaista. Riippuu aiheesta, lukijan mieltymyksistä jne. Varsinkin young adultissa ei useinkaan ole edes tarvetta kielen yksinkertaistamiselle (ellei tietenkin ole selkokirjallisuudesta kyse).

      Poista
  2. Kiitos hyvästä vinkistä! Tykkään lukea nuortenromaanejakin. Maria Kallioita tuli aikanaan luettua monta.

    VastaaPoista
  3. Minä pidin Lehtolaisen kirjoista, luin innolla hänen kirjojaan, niin Maria Kallio -sarjaa kuin muitakin. Jostain syystä Hilja Ilveskero -sarja ei sitten taas kolahtanut ollenkaan, enkä erityisemmin innostunut viimeisimmästä Maria Kalliostakaan enää minkä luin. Ehkä voisin kuitenkin jokus Lehtolaisen pariin taas palata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en aluksi lämmennyt Ilveskerolle, sittemmin kyllä! Itse asiassa ihan pari viikkoa sitten näin hyvin hiljamaisen ilves-unenkin 😀 tätä kannattaa kokeilla, on taas vähän erilaista, kun nuorille suunnattu.

      Poista
  4. Olen samaa mieltä siitä, että on hienoa, että aikuisille kirjoittava kirjoittaa myös nuorille! Se on tärkeä viesti kirjallisuuspiireille.
    Toivottavasti tätä ei pidetä vain Lehtolaisen välityönä, vaan ihan vakavasti otettavana teoksena siinä missä kirjailijan muutkin teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja toivottavasti Lehtolainen kirjoittaa nuorille lisää! Sehän olisi aika luontevaakin, kun Maria Kallio usein ratkoo nuoriin liittyviä rikoksia.

      Poista
  5. Minä en jotenkin ole Lehtolaiseen tykästynyt, vaikka aina joskus olen yrittänyt. Tämä ehkä pitänee lukea. Jos ei muuten, niin tarkistaakseni, voiko sitä tarjota kuopukselle. Vai onko tämä vähän vanhemmille nuorille parempi ? (Toto on 11v)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mietin itsekin, mutta omalle 11-vuotiaalle en vielä tarjonnut. Päähenkilö on ysiluokkalainen. Sinänsä kirja ei rankoista aiheista huolimatta ole niin ahdistava tms etteikö 11-vuotiaskin voisi mielestäni lukea, mutta ainakaan omani ei ehkä ole vielä näistä teemoista kiinnostunut. Kannattaa tsekata!

      Poista

Lähetä kommentti