Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2020: Amman äänet




On tullut jälleen aika sen jännittävän hetken, kun kirjabloggaajat äänestävät viime vuoden parhaista kirjoista. Ensimmäistä kertaa mukana ovat myös kirjagrammaajat ja -tubettajat. Hienoa, kun kirjasome yhdistää voimansa! 

Hienoa on myös sekin, että Blogistanian Finlandia ja Blogistanian Globalia -palkintoja on jaettu jo kymmenen vuotta. Aikamoista!

Kuten arvata saattaa, keskenään kovinkin erilaisten kirjojen laittaminen parhausjärjestykseen on sekopäistä hommaa. Mutta juuri tässä piilee yhteisöllisyyden voima. Jos minun ääneni yksilönä onkin annettu vailla vapautta henkilökohtaisista mieltymyksistä, ennakkoasenteista ja lukuhetken fiiliksestä, olen vakuuttunut siitä, että kirjasomettajat voivat joukkona nostaa esiin kirjoja, jotka aidosti ovat sykähdyttäneet kirjanystävien mieliä laajasti.

Ääni kirjalle on samalla ikään kuin henkilökohtainen kiitos teokselle ja sen kirjoittajalle hienosta lukukokemuksesta. Näin ainakin sen itse koen.

Pidemmittä puheitta: tässä tulevat Amman lukuhetken äänet kaikissa neljässä kategoriassa.


Blogistanian Finlandia:

3 pistettä:

     Anu Kaaja: Katie- Kate (Teos)

Minut haastettiin, minua ärsytettiin, minua viihdytettiin. Milloin viimeksi romaani on lähestynyt lukijaansa yhtä häpeilemättömällä asenteella? Milloin viimeksi olen ajatellut, no nyt minulle tarjotaan jotakin ihan uutta?


2 pistettä: 



Kaikki kadonneet lunastaa kaikki odotukset. 


1 piste:



Westö kirjoittaa tavalla, jossa lukijan on miellyttävä olla. Ei tarvita sykkeen kiihdyttävää jännitystä, ei koukuttavia cliffhangereita. Tritonus on taitavaa ja tyylikästä tarinankerrontaa alusta loppuun.



Blogistanian Globalia:

3 pistettä:



Tämän romaanin luettuani voisin oikeastaan vetäytyä eläkkeelle ja päättää bloggaajan urani tähän. Sillä en usko, että tämän täydellisempää teosta tulen ihan heti lukemaan.


2 pistettä:



Lopputuloksena on tarina, joka tuntuu paljon romaanin fyysistä kokoa suuremmalta (...) Suosittelen tätä siis niin painavilla äänenpainoilla kuin osaan.

1 piste:



Fernando Aramburun Äidinmaa on kaihoisan kaunis tarina väkivallasta ja vihasta, mutta myös rakkaudesta ja ystävyydestä.


Blogistanian Kuopus:

3 pistettä:



Kuunnousu on tarina, joka jää mieleen ja viereen. 


2 pistettä:

Marta Breen, Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (Sitruuna Kustannus)


Jos tämän kirjan luettuaan ei vieläkään ymmärrä, miksi feminismi on ollut ja on edelleen maailmassa tärkeää, silloin on ymmärryksessä vikaa tai sitten kärsii pahasta asennevammasta.

1 piste:

J.S.Meresmaa: Dodo (Myllylahti)



Lyhyessäkin voi sanoa paljon, kun valitsee sanansa viisaasti. Erityisesti pidin Meresmaan kirkkaasta ja vahvasta kielestä, jota oli helppo lukea ilman että ilmaisuvoimasta olisi tingitty tuumaakaan.



Blogistanian Tieto:

3 pistettä:




Metsäkonemoguli Einari Vidgrénin elämästä kertova kirja on puettu fiktion muotoon, mutta sen taustalla on suuri määrä haastatteluja ja tutkimustyötä. Pohja on siis vahvasti faktassa, jonka päälle kirjailija on rakentanut tarinan miehestä, joka oli legenda jo eläessään. 


2 pistettä:




Kolme naista vangitsee ajastamme ja naiseudesta jotakin sellaista, mikä koskettaa ja puhuttaa.

1 piste:




Pidänkin Vahvaksi rikotut -teosta sellaisena teoksena, joka jokaisen olisi hyvä lukea. 







Kommentit

  1. Meillä on muuten ihan eri kirjoja paitsi Einarin nostin listalle minäkin! Saan tästä hyviä vinkkejä, kotimaiset kirjat olen lukenut mutta nuo muut kategoriat.

    VastaaPoista
  2. Hurja hajonta! Samoja kirjoja ei listoillamme näy mutta hienoja lukukokemuksia kaikilla!

    VastaaPoista
  3. Vain Aramburu yhteistä. Tritonius oli minustakin huippuhyvä, vaan ei kahtunut mukaan.

    VastaaPoista
  4. Finlandiassa äänestäminen tuntui haastavalta, ja Vasantola jäi lopulta viime hetkellä pois. Kiva, että sekin saa huomiota. Itse äänestin tänä vuonna IG:ssä, mutta olen nyt pitkästä aikaa käynyt lukemassa blogeja - onkin ollut ikävä!

    VastaaPoista
  5. Meillä ei ollut samoja listoilla, mutta Suon villi laulu ja Äidinmaa kiinnostavat.

    VastaaPoista
  6. Ihana. Minustakin Owensin teos oli paras. Unohdin vain ilmoittaa Globalian vetäjille linkkini.

    VastaaPoista
  7. Meillä on 2 samaa, äänestin myös Vasantolaa ja Celeste Ng:n kirjaa :)

    VastaaPoista
  8. Ei taida olla yhtään yhteistä kirjaa. Olisi jotain kerrottaavaa oli kirja, jota mietin pitkään. Se oli tosi hyvä. Nyt tuloksia odottamaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti