Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi


Tämä kirja olisi ehkä mennyt minulta ihan kokonaan ohi ilman kirjablogistaniaa. Onneksi satuin bongaamaan teoksen jokin aika sitten Anun ihmeelliset matkat -blogista.

Syy kiinnostua romaanista oli aluksi puhtaasti  henkilökohtainen, yksi tapahtumapaikoista on nimittäin Jyväskylän Seminaarinmäki ja siellä tarkemmin Puutarhurin talo. Olen viettänyt elämästäni viisi vuotta Seminaarinmäellä niin tiiviisti, että se on yksi niitä paikkoja, joihin minulla on krooninen ikävä. 

Ja kyllä kirja tarjoaakin kaihoisalle ripauksen nostalgiaa:

Suuri tuomi laski valkoiset terttunsa autovanhuksen ylle kuin pehmeän peiton. Apukuskin penkillä oli tuoreita pullia Tupperwaren kuljetusrasiassa. Pullissa oli raparperia ja rahkaa täytteenä, ja sinivalkoiset paperivuoat pitivät ne kasassa. Olin ostanut myös juhlamokkaa, punaista maitoa ja kertakäyttömukeja, joissa kukkivat siniset unikot (...)
Tavassa jolla vanha, hirsirunkoinen ja hillityn koristeellinen talo nökötti mahtipontisena pönöttävien seminaarirakennusten keskellä, oli jotain sympaattista. Ikään kuin se olisi tiennyt olevansa osa kampusalueen ominaista, unohdettua historiaa. 

Viihtyisin näissä kuvailuissa vaikka kuinka pitkään, samoin kuin Stellan onnellisimmissa lapsuusmuistoissa Keltaisessa talossa, jonka puutarhassa kukkivat ruusut.

Mutta eihän kaikki suinkaan ole vain auvoa. Toukokuinen kylvöseminaari Puutarhurin talossakin saa särönsä:

Jossakin vaiheessa todellisuudet alkoivat aina sotkeutua toisiinsa. Siististi erillään ne pysyivät tuskin kauemmin kuin tuulikaapin lattia pysyi tyhjänä siivouksen jälkeen. Se, mistä kiitettiin toisaalla, oli toisaalla paheksuttavaa, tai jopa eettisesti väärin. Siinä, missä toisaalla sai maitoa tuodessaan lämpimän halauksen - ja jos maito oli punaista, aina vain parempi - toisaalla sallittuja olivat ainoastaan kasvipohjaiset maidon korvikkeet. 

Kirjassa seurataan kesää, jona Stella Julmala paitsi masentuu, tulee toden totta hulluksi. Mutta sen lisäksi tarina etenee eri aikatasoilla, niin hänen äitinsä kuin isoäitinsäkin nuoruudessa sekä Stellan itsensä lapsuudessa.

Teksti on elävää, raikasta ja kaunista. Kirjan kertojaääni on kuin seremoniamestari, joka taitavasti johdattaa lukijan paikasta, aikatasosta ja tunnetilasta toiseen. 

Tarinassa on tarttumapintaa niin paljon, että teos kestäisi kepeästi toisenkin lukukerran putkeen. Itse jäin miettimään ennen kaikkea Keltaista taloa, paikkaa, jonne Stella sekä tietoisesti että tiedostamatta pyrkii takaisin. Sitä mietin, mikä on minun Keltainen taloni. Jokaisella meillä on varmasti sellainen. Stellan tarinan opetus, tai yksi sellainen, on kenties siinä, että usein emme suunnista suoraan sitä kohti, mitä eniten kaipaamme, vaan pikemminkin eksymme harhapoluille.

Romaani käsittelee ylisukupolvisia traumoja, kuinka vaikenemisen kulttuuri näyttäytyy eri tavoilla Julmalan suvun naisten elämissä. Kaikki kolme, evakkona Pohjanmaalle, lestadiolaiseen yhteisöön tullut Maaria, kiihkeä feministi ja europarlamentaarikko Krista sekä suurperheestä haaveileva, mutta käytännössä loppuunpalanut tutkija Stella, ovat vahvoja naisia. Silti säröillä ja haavoittuneita.

Viime kuussa luin paljon naisten asemaa käsittelevää kirjallisuutta. Helmikuulle näyttää ihan itsestään muodostuvan vanhemmuutta ja vaikeaa äitisuhdetta käsittelevä teema. Edellisessä lukemassani romaanissa päähenkilöllä oli kompleksinen suhde äitiinsä. Ja niin on myös jokaisella Julmalan naisella. Äänikirjana kuuntelen parasta aikaa Joonatan Tolan Punaista planeettaa ja voi pojat, kertojan isällä Mikko J. Tolalla vasta olikin vaikea äitisuhde!

Oma äitisuhteeni on ollut enimmäkseen mutkaton, joten aihe on, jos nyt ei vieras, niin hieman etäinen kuitenkin. Olkoon tämä siis helmikuun haaste.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi sopii niin äideille kuin tyttärille, mutta yhtä hyvin myös miehille. Monisyisiä ovat nimittäin myös niiden miesten tarinat, jotka ovat Julmalan naisten kanssa naimisissa.

Elina Jokinen on julkaissut tämän romaanin rinnalla myös sisarteoksen Säröjen kauneus. Sisäisen tarinasi voima. Tietoteos ja romaani on suunniteltu täydentämään toinen tosiaan. Ehkä se kannattaa ottaa lukuun Keltaista taloa etsiessä. 

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi
Tuuma 2020
264s.

Kommentit

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta! Pannaan lukulistalle.

    VastaaPoista
  2. Tätä olen pohtinut luettavaksi jo aiemminkin, mutta nyt kai viimeistään pitää lisätä lukulistalle.
    On muuten kumma, miten sitä jotenkin kaipaa lapsuuden suuntaan takaisin. Huomaan nostalgian nostavan päätään entistä enemmän, nyt kun sisareni muutti kotikulmille takaisin. Selvästi vilkuilen myynnissä olevia asuntoja vähän "sillä silmällä" minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli nostalgiavaihe joskus parinkympin jälkeen, nyt ei niinkään. Mutta luulen sen johtuvan ihan puhtaasti arjen kiireestä. Eiköhän se sieltä nosta päätään myöhemmin. Omista opiskeluajoista (tajusin juuri, että lähdin yliopistoon opiskelemaan kohta 19 vuotta sitten!) alkaa olla nyt niin pitkä aika, että ne nousevat nostalgisoinnin kohteeksi nyt ensi kertaa.
      Mutta siis, itse kirjasta, suosittelen lämpimästi, nostalgialla tai ilman!

      Poista
  3. Kiitos hyvästä esittelystä. Kiinnostava kirja varmasti. Kyllä sitä iän karttuessa miettii ja kaipaa niitä lapsuuden paikkoja, jos ei välttämättä ikävöiden, mutta ainakin muistellen. Hyvä, kun blogeissa esitellään myös pienten kustantamojen kirjoja. Tällainen Tuuma-kustantamo on minulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua Tuuman tuotantoon, olen monta kiinnostavaa teosta heidän tarjonnastaan löytänyt ja lukenut!

      Poista
  4. Kuuntelin Stellan tarinan myös Anun blogin innoittamana. En ihan saanut otetta, eikä kirja (onneksi) mennyt ihon alle. Jotain tarttumapintaa löysin, mutten koskettavuuteen asti. Mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa. Ehkäpä äänikirjan lukijan vuoksi minulle pakotettu nopeutettu luenta söi tehoa?

    Minna /Kirsin Book Klub

    VastaaPoista
  5. Kompleksiset äiti-tytär-suhteet kiinnostavat paljon. Miten olennainen tuo ihmissuhde on, niin tärkeä ja keskeinen, pahimmillaan tuhoava ja traumatisoiva. Tämän kirjan olen bongannut aiemminkin, luulen, että voisin pitää tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että pitäisit. Äiti-tytär suhde (olipa sellaista tai ei, kompleksisena tai mutkattomana) on varmasti yksi tärkeimmistä elämän ihmissuhteista.

      Poista
  6. Järkyttävä paljastus alkuun: olen lukenut tämän kirjan nimen aina väärin ja vasta nyt ensimmäinen kerran oikein. Olen siis kirjasta kuullut, mutta sivuuttanut "omituisen" nimensä takia. Silmissäni sukunimi Julmala on muuttunut Jumalaksi ja vasta nyt ensimmäinen kerran luin sen oikein, koska se tuli eteen kirjoituksessasi. :D

    Ja nyt sitten alkoi itse kirjakin kiinnostaa. Lapsi-vanhempi-suhteet kiinnostavat ja niistä erityisesti äitien ja tyttärien väliset suhteet. Lainaamasi kohdat ovat kiinnostavia ja vaikuttaa siltä, että pitäisin ihan kielellisestikin tästä kirjasta.

    Kirjan kansi on kaunis, mutta miten mahtaa liittyä tarinaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D Ei tämä niin järkyttävä paljastus ole sitä taustaa vasten, että Julmala-Jumala sanaleikki esiintyy myös kirjassa. Tai siis, sillä on oma merkityksensä. Mutta ihan siis tavallisten kuolevaisten sekoamisesta tässä kerrotaan.
      Kannen oravalla on oma kaunis merkityksensä tarinassa.

      Poista
  7. Ähh. Aloin tässä jokin aika sitten kuunnella tätä mutta se jäi (pitkälti varmaan lukijan takia) kesken ihan alkutekijöissään. Anun jutun jälkeen jo mietin, että pitäisikö kuitenkin yrittää uudestaan, ja nyt olen vielä vakuuttuneempi kun luin tämän sinun juttusi. Mutta lukukirjana..! Eli saa odottaa kesemmäs, kun tulee luettua enemmän eikä pääasiassa kuunneltua. Tai ainakin toivon, että saan käännettyä mittasuhteita siihen suuntaan.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan niin, että tämä pääsee parhaiten oikeuksiin itse luettuna? Tämä sopii hyvin kevääseen ja kesään, sitähän tarinassakin eletään :)

      Poista

Lähetä kommentti