Antti Heikkinen: Einari

 

Yksi tämän syksyn kirjatapauksista on Antti Heikkisen kirjoittama, elämäkerrallinen romaani Einari. Metsäkonemoguli Einari Vidgrénin elämästä kertova kirja on puettu fiktion muotoon, mutta sen taustalla on suuri määrä haastatteluja ja tutkimustyötä. Pohja on siis vahvasti faktassa, jonka päälle kirjailija on rakentanut tarinan miehestä, joka oli legenda jo eläessään. 

Ehkä juuri siksi tämä ratkaisu tuntuukin niin sopivalta. Vidgrénistä riittää kylillä tarinoita. Köyhistä oloista lähtöisin oleva mies, joka aloitti uransa jo poikavuosina pokasahan kanssa savotoilla, rakensi Vieremälle Ylä-Savoon, pääkaupungista katsoen keskelle ei-mitään yhden maailman merkittävimmistä metsäkoneyhtiöistä. Sen lisäksi hän oli maan suurimpia metsäurakoitsijoita, menestyksekkään ravitallin omistaja ja paljon muuta. Ristiriitainen hahmo oli rakastettavimmillaan ja omimmillaan tavallisten kansanmiesten kanssa turinoidessaan, mutta toisaalta hän myös omisti helikopterin ja rakensi Iisalmen hulppeaan kotiinsa helikopterikentän.

Vidgrénin merkitystä Vieremälle ja sen lähikunnille tekee mieli verrata Diego Maradonaan ja Argentiinaan. Einaria ihailtiin ja kunnioitettiin, mutta toisaalta myös kadehdittiin ja pidettiin ehkä vähän höyrypäänäkin. Kun hän kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen vuonna 2010, monen mielessä ensimmäinen reaktio oli epäusko: voiko Einari kuolla?

Ei voi. Sen osoittaa oivallisesti Heikkisen Savonia-ehdokkaanakin ollut teos. 

Kuuntelin äänikirjan kirjailijan itsensä lukemana ja rakastin jokaista hetkeä. Vaikka tunnen montakin Ponssella töissä käyvää ihmistä, olen vieraillut Vieremän tehtaalla, istunut Ponssen kyydissä metsässä ja jopa nykyään omistan pienen metsäpläntin itsekin, on suhteeni metsäkoneisiin kuitenkin kohteliaan etäinen. Tätä taustaa vasten jopa yllätyin siitä, kuinka paljon kirjasta innostuin.

Syitä siihen on monia. Yksi tietysti on kirjan päähenkilö itse. Värikkäästä elämästä on vaikea kirjoittaa puisevaa elämäkertaa. Tosin sekin on ilmeisesti mahdollista, ainakin Antti Heikkinen on kertonut avoimesti tuskailleensa oikean muodon löytämisen kanssa monta monituista vuotta. Jos ja kun näin on, niin kannatti tuskailla. Einari Vidgrénistä piirtyvä henkilökuva on syvän ihmimillinen, rehevä ja ristiriitainen. Nyt ei kurkotella kohti suurmiehen patsasta, vaan puhutaan ihmisestä isojen tekojen takana.

Toinen kirjan keskeinen elementti on savolaisuus. Savon lottuutus voisi jossakin muussa tilanteessa tuntua päälleliimatulta, mutta koska se on molempien, niin Vidgrénin kuin Heikkisen tavaramerkkejä, ei tarinaa voisi kertoa mitenkään toisin uskottavasti. Eikä kielitaidottomankaan toinna ollaan Einariin tarttumatta. Savon murre näkyy enemmänkin tarinallisuutena, piiloviisaana huumorina ja rikkaana sanastona kuin kielen nurinpäin kääntelynä.

Kolmanneksi kirja sopii erittäin hyvin äänikirjaksi. Tekstiin sisältyy paljon dialogia, keskusteluja ja pään sisäisiä tuumailuja. Kirjailija itse tietää tietysti parhaiten, mitä tunnetiloja mikäkin kohta kirjassa kuvastaa, mutta kun tässä tapauksessa kirjaa lukee myös lahjakas näyttelijä, tulee sanoma tehokkaasti perille hienovireisillä äänenpainon vaihteluina.

Neljänneksi minua puhuttelee talouden ja inhimillisyyden liitto. Erityisesti juuri tänä vuonna, 2020, julkisessa keskustelussa talous ja inhimilliset arvot on laitettu toistuvasti vastakkain. Kun yritysten toimintavapautta on (ymmärrettävistä syistä) rajoitettu, turhan usein keskustelut lipsuvat siihen, että yritykset nähdään rahanahneina belsebuubeina, joita ei paljon ihmisten terveys kiinnosta. Näin ei tietenkään ole. 

Ponssen tarinassa yritys ja ihmiset ovat harvinaisen paljon yhtä. Toki Einari Vidgrénistä Ponsse teki miljonäärin, mutta vielä merkityksellisempää lienee se, kuinka monelle ihmiselle tehdas on vuosikymmenten saatossa tarjonnut elämän mittaisen leivän, joko suoraan tai välillisesti. On hyvä, että asia tulee teoksessa vahvasti esille. Siitä Einari olisi varmasti tykännyt.

Antti Heikkinen: Einari
WSOY (Elisa Kirjan äänikirja) 2020
9h 45 min
Lukija Antti Heikkinen