Heinäkuun kuukausikooste


Heinäkuu ja sitä myöten myös kesäloma on taaksejäänyttä elämää. Olipa ihana loma! Tällä kertaa lomailu sujui aktiivisissa merkeissä, sillä olin tullut sopineeksi erityisen paljon tapaamisia, tapahtumia ja matkoja lomaviikkojen ajaksi. En siis tiedä, tuliko lomalla varsinaisesti levättyä, mutta paljon hyvää mieltä ja henkistä hyvinvointia lisääviä aktiviteetteja olen harrastanut senkin edestä. Jotakin ehkä kertoo sekin, että ehdin loman aikana niin Välimerelle kuin Jäämerellekin!

Onneksi ehdin kuitenkin myös lukea. Tarkoituksella pidin kuitenkin lomalukemiston melko kevyenä, sillä lukeminen oli muutamia uima-allaspäiviä lukuunottamatta melko katkonaista ja ilta-aikaan painottuvaa.

Oikeastaan kevyestä linjasta poikkesi vain Jyri Vartiaisen Kirous, joka oli runoutta proosamuodossa (vaiko sittenkin toisinpäin?) ja tarjosi kokeellisella lauseellaan mukavasti haastetta.

Muuten kuukausi kuluikin lähinnä ihmissuhteita setvivällä viihdelinjalla. Tiina Nevalan ja Henrik Karlssonin Ihan niin kuin me tarjosi sen lisäksi myös kirjallisuuden maailmaan sijoittuvaa sisäpiirikuvausta. Lori Nelson Spielmanin Kymmenen unelmaani taas oli niin höhlä, että se jopa koetteli sietokykyäni.

Indrek Harglan keskiaikainen dekkari: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru kiehtoi keskiaikaisen Tallinnan kuvauksellaan. Sen sijaan Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista oli pieni pettymys, ainakin äänikirjana.

Ehkä kaikista parhaana lukukokemuksena mieleen jäi Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa. Tämä historiallinen romaani ei välttämättä ollut kuukauden korkeatasoisin kirjallisessa mielessä, mutta tempauduin täysillä mukaan nuoren Hannan elämään ja 1920-luvun New Yorkin pyörteisiin!

Kirjojen lisäksi pistäydyin pariin otteeseen kesäteatterissa: Rauhalahti Teatterin Vuonna 85-musikaali sai jalan vipattamaan, Pielavesi Teatterin Jäniksen vuosi puolestaan kosketti monellakin tasolla.

Jaoin myös leffa- ja tv-sarja -vinkkejä sateisia kesäpäiviä varten (toimii muuten vieläkin, syksystä puhumattakaan), sekä kokosin yhteen alkuvuoden lukemisia.

Mitä elokuussa? Minulla on odottamassa vino pino kirjoja, jotka ajattelin lukevani lomalla, joten ainakaan puutetta ei pitäisi lukemisesta tulla :) Ja samaan aikaan alkavat jo syksyn uutuudet ilmestyä! Olen käynyt läpi kustantamojen katalogeja ja vähän hahmotellut tärppipostausta syksyn uutuuskirjoista, joten ainakin sellaista on tälle kuulle luvassa!

Kommentit

Lähetä kommentti