Marraskuun metkut
Mitenkähän aika kuluu niin nopeasti? Vastahan kirjoitin lokakuun kuukausikoostetta ja nyt jo huomaan saman askareen olevan edessä. Voihan nenä! Huomenna alkaa joulukuu ja Amman lukuhetkikin aloittaa synttärikauden koko loppuvuoden kestävällä kilpailulla, ei ihan vielä huomenna, mutta alkupäivinä kuitenkin. Olkaahan tarkkoina! Paljastan jo sen verran, että kyse on kirjojen sielun vangitsemisesta. Huh, jokohan joku arvaa?!
Koska lokakuu lipsahti kovin miesvoittoiseksi, päätin vastapainoksi lukea marraskuussa vain kirjailijattarien tuotoksia, pois lukien Jari Tervon Laylan ja Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee -äänikirjan, jotka olin ehtinyt jo aloittaa aiemmin. Kuukauden feminiinistä osastoa edustivat Kiba Lumbergin Samettiyö, Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja, Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit, Marisha Rasi-Koskisen Katariina ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.
Kirjat olivat keskenään niin erilaisia ja kuljettivat tunnelmasta toiseen, etten osaa laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Voimakkaimmat reaktiot (minussa itsessäni siis) sai aikaan Vihan ja rakkauden liekit. Yksittäisten klikkausten perusteella lukijoita taas kiinnosti eniten (ehkei kovin yllättävästi) Jari Tervon Layla.
Marraskuu oli kirjallisuusrintamalla hyvin vilkas, kun Finlandia-palkintoehdokkaat julkistettiin. Itse kuitenkin harjoitin aluepolitiikkaa ja keskitin mielenkiintoni Savonia-ehdokkaisiin. KBF-keskustelussa puolestaan analysoitiin ansiokkaasti Täydellisen kirjan rakennetta ja olemusta. Koostetta ja palkitsemista tästä keskustelusta on niin ikään luvassa joulukuussa, jahka suinkin vain ehdin niin ajatukselliseen puuhaan.
Sitten tällä viikolla tein jotain, mitä en tee ainakaan melkein koskaan ja jätin Anna Kareninan kesken. Anteeksi, Zephyr ja muut kanssalukijat! Puoliväliin kitkuteltuani tulin siihen tulokseen, ettei suuri rakkauteni venäläisiin klassikoihin yksinomaan riitä ja tartuin toisiin opuksiin. Pakko sanoa, että tämä kirjojen kesken jättäminen on niin mukavaa ja vapauttavaa, että taidan jäädä siihen koukkuun :D
Sivupalkista löytyvässä Joulukuun linkkivinkki-osiossa suuntaan katseen joulupäivään ja sitä seuraaviin päiviin, jolloin (kirja)lahjat on avattu, masut ovat täynnä suklaata, torttuja, kinkkua ja laatikoita ja on aika heittäytyä hyvään lukuasentoon glögikupposen kera. Siltä varalta, ettei pukki satu tuomaan hyvää lukemista (hirveätä!), suosittelen seuraavia teoksia teemalla "Raskas ruoka vaatii raskaat kirjat" (saatte tulkita sen ihan miten haluatte):
Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
William Shakespeare: Kuningas Lear
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Riemullista joulunodotusta!
Sinun Linnanneidon lokikirjan testissäsi saamani tulos oli niin vakuuttava, että ostin tässä muutama päivä sitten kirjan omakseni yhdestä antikvariaatista. :)
VastaaPoistaSitä tulin kertomaan, että onnittelut! Olet toinen satuhaasteeni arvonnassa voittaneista.
Amma, olen aistivinani pientä sarkasmia 'raskaita' kirjoja kohtaan. Minä en tiedä, miksi olen niin rakastanut venäläisiä klassikoita ja taidan niistä suurimman osan omistaakin. Mutta nytkin olen Venäjällä, taas Romanoveissa. Minulle ei nyt riitä mikään: Viime yönä suden hetkellä sängyssä oli käsieni lähellä viisi kirjaa Romanoveista, sillä pitihän 'käsikirjasto' olla saatavilla, sillä vertaan tutkijoiden tietoja;-)
VastaaPoistaTosin kaikki saattaa loppua vaikka sokeuteen,sillä nyt on jotain outoa. Ensi viikolla eka kerran elämässäni silmälääkäriin. Äitini sanoi aina minulle kun luin ja luin, että 'luen itseni sokeaksi'. Mutta eihän se voi olla totta, eihän.
Uskon, että se on tämä näyttöpääte...ja auton ilmastointi ja lumettomuus ja suklaan vähyys ja...
Katja, mikä löytö! Palan innosta kuulla, vastaako testin tulos todellisuutta:) Jee, voitin! Riennän katsomaan, mitä!
VastaaPoistaLeena,sarkasmi on hyveeni ja paheeni, jota viljelen laajasti, olet varmaan huomannut. Minäkin pidän venäläisistä klassikoista, mutta Tolstoi ei saanut minusta itselleen fania. Aion antaa vielä Sodalle ja rauhalle mahdollisuuden joskus.
Oi, ihastuttava ajatus tuo Romanov-kirjastosi ja lähteiden vertailu! Muistuttaa minua ajoista, jolloin minäkin tein jotakin sen suuntaista.
Sokeaksi, ei kai sentään! Voin lohduttaa sillä, että olin vähällä tulla sokeaksi jo neljävuotiaana, mutta taitavien lääkärien huomassa olen pärjännyt ilman laseja 9-vuotiaasta lähtien! Tuskinpa mistään vakavasta on kyse, mutta toisaalta lääketiede pystyy mihin tahansa. Ja onhan meillä äänikirjat (muistan, kuinka niitä rakastat) :D