keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit


Minulla on pasmat sekaisin.  Sen on aiheuttanut Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit, kirja, joka kertoo Kähkösen isoisän ja monen muun poliittisen vangin vuosista Tammisaaren vankilassa kiihkeällä 1930-luvulla. Se kertoo myös niistä, jotka lähtivät rakentamaan ihanneyhteiskuntaa rajan taa. Se kertoo niistä, jotka olivat vankeudessa aatteensa takia. Se kertoo niistä, jotka vilpittömästi vihasivat edellisiä ja halusivat nujertaa heidät. Kaiken kaikkiaan se kertoo molemminpuolisesta vihan ja epäkunnioituksen tunteesta, joka yhdisti heitä. Se mikä heitä erotti, piilee siinä, kenellä oli yhteiskunnan kurinpidolliset oikeudet hallussaan.

Minulla on ollut monta päivää aikaa miettiä, miten kirjasta kertoisin, mutta palaan aina yhteen ja ainoaan tapaan. En pysty kirjoittamaan tästä kirjasta objektiivista kirja-arviota, siksi tästä tuleekin hyvin henkilökohtainen postaus.

Uskomatonta, että vielä 2010-luvulla tilanne on tämä. En pystynyt lukemaan Kähkösen kirjaa ilman kuumotusta, tunteiden pyörremyrskyä. Minun sukujuureni ovat tietynväriset. Vaarini taisteli vuonna 1918 valkoinen nauha käsivarressaan. Kaukaisesta suvusta löytyy myös muiluttajia. Löytyy kyllä myös yksi pariskunta, joka lähti Neuvostoliittoon, siis vapaaehtoisesti. Lapsuudenkotini seinällä roikkuu Mannerheimin kuva vielä tänäkin päivänä.

En hyväksy väkivaltaa,epätasa-arvoa tai ihmisoikeusloukkauksia, enkä tunne sukuhistorian vaikuttavan omiin poliittisiin mielipiteisiini, mutta toki olen saanut verenperintönä tietynlaisen näkemyksen Suomen itsenäisyyden ensimmäisistä vuosikymmenistä. Olisi valehtelua väittää jotakin muuta. Samasta verenperinnöstä puhuu myös Kähkönen, vaikka huhuileekin rannan toiselta puolelta:


"Minä kerron romaaneissani ihmisen pohjimmaisesta hyvyydestä juuri sen lyijynraskaan takia, jonka perin isoisältäni. Perin näkymän maisemaan, josta ovat kadonneet maamerkit."


Kähkönen yhdistää kirjassaan historiantutkimuksen ja henkilökohtaisen lähestymistavan tutkimusaiheeseen. Se on aina ongelmallinen lähtökohta, se opetettiin nuorelle historianopiskelijalle ensimmäiseksi. Kirjaa lukiessani tein paljon huomioita lähteistä, lähdekritiikistä, tulkinnasta, anakronismista ja laajempaan kontekstiin liittämisestä. Osa huomioista oli positiivisia, osa negatiivisia.

Mutta millään huomioistani ei ole loppujen lopuksi väliä. Sen ymmärsin muutaman päivän kirjaa sulateltuani. Kirja ei jätä kylmäksi. Miten suhtautua kommunistivallankumoukselliseen, joka rupeaa vankilassa nälkälakkoon? Sankari? Roisto? Uhri?

Ihminen. Kuten me kaikki.

"Mutta vaikka kohtaloni on määrätty monin tavoin jo ennen syntymääni, olen saanut myös lahjan valita. Voin päättää, miten tuota maisemaa katson."


Lukekaa tämä kirja.

15 kommenttia:

  1. En oikein osaa sanoa tähän muuta, kuin että vaikuttava teksti ja että kirja pitää tosiaan lukea joskus. Useimpien suvussa lienee juuri niin, että porukkaa on ollut molemmilla puolilla.

    Ennen tätä haluan kuitenkin lukea Kähköseltä Kuopi-sarjan.

    VastaaPoista
  2. On hienoa, että lähestyt tätä oman ja sukusi kokemuksen kautta.

    Ihan mielenkiinnosta kysyisin, miten paljon tiesit asiasta ennen, olethan kuitenkin lukenut historiaa yliopistossa? Mietin sitä vain siksi, että oma tutkimukseni liippaa läheltä poliittisia vangitsemisia, tosin vasta sodan aikaisia ja itse olen asiassa niin syvällä, että välillä katoaa taju siitä, kuinka paljon mitäkin asiaa tulisi avata, kuinka paljon ihmiset tietävät näistä asioista.

    Kähkösen yksi motiivi kirjoittaa tämä kirja oli juuri se, että monet ihmiset ajattelivat, että se mitä hän kirjoitti "Mustissa morsiammissa" poliittisista vangitsemisista oli fiktiota.

    VastaaPoista
  3. Oli vaikuttavaa lukea tekstiäsi. Olen lukenut Kähkösen romaaneja, joista pidän tavattomasti. Niitä lukiessani olen miettinyt hieman samaa kuin sinä. Juuri sitä, miten Suomi jakautui ja veli tosiaankin oli vertauskuvallisesti veljeään vastaan. Kumpikaan puoli ei varmasti ollut oikeassa tai väärässä, molemmat koettivat parhaansa omiensa puolesta. Verenperintä vaikuttaa edelleen tulkintaan, se on totta. Kähkönen on tavattoman taitava kirjoittaja.

    Minulla ei omassa suvussani isovanhempieni sukupolvessa ollut kuin valkoisia, kummallakaan puolella. Sedälläni taitaa edelleen olla Mannerheimin kuva "kulta"kehyksissä seinällä, mutta kuva on siellä nykyisin enemmänkin ukkini kuin setäni poliittisten mieltymysten vuoksi. Mieheni suvussa hajontaa sen sijaan oli.

    VastaaPoista
  4. (Verenperintä... Ei sentään, vaan tietenkin verenperintö.)

    VastaaPoista
  5. Amma, tämä on se aihe, jota yritän välttää viimeiseen hengenvetoon. Eräs historiatutkija lähetti minulle erään näitä aikoja kuvaavan kirjan, joka ei ollut hänen tekemänsä, sillä hänen kiinnostuksensa on hiukan toinen, mutta sanoin suoraan, että en edes lue. Lumimies lupasi lukea, mitä ihmettelen, sillä heidän suvussa oli totaalinen kahtiajako ja sekin tuntuu vielä joka kokoontumisessa.
    Olen tätä asiaa lukenut itseni uuvuksiin. Sitten isä löysi Kanadasta vielä eläessään kaukaisen sukulaisen, jonka vanhemmat olivat aikanaan lähteneet maasta, koska A:n isoisä oli ammuttu punaisena Säkylässä, koska hän oli vaatinut viljaa punaisten lapsille. Olen ollut vieläkin tässä sivustaseuraajana ja aivan poikki.

    Suvussamme on paljon sitä Mannerheimin kuvaa seinällä ja minä luen mieluusti hänestä. Olen aivan uudelleen syttynyt, koska mieheni alaisena on Mannerheimin jälkeläinen, joka muistuttaa kovasti, suorastaan hämmästyttävästi kuuluisaa sukulaistaan. Muistathan, että Mannerheimin sisar avioitui Marskin lähimmän adjutantin kanssa...Taitaa meille olla tulossa sieltä seuraava hirvenliha;-)

    Kaikki olivat yhtä syyllisiä, jos puhutaan vuodesta 1918 ja se viha jakaa vieläkin perheitä ja sukuja. Ei ole kansakunnalle kauheamapaa kohtaloa kuin, että veli käy veljeä vastaan.

    Minä luen kohta taas Romanoveista...

    ***

    Ihan pakko kertoa sinullem, että puhuin eilen entisen esimieheni kanssa. Hän on eläkkeellä aloittanut historian opiskelun ja valmistuu juuri ennen kuin täyttää 70 vuotta Suomen historian maisteriksi! Hän saa minulta joululahjaksi Tuomi-Nikuloiden kirjan Nikolia II - Suomen suuriruhtinas.

    VastaaPoista
  6. Maria, kiitos! Kuten Jaana tuossa alapuolella kommentoikin, tämä tarjoaa taustatietoa Mustat morsiamet -kirjaan. Itse asiassa minäkään en ole lukenut sarjasta muuta kuin Lakanasiivet, pitäisi lukea muutkin.

    Jaana, olen kyllä ollut asioista tietoinen, mutten kauhean syvällisesti. Aloin kysymyksesi jälkeen oikein miettimään opiskeluaikoja ja muistan varmasti olleeni oikeistoliikkeiden historiaa käsitelleellä luentosarjalla, mutta vastaava sarja vasemmistoliikkeiden historiasta taisi jäädä päällekkäisyyksien vuoksi väliin. En tietysti tiedä, kuinka paljon näitä asioita ko. kurssilla olisi käsiteltykään. Tiedätkö, onko Kähkösen lisäksi Tammisaaren 30-luvulta tehty tutkimusta?

    Katja, verenperintä, kuinka sattuva lapsus! Nämä ovat tosiaan pysäyttäviä asioita, jotka tuntuvat vielä tänäkin päivänä. Kertoohan siitä sekin, että osaamme suoralta kädeltä kertoa "kumpia" sukuun kuului.

    Leena, minäkään en hirveästi ole aiheeseen tutustunut, sillä olin jo ihan hajalla kun luin Täällä Pohjantähden alla ensimmäisen kerran. Nyt olen kuitenkin huomannut, että aihe kiinnostaa hirveästi. Täytyy siis tutustua pikku hiljaa, sopivina annoksina.

    Hienoa, seitsemänkymppisenä maisteriksi, siinä on saavutusta kerrakseen!

    VastaaPoista
  7. Kiitos vaikuttavasta kirjoituksesta! Kirjakin on vaikuttava, muistan itsellänikin olleet pasmat sekaisin sen lukemisen jälkeen, vaikka syyt ehkä olivatkin erilaiset.

    Kähkösen muuta tuotantoa ei tullut vielä luettua vaikka silloin tämän luettuani niin vannoinkin tekeväni. Vaikuttavuudesta huolimatta arkistokortit vähän rahisivat taustalla tässä, mutta Kuopio-sarja vaikuttaa loistavalta!

    VastaaPoista
  8. Voimakas postaus, ja aiheesta.

    Nämä ovat yhä edelleen Suomessa vaikeita asioita. Ei siitä ehkä kuitenkaan niin kauan ole. Minä tulen tietojeni mukaan "valkoisesta suvusta" molemmin puolin, ja jossakin määrin se on näkynyt. Teini-iässä tuo suvun vaikutus näkyi vielä mielipiteissäni, mutta sittemmin maailmankuvani on muotounut hyvin punavihreäksi, eikä siitä ole sen kummempia ongelmia suvunkaan kesken tullut. Tässä sukupolvessa meitä on muitakin.

    Väärin on ilman muuta tehty molemmin puolin. Tuollaiset ajat saavat ylipäätään ihmiset tekemään asioita ja valintoja, joita lienee vaikea ymmärtää meidän tilanteestamme käsin. Ja ennakkoluuloja, niitäkin, on molemmin puolin, vielä tänäänkin. Yksi ystäväni sanoi, että hän on vasta minun perheeseeni tutustuessaan ymmärtänyt, että myös Kokoomusta äänestävät ihmiset voivat olla hyväsydämisisä ja hyväntahtoisia. ;) Niin kun sanoit, lopulta olemme kaikki ihmisiä - ja yllättävän samanlaisia.

    Kirja pitää joskus lukea. Olen lukenut Kuopio-sarjasta vasta Mustat morsiamet, mutta pidin kovasti.

    VastaaPoista
  9. Värisyttävää, kuinka voimakkaan lukukokemuksen saa välitettyä toisille näin. Kiitos. Minulla on tämä(kin) teos omassa hyllyssä, myös Kähkösen romaanit löytyvät sieltä, mutten ole vielä saanut luettua. Nyt sain kovan potkun lukea!

    Minä olen varmaan siinä mielessä hieman erikoisista lähtökohdista, että suvussani ei ole minkäänlaista suoraa kytköstä sisällissotaan. Molemmat haarat ovat niin skutasta, että tapahtumat eivät ole olleet aivan takapihalla - se on ehkä yksi syy. Muistankin, että kun ensimmäisen kerran aloin hahmottaa, että Suomessakin on ollut sisällissota, suhtautumiseni on siitä saakka ollut hieman ulkopuolinen. Koska sukurasitteita ei ole.

    VastaaPoista
  10. Erja, kyllä arkistokortit rahisivat, tämähän oli täysverinen tutkimus, vaikka alkuun ja loppuun oli lisätty kaunokirjallisia elementtejä. Piinkova tutkija sanoisi, että ei tuommoisia subjektiivisia hempeilyjä tutkimuksiin saa sotkea :)

    Karoliina, kiitos, hieno kommentti! Minäkin ajattelin sitä, että tuosta ajasta ei ole kauan, mutta toisaalta emme oikein ehkä ymmärrä sen ajan ihmisiä. Juuri puhuin isäni kanssa 30-luvun tapahtumista ja hän osasi valottaa mahdollisia vaikuttimia aivan eri tavalla, mitä itse osasin ajatella. On kovin helppo sortua anakronismiin, mutta siihen ei ole syytä.

    Hauska tuo Kokoomus-kommentti! Eri näkemysten välinen dialogi olisikin tärkeää ennakkoluulojen voittamiseksi ja sitä olisi kaivattu Kähkösenkin kuvaamina aikoina.

    Suketus, kiitos ja ole hyvä. Olen niin skutasta, että piti ensin tarkistaa, mitä tuo termi tarkoittaa ;) Olet varmaan tosiaan aika harvinaislaatuinen, kun sinulla ei ole suoria kytköksiä sisällissotaan. Eipä sillä, että se olisi menetys, päin vastoin!

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta, ja myös kommentit olivat kiinnostavaa luettavaa. Varmasti aivan totta, että edelleenkin sisällissodan jäljet näkyvät suhtautumistavoissa. Kyllä omaakin asennettani varmasti värittää se, että isän puolella ollaan oltu voimakkaasti punaisella puolella. (Äidin puolella ollaan oltu ehkä enemmänkin siellä skutassa...)

    Tämän haluan lukea.

    VastaaPoista
  12. Liisa, kiitos kommentistasi! Minustakin tämä on ollut antoisa keskustelu täällä kommenttiboksissa. Ja jotenkin huojentavaakin, että muutkin tuntevat menneisyyden haamut niskassaan, muutkin kuin Kähkönen ja minä!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Amma tästä tekstistä ja kirjan esiinnostosta.

    Minä en ole ihan varma mikä tilanne meidän suvussa on ollut, pitäisi ehkä kysyä.

    Joka tapauksessa kirjoitat niin kiinnostavasti ja minä taas saan muistutuksen siitä että historiantuntemukseni on turhan huono.. Eli voisin kyllä lukea. Ihan kiinnostuksesta, ymmärtääkseni ehkä jotain.

    VastaaPoista
  14. Ja minä sain saman muistutuksen kuin Linneakin, ja samasta syystä olen kiinnostunut tämän kirjan lukemaan.

    Tiedän asiasta hyvin vähän. Ei minulla ole aavistustakaan onko suvussani ollut kytköksiä jommalle kummalle puolelle, en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi että sellaisia olisi saattanut olla. Oikeastaan minkäänlaista poliittisuutta ei ole sukukokoontumisissa koskaan näkynyt.

    Muiden tässä kertomien kokemusten valossa se tuntuu helpottavalta - ja toisaalta tunnen itseni vähän tyhmäksi koska en tajua tilanteesta juurikaan mitään. :) Onneksi on kirjallisuus, josta voi etsiä apua tähänkin ongelmaan.

    Hieno teksti, Amma!

    VastaaPoista
  15. Linnea ja Satu, voisi olla kiinnostavaa kysellä suvun historiasta. On varmasti sellaisiakin sukuja ja perheitä, joita itsenäisyyden alun tapahtumat eivät ole koskettaneet. Toisaalta vanhempien, isovanhempien ja isoisovanhempien poliittiset asenteet ovat voineet periytyä ja näkyä käyttäytymisessä: äänestämisessä tai siinä, minkä ketjun kaupassa asioidaan. Hyvä tapa oppia itsestään on tutkia oman sukunsa historiaa, olen vahvasti sitä mieltä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...