Kiba Lumberg: Samettiyö





Kiba Lumbergin Samettiyö päättää Memesa-trilogian, vahvan omaelämäkerrallisen tarinan mustalaistytön (käytän mustalaistermiä, sillä niin käyttää kirjailijakin) kasvusta naiseksi ja irtautumisesta romaniyhteisöstä. Luin ensimmäisen osan, Mustan Perhosen, aikoinaan aakkoshaasteeseeni ja ihastuin kirjaan ikihyviksi. Repaleiset siivet ei yltänyt mielestäni aivan ensimmäisen tasolle, mutta oli sekin niin kiinnostava, että halusin ehdottomasti lukea trilogian loppuun.

Viimeisessä osassa aikuinen Memesa etsii työtä, asuntoa, rakkautta ja elämälleen suuntaa sekä kehittyy ensimmäisistä haparoivista ensiaskeleista täysveriseksi taiteilijaksi. Keskeisenä teemana on edelleenkin valtaväestön kohdistamat epäluulot ja toisaalta oman vähemmistön voimakas reagointi normeja rikkovaan jäseneen. Kirjan kerronta on hyvin ajatuksenvirtamaista ja henkilökohtaista; mieleen tulee lähinnä päiväkirja. Mitään yhtenäistä juonta ei ole, vaan kirja etenee 70-80-lukujen taitteesta aina 2000-luvulle asti. Pikagooglauksen perusteella keskeiset tapahtumat ovat suoraan Kiban omasta elämästä peräisin.

Pakko sanoa, että tämä oli sarjan viimeistelemättömin ja epäromaanimaisin teos. Kahdessa ensimmäisessä osassa irtautuminen suvun kahleista toi sopivasti jännitteitä, dramatiikkaa ja muita draaman kaaren kannalta olennaisia aineksia mukaan. Nyt kokonaisuus jää hajanaiseksi. Lisäksi minua vaivaa kirjailijan mietteiden henkilökohtaisuus. Vaikka osa tapahtumista ja ajatuksista ehkä ovatkin fiktiivisiä, on kirjaa pakko lukea tositarinana, niin vahvasti kirjailija antaa oman persoonansa kuulua riveillä ja rivien väleissä.

Toisaalta tällaiselle rehellisyydelle ja raakuudelle on annettava myös kunnioitusta. Lumberg ei ehkä säästele muita ihmisiä, mutta ei myöskään itseään tekstissään. Lisäksi Lumbergin tarinointi on helppolukuista ja mukanaanvievää: vaikka monet yksityiskohdat tuntuvat mitättömän pieniltä ja arkipäiväisiltä, punoutuvat ne lopulta kuitenkin osaksi suurempaa kokonaisuutta ja ovat näin tuikitarpeellisia tarinan ymmärtämisen kannalta.

Kirjan lopetus tulee puskista. Kirjailija taitaa äkkinäisellä fiktiivisellä lopetuksella pyllistää vähän kaikille ja asettaa kaiken edellä kertomansa todenperäisyyden kyseenalaiseksi. Tavallaan pidän ratkaisusta, mutta lopulta olen ennen kaikkea hämmentynyt.

Suosittelen Samettiyötä kaikille trilogian kahden ensimmäisen osan lukeneille, mutta itsenäisenä teoksena en tätä lähtisi hirveästi kenellekään kaupittelemaan. Lumbergin uraa muutenkin seuranneille ehkä.

Onko muilla kokemuksia Samettiyöstä tai Lumbergin muusta tuotannosta? Entä minkälainen suhtautuminen teillä on hyvin henkilökohtaisiin omaelämäkertoihin tai faktaa ja fiktiota yhdisteleviin teoksiin? Onko niihin helppo suhtautua vai tuleeko ennemminkin vaivautunut olo?


Kiba Lumberg: Samettiyö
Sammakko 2008
247s.

Kommentit

  1. Memesa-trilogia on lukulistalla. Teemat kiinnostavat minua paljon!

    Suhtautumiseni faktan ja fiktion yhdistelyyn ym. on melko positiivista. Jos kirjailijalla on kiinnostava elämä takanaan, hän voi minusta kaikin mokomin käyttää sitä materiaalina. Tietysti tullaan eettisiin seikkoihin, jos ja kun fiktioon otetaan mukaan kirjailijan tuntemia ihmisiä oikeasta elämästä. Saako oikean henkilön ottaa mukaan fiktioon, jos muuttaa hänen nimensä? Tähän en osaa antaa oikein vastausta.

    VastaaPoista
  2. Minulle Memesa-trilogia oli päräyttävin lukukokemus aikoihin. Luin kyllä kirjat yhteen putkeen, joten suhtauduin trilogiaan kokonaisuutena. Muistan kyllä tuon saman tunteen, että kolmas osa oli episodimaisin, kun siihen kuului pidempi ajanjakso kuin aiemmissa osissa.

    Loppu oli minusta osuva mutta järkyttävä.

    VastaaPoista
  3. Anki, suosittelen kyllä trilogiaa kokonaisuutena. On aika hätkähdyttävää lukea toisaalta siitä toisesta todellisuudesta, jossa romanit elävät ja sitten toisaalta siitä kauheasta paineesta ja ennakkoluuloista, joita valtaväestö kohdistaa romaneihin.

    Minä mietin myös tuota toisten ihmisten osaa kirjoissa. Käsittääkseni Lumberg oli muuttanut kaikki nimet (?), mutta kyllähän hän aika kovalla kädellä ojentaa ihmisiä, jotka asiaan perehtynyt varmaan tunnistaa helposti, toisin kuin minä. Ja kuitenkin kun elämäkerrasta on kysymys, ovat kirjailijan esittämät mielipiteet aika subjektiivia, puhumattakaan, että osa on faktaa ja osa fiktiota.

    En minäkään oikein osaa sanoa, mitä mieltä olen, mutta asia jäi mietityttämään :)

    VastaaPoista
  4. Salla, lukukokemus kärsi varmasti siitä, että toisen ja kolmannen osan lukemisen välillä oli minulla melkein vuosi! Mitenkähän se näin lipsahtikaan?

    Lopetus pääsi yllättämään minut ihan kokonaan.

    VastaaPoista
  5. Amma, tästä kirjasta en tiedä mitään, mutta minulla on mielipide faktaan ja fiktioon. Vaikka luenkin mielelläni tutkijoiden faktaa menneestä elämästä oli se sitten Kleopatran Egyptissä tai Nikolai II:n Venäjällä, pidän myös siitä kun yhdistetään fakta ja fiktio - tyylillä. Se on helpompaa, jos ei tiedä aiheesta itse liikaa ja sitten vain antaa mennä: Satu Koskimiehen hurmion tyttäret ja Ernst Brunnerin Edith. Edellinen kertoo fiktion ja faktan kautta runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara elämästä ja viime mainittu hyvin vapaasti ja rohkeasti Edith Södergranista. Viime mainittu kirja aiheutti ilmestyessään aikamoisen kohunkin.

    Minusta hieman epäonnistuneest esimerkistä tähän tyyliin käy romanttinen Tarkoin vartioitu talo, mutta ehkä tunnen tuota aihealuetta liikaa. Kun tunsin, että tämä EI IKINÄ OLISI VOINUT tapahtua näin, menetin kiinnostukseni ja kirja oli minulle vain aikuisten satua. Koskimiehen kirjassa kerrottu olisi ollut mahdollista ja saman sanon Brunnerin kirjasta, vaikka sitä on minulle jopa kauhisteltu. Pitää muistaa miten Södergran oli seksuaalisesti suuntautunut ja miksi se asia olisi tabu - ainakaan enää.

    VastaaPoista
  6. Sä suosittelit silloin niin vahvasti tuota Mustaa perhosta, että laitoin sen lukulistalleni - mikä on nyt kuitenkin kadonnut sieltä lukemattomana. Tämä viimeinen osa ei kyllä houkuttele, mutta tosiaan jos lukisi sarjana niin sitten? Salla ainakin suosittelee myös...

    Itse en haluaisi vaivaantua kirjaa lukiessani. siis tuolla tavoin alkaa pelätä kirjailijan puolesta, että miten se nyt noinkin sanoo ja tuollaista, että eikö se tajua, että kaikki voi lukea tätä? No vähän kärjistäen, mutta silti.

    VastaaPoista
  7. Leena, minäkin pidän faktan ja fiktion sekoittamisesta romaaneissa, jos se on tehty hyvin. Ja tosiaan, sekin vaikuttaa paljon, kuinka perehtynyt on aiheeseen itse. Jos tietää ko. asiasta paljon voi fiktion sekoittaminen äryttää pahasti. Tässä nimenomaisessa kirjassa minua hieman hämmensi faktan ja fiktion sekoittaminen, koska romaanin ja elämäkerran välinen raja jäi ylipäänsä häilyväksi.

    anni.m.Suosittelen lämpimästi koko sarjaa, kyllä tämä viimeinenkin kannattaa lukea toisten perään, mutta kahden ensimmäisen ja eritoten Mustan perhosen tasolle tämä ei yltänyt.

    Juuri tuota tarkoitin, että jos kirjailija paljastaa elämästään seikkoja, joita ei välttämättä haluaisi tietää? Menee liiallisiin yksityiskohtiin tai jättää kaunistelematta asiat joita ehkä voisikin vähän siloitella? Hankalaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit