maanantai 28. marraskuuta 2011

Ennen päivänlaskua ei voi (Johanna Sinisalo)


Johanna Sinisalo kirjoittaa kirjoja, jotka tiivistettynä kuulostavat flopeilta, mutta käytännössä toimivat kuin junan vessa. Vai kuulostaisiko maagista realismia edustava tarina Pessi-nimisestä peikosta ja Mikael-nimisestä kuvankauniista homoseksuaalista potentiaaliselta Finlandia-voittajalta, ellette tietäisi näin käyneen vuonna 2000?

Tätä kirjaa lukiessani mietin kirjailijan riskinottokykyä. Esa Mäkinen pohti  osin samaa aihetta jokin aika sitten Hesarissa otsikolla "Esikoiskirjalijat eivät uskalla kirjoittaa". Mäkinen moitti esikoiskirjailijoiden tuotantoa kovin samankaltaiseksi ja puuduttavaksi. Itse kehuin tämän kuukauden ensimmäisenä esittelemääni Laylaa Jari Tervolta uskaliaaksi hypyksi, mutta kyllähän Tervon riskinotto tuntuu aika pliisulta verrattuna Sinisalon esikoiseen Ennen päivänlaskua ei voi. No, toinen kirjoista voittikin Finlandian, toinen ei.

Sinisalo yhdistelee faktaa ja fiktiota kekseliäästi, kuljettaen tarinaansa sulassa sovussa kaunokirjallisten ja tieteellisten lainausten kanssa. Kirjailija onnistuu tässä niin hyvin, että ainakin minä huomasin jossakin vaiheessa pitäväni aivan itsestään selvänä asiana, että peikkoja todella on olemassa ja 1900-luvun alusta lähtien tämä on ollut myös tieteellisesti todistettu fakta.

Pessin ja Mikaelin suhde sisältää varmaankin kaikki ihmiselämän tunneskaalan osaset rakkaudesta ja kiintymyksestä aina häpeään ja likaisuuteen asti. Sinisalon lähestymistapa oli sanoisinko vähintäänkin kummallinen, mutta kun tälle linjalle oli jo alun pitäenkin lähdetty, mitäpä suotta käsijarrua käyttämään missään vaiheessa. Aika mainioiden tilannekuvien lisäksi (esimerkiksi silloin kun Pessi pyydysti marsua olohuoneessa) kirja käsittelee ihmisten valtaa suhteessa toisiinsa ja luontoon sekä kyseenalaistaa paitsi ihmisen nautintaoikeuden luontoon myös ihmisyyden itsensä. Mitä ihmisyys on? Olemmeko "luomakunnan kruunuja" vai loppujen lopuksi viettien ja vaistojen varassa toimivia eläimiä?

Tätä kirjaa voi suositella oikeastaan kenelle tahansa, mutta jos joku lukija kärsii Finladia-kammoa, tähän kannattaa tarttua! Kirja on ensiksikin nopea- ja helppolukuinen ja kaiken lisäksi niin erikoinen, että eivätköhän ennakkoluulot karise varsin nopeasti pois vaivaamasta.

Aivan erityisesti pidin lukujen nimeämisestä Päivänsäteen ja menninkäisen lyriikoilla, mutta olenkin aivan heikkona Reino Helismaan teksteihin. Ylipäänsä kirjan ehdottomasti parasta antia oli "todellisen" peikkoperinteen ja fiktion liittäminen yhteen, mutta se taitaa kuulua Sinisalon vahvuuksiin yleensäkin.

Olen nyt lukenut häneltä kaksi kirjaa, tämän ja Linnunaivot. Molempien takakannet saivat minut pudistelemaan epäilevästi päätäni, mutta molemmista pidin kuitenkin paljon. Ehkä pitäisi siis luottaa Sinisaloon ja antaa mahdollisuus Enkelten verta -uutuudelle, vaikka jälleen kerran kirja ei tähän mennessä lukemani perusteella kihelmöikään uteliaisuuttani.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Tammi 2000
271s.

16 kommenttia:

  1. Me luimme tämän lukupiirissämme juuri ja torstaina kirjoittelen omasta kokemuksestani. Olen aika samoilla linjoilla kanssasi, erikoinen kirja jossa on paljon outouksia. Minua hieman ällötti muutama kohta kirjassa, mutta muuten luulen että tykkäsin;)

    VastaaPoista
  2. Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu todella ällistyttävältä, että näin hino romaani on voinut voittaa Finlandian. Muistan, että aikanaan hämmennystä herättivät kirjan ns. faktalainaukset, kuulemma esim. nettiosoitteita oli koetettu availla jne. Nuorille lukijoille lainaukset menevät tänäkin päivänä todesta. Mitä se taas kertoo todellisesta lukutaidosta?

    Tuohon esikoiskirjailijoiden riskinottokyvyn puutteeseen otin omassa blogissani kantaa viikko sitten. Onko kyseessä kirjailjoiden vai kustantajien arkuus/laskelmoivuus?

    VastaaPoista
  3. Ennen päivänlaskua ei voi oli minulle vahva lukukokemus. Kuvailet kirjaa todella hyvin. Lukemistani Finlandia-voittajista tämä on lähellä kärkeä.

    VastaaPoista
  4. Minä olen lukenut tämän monta vuotta sitten mutta itsekin vaikutuin siitä vakuuttavuudesta, millä Sinisalo tekstinsä kirjoittaa. Oli mukava palata sinun tekstisi kautta tähän teokseen, edelleenkin se aiheuttaa jotain levottomuutta jalkapohjissa.

    Tämä taitaa jopa olla ainut (?) Finlandia-voittaja jonka olen koskaan lukenut.

    VastaaPoista
  5. Olen varmaan ihastunellut tätä kirjaa joka blogissa ja välissä, mutta ihastelen edelleenkin. Minäkin olin lukiessani varma, että peikkoja on olemassa.:)

    Mielenkiintoinen tuo analyysisi siitä, että kirjassa on mukana kaikki tunteet. Niinhän olikin, mutta minulle tämä on jäänyt mieleen kannanottona erilaisuuden puolesta ja erityisesti ekologisena puheenvuorona. (Kuka tutkisi ekokritiikkiä Sinisalon teoksissa?! Lukisin tutkimuksen heti!)

    Lue vain Enkelten verta. Jos pidit Linnunaivoista, pidät luultavasti siitäkin. Kirjat eivät ole kaksosia, mutta jotain kovin samaa niissä on kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Minä olen aikonut lukea tämän jo niin monta vuotta, mutta yhä on lukematta. Saisinkohan vaikka ensi vuoden alussa vihdoin tämän hankittua kirjastosta käsiini ;)

    VastaaPoista
  7. Samoilla linjoilla, Ennen päivänlaskua ei voi on kaikessa outoudessaan mieleenpainuva. Minäkään en ole montaa Filandia -voittajaa lukenut, mutta niistä vähistä tämä on kyllä paras.

    VastaaPoista
  8. Olipa ihana lukea ajatuksiasi kirjasta, joka on minulle erityinen! Tämä on juuri niitä kirjoja, joista kirjoitin esikoiskirjoihin liittyen. Yksi niistä, jotka ovat jääneet elämään mieleeni, vaikka lukemisesta on aikaa.

    Onhan se aika kiinnostavaa, että kirja on palkittu lukuisia vuosia sitten Finlandia-palkinnolla ja edelleen se toimii eikä ole menettänyt otettaan. Tätä kirjaa voisi hyvällä tavalla kutsua jo klassikoksi ja kirjaksi, joka tullaan muistamaan.

    Ennen päivänlaskua ei voi on Sinisalon paras. Kaikki muut ovat jääneet minulla sen varjoon, vaikka olen ne uskollisesti lukenutkin uusinta lukuun ottamatta. Linnunaivoissa minua häiritsi ekologinen paatos, joka ilmeisesti on voimistunut uusimmassa kirjassa ensitsestään. Nyt olen kahden vaiheilla, että kestänkö uuden pettymyksen upealta kirjailijalta.

    VastaaPoista
  9. Sanna, onpa kiva sattuma, että sinäkin olet juuri lukenut tätä. Minuakin ällötti muutamassa kohdassa. Mietin, että onko tämä jo liikaa, mutta pääsin sitten kuitenkin siitä yli.

    Kirsi, tosiaan, kävinkin lukemassa postauksesi aiheesta. Varmaan kaikki voivat katsoa peiliin, mutta kääntäisin katseen ehkä mieluummin kirjailijoihin. Jos mulle olisi eräänä aamuna tullut mieleen tällainen kirjan aihe, olisinko uskonut siihen tarpeeksi?

    Margit, mukava kuulla, että sinäkin pidit!

    Linnea, Sinisalo on tosiaan vakuuttava, en uskaltaisi ostaa häneltä käytettyä autoa:) Piti ihan käydä laskemassa, montako palkittua olen lukenut ja yllätyin, tämä oli jopa viides. Canal grande ja Uuni ovat hyllyssä odottamassa, mutta jotenkin minulla on sellainen kutina, että tämä on ehdottomasti siitä omaperäisimmästä päästä:)

    VastaaPoista
  10. Jenni, kävin jonkin verran lukemassa kritiikkejä ja onkin ollut mielenkiintoista huomata, että eri lukijat ovat nostaneet esille vähän erityyppisiä näkökulmia. Hyvä kirjan merkki siis, kun pureskeltavaa riittää.

    Se minua tässä uusimmassa vähän huolestuttaakin, että se kuulostaa kovin samanlaiselta kuin Linnunaivot, jonka luin vasta kesällä. Täytyy antaa ajan vähän kulua... :)

    Susa, suosittelen! Ja sillä tavalla tämä tosiaan on kiitollinen luettava, että kovin montaa iltaa ei tarvitse tälle varata.

    Tuulia, kuten tuolla Linnealle jo kommentoin, tämä oli minulle viides palkittu ja ehdottomasti omaperäisin. Paremmuudesta en vielä uskalla sanoa ennen kuin hieman makustelen ajan kanssa...

    Valkoinen kirahvi, sinäkin! Minä mietin eilen aivan samaa, että uskaltaisin nimetä tämän jo nyt klassikoksi. Pidin Linnunaivoista, mutta ekologisuus kulki minulle "siinä rajoilla". Tässä uusimmassa tosiaan on ilmeisesti vielä vahvempi paatos, joten en tiedä, miten siihen suhtaudun.

    VastaaPoista
  11. Jossain muualla taisin jo mainita siitä että minun on tätä vaikea mieltää esikoisteokseksi kun Sinisalon novelleja, artikkeleja ja sarjakuvia olen lukenut 80-luvulta lähtien (niinkuin varmaan moni muukin suomalaisia scifi-lehtiä lukenut). Ehkä se myös selittää miksi tämä on aika epätyypillinen esikoiskirjaksi...

    Mutta juu, outo valinta oli aikoinaan Finlandia-palkituksi mutta hyvä näin.
    Minulle siinä nousi isoksi teemaksi se henkilösuhteisiin liittyvä hyväksikäyttö, kaikki käyttivät kaikkia hyväkseen vaihtelevalla määrällä tunnontuskia...

    Romaaneista olen lukenut Sankarit joka oli aika hämärä, periaatteessa hyvin ajateltu ja kirjoitettu teos mutta ei tehnyt niin suurta vaikutusta, myöhemmät romaanit ovat toistaiseksi jääneet lukematta, osittain niiden takakansitekstien vuoksi jotka eivät ole kiinnostavilta kuulostaneet...

    VastaaPoista
  12. hdcanis: Totta, minäkin mietin sitä, ettei Sinisalo toki aivan keltanokka ollut ensimmäistä romaania kirjoittaessaan. Varmasti vankka kokemus toi itsevarmuutta ja muutenkin oma tyyli oli jo olemassa.

    Auli Viikari näkyy valinneen vuoden 2000 voittajan, kaikki kunnia siis hänelle hyvästä valinnasta :)

    Minullakaan Sinisalon takakannet eivät säväytä, mutta nämä kaksi lukemaani ovat osoittautuneet hyviksi!

    VastaaPoista
  13. Olenkohan minä ainoa, joka tälle ei syttynyt?

    Myönnän kyllä tässä olleen paljonkin kaikenlaista, ihan hyviäkin juttuja. Mutta kirjana tämä jätti ihan kylmäksi. Olen lukenut tarpeeksi kummallisuuksista, että tämä ei edes hätkähdyttänyt. Oikeastaan vaan ällötti, eikä edes sillä tavalla, että olisi saanut uusia ajatuksia tästä.

    Välillä tuntuu, että olen lukenut eri kirja kuin muut kun kyse on tästä :D

    VastaaPoista
  14. Myös minä pidän kovasti Sinisalosta. Ja Maarit Verrosesta, joka ei varsinaisesti kuulu tähän, mutta jotenkin ovat samaa genreä, maailman ja ympäristön tilan uhkakuvia, tulevaisuuden visioita, outoja olioita ja (karmivan) todentuntuisia fiktiivisia näkymiä. Enkelten verta odottaa yöpöydällä, odotukset ovat suuret!

    VastaaPoista
  15. (Piti muuten tulla tänne ihan vähän vielä hymistelemään että tarkistin asian ja huomasin että olen sentään lukenut KOLME Finlandiaa ;)

    VastaaPoista
  16. Linnea, aika monta! Minäkin olin tuosta viidestä aika yllättynyt, en lukiessani ollut varmaan edes tajunnut lukevani Finlandia-voittajaa :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...