Kulinaristin kuolema

Kokkasin eilen niinkin proosallista ruokaa kuin munakasrullaa ja (omatekoista) riisifruttia. Siinäkin oli  kulinaristista hohtoa, kiitos Kulinaristin kuoleman. Siilin eleganssin kirjoittajan, Muriel Barberyn esikoinen on ollut kovasti esillä eri blogeissa viime päivinä. Kannan korteni kekoon minäkin.

Ymmärrän  hyvin kustantajan ratkaisun julkaista Siilin eleganssi ennen Kulinaristin kuolemaa. Jälkimmäinen ei ole niin helppo ja avautuva kirja kuin edellinen. Kuitenkin harmittaa, että tällä julkaisujärjestyksellä suomenkieliset lukijat eivät voi kokea Kulinaristin kuolemaa sellaisena kuin kirjailija on sen tarkoittanut: fragmentaarisena kertomuskokoelmana kuuluisan ruokakriitikon viimeisistä päivistä ja tunneista. Lukija, joka on lukenut Siilin eleganssin, tietää koko ajan kirjan kertojaa enemmän ja se auttamatta pilaa osan kirjan viehätyksestä.

Jos pitäisi valita, olen enemmän niitä ihmisiä, joiden mielestä ruoka on yksinkertaisesti hyvää, ei taivaallisen pirskahtelevaa ja muhevuudessaan muistumia lapsuudesta tuovaa hengenravintoa. Siksi Pierre Arthensin pitkälliset muistelut ruokien valmistamisesta ja maistelusta tuntuivat välillä menevän hitusen yli hilseen. Kuitenkin nautin kirjasta paljon sen peruslähtökohtansa vuoksi. Kuolemaa tekevä mies etsii viimeisinä hetkinään muistojensa kätköistä yhtä makua, jonka hän on unohtanut. Tämä maku symboloi elämän tarkoitusta. Arthensin tunteneet ihmiset puolestaan mietiskelevät omaa suhdettaan kuolevaan. Henkilöt ovat pysähtyneet miettimään päättyvän elämän lopullista merkitystä ja etsivät vastausta kysymykseen, jota ei oikein voi edes sanoin muodostaa. Arthensin maun metsästys, niin triviaalilta kuin se kuulostaakin, on itseasiassa mainio metafora elämän katoavaisuudesta ja onnen hetkien ohimenevyydestä. 

Siitä huolimatta, että olen todennäköisesti aivan väärässä, haluan vetää Kulinaristin kuolemasta suoran linjan ranskalaiseen novelliklassikkoon, Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia -teokseen (voi pojat, minä niiiiin pidin tästä kirjasta...!) Queneau kertoi kirjassaan saman tapahtumasarjan 99 eri tavalla. Muriel Barbery tavallaan toistaa elämän merkityksen etsimisen teemaa jokaisessa 29 luvussa.

Kirjoitin viime viikolla kirjaesseen Siilin eleganssista ja tarkastelin sitä mm. feministisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta. Olenkin aivan ekstaasissa siitä, että olin löytävinäni Kulinaristin kuolemasta selkeästi niitä teemoja, mitä kaivelin esseeseen omasta mielikuvituksestani.

No niin, tämä kirjallisuudentutkimus alkaa selvästi nousta hattuuni (enää yksi tentti jäljellä, koittakaa kestää), joten paras lopetella. Yhteenvetona voisin sanoa, etten rakastunut kirjaan lukuelämyksenä, mutta kirjan käsittelemistä teemoista pidin paljon. Kissanomistajana Rickin puheenvuoro sulatti sydämeni erityisesti.

JK. Sivupalkkiin on lisätty maaliskuun kirjavinkit. Valitsin tällä kertaa vähän jokaiselle jotakin: historian, politiikan ja elämäkertojen ystäville Risto Ryti-elämäkerta (tosiaankin suosittelen!), dekkaristeille Maria Kallion uusimmat vaiheet sekä kaikille muille, noh, Siilin eleganssi :)