Juha

The One and Only Juha: Eino Kaipainen v. 1956 T.J. Särkän ohjauksessa.



Olen lukenut Juhani Ahon Juhan ensimmäistä kertaa lukiossa. Muistikuvani on, että kävimme tuolloin erään pojan kanssa tiukkaa väittelyä Juhan perimmäisestä olemuksesta. Minusta Juha oli läpeensä ärsyttävä ja sinisilmäinen tyhmyri, enkä tainnut kovin ylistävää arviota esittää muistakaan hahmoista, vaikka kirjasta pidinkin. Kahdeksantoistavuotiaana abiturienttina oli niin helppo olla aina jotakin mieltä ja heitellä mielipiteitä ympäriinsä absoluuttisina totuuksina, että aivan kaiho tulee sitä muistellessa... ei vainiskaan, on ihan kiva huomata, että kymmenisen vuotta ovat tuoneet mukanaan melkoisen annoksen elämänkokemusta, sielun sivistystä ja kykyä asettautua toisten asemaan.

Juha on perinteinen kolmiodraama. Päähenkilö on selkeästi vaimoaan vanhempi, vaivainen mies. Marja taas on nuori, komea ja turhautunut. Kun taloon saapuu uljas ja vikkeläsilmäinen Shemeikka Karjalasta, joutuu Marja tämän pauloihin ja karkaa hänen mukaansa. Arki ei kuitenkaan yllättäen ole aivan sellaista kuin Marja on kuvitellut. Samaan aikaa kotona Juha kärsii sieluntuskia vaimonsa kohtaloa pohtiessaan.

Kiinnitin jo Rautatietä lukiessani huomiota Juhani Ahon kiinteään parisuhdekuvaukseen ja Juhassa se on hioutunut huippuunsa. Päähuomio on henkilöiden ajatuksissa, toiveissa, pettymyksissä, elämän kaikkinaisessa repivässä ristiriitaisuudessa. Moni näistä asioista meni varmasti abina ohitse, mutta nyt sellaisiin asioihin osaa jo kiinnittää huomiota. Tarinasta on vaikea osoittaa syyllisiä (vaikka Shemeikka on kyllä aika niljakas,ngh, mutta kasvatuksensa tuotos hänkin), häviäjiä löytyy sitäkin enemmän. En haluaisi kuulostaa ennakkoluuloiselta, mutta välillä en voi olla ihmettelemättä, miten Juhani Aho omana aikanaan on pystynyt havainnoimaan nyansseja ja kirjoittamaan ihmisten välisistä suhteista niin hienovaraisesti, kun monelle 2000-luvun miehellekin ne tuntuvat olevan täyttä hepreaa!

Oli myös mielenkiintoista huomata, että Kalevalan ja Kantelettaren runoista pystyy vetämään aika suoran linjan Juhaan. Marjan tarinahan on juuri sellainen, mistä kansa on laulaen varoitellut tyttöjä vuosisatojen ajan. Ehkä Juha onkin ollut niin suosittu ja inspiroinut teatterin, elokuvan ja oopperan tekijöitä siksi, että tarina on ikiaikainen ja suomalaiskansallisuudestaan huolimatta hyvin universaali.

Kommentit

  1. Minä en ole Juhaa lukenut, kuuluu sille pitkälle "pitäisi" -listallae, ja kyllä ihan oiekasti haluaisinkin. Muistatko, onko tästä tehty myös se mykkäelokuva?

    VastaaPoista
  2. Mie olen lukenut Ahoa paljon, mutta Juhaa en ole lukenut. Tämä oli tosi kiva arvio teoksesta ja minusta on aina hauskaa kun vähän analysoit itseäsikin samalla. :)

    VastaaPoista
  3. Tuo Tessan mainitsema mykkäelokuva on nyt mielessäni. :) Minä en häpeäkseni ole lukenut Juhaa, lukiossa luimme Rautatien ja sitten itse lumouduin (!) Papin tyttärestä, mutta Juhan olen katsonut sekä mykkäelokuvana että tuona T.J. Särkän ohjaamana.

    Minäkin muistan nuorena ajatelleeni, että Juha on ärsyttävä nössö, mutta totta kai kirja on täynnä vartauskuvia suomalaisista ja ulkomaalaisista (venäläisistä).

    Pieni hassu yksityiskohta on se, että ajatellessani vaikkapa runonlaulaja Petri Shemeikkaa en voi olla kuvittelematta Juhan lipevää Shemeikkaa.

    VastaaPoista
  4. Hieno analyysi, monia kiinnostavia havaintoja! Omasta Juhan lukemisestani on sen verran aikaa, etten osaa tarkemmin kommentoida, paitsi että havaintosi kuulostavat oikein uskottavilta. Kiva että kirjoitat näistä vanhoista suomalaisista - vaikka se aiheuttaakin niiden välitöntä lukuhalua, ja uusiakin kirjoja olisi luettavaksi vinot pinot. ;)

    VastaaPoista
  5. Juha on ihana. Ja Aho. Olen itsekin ihmetellyt Ahon herkkyyttä ymmärtää nyansseja ja etenkin naisten sielunelämää. Tämä korostuu vielä Papin tyttäressä ja etenkin Papin rouvassa, kun päähenkilö on tyttö/nainen.

    Tessa, Aki Kaurismäki on tosiaan tehnyt Juhasta mykkäelokuvan.

    VastaaPoista
  6. Tessa, Kaurismäki on tosiaan tehnyt Juhan mykkäelokuvana, siinä Juhana muistaakseni Sakari Kuosmanen. Itse en ole sitä katsonut, mutta nyt kyllä mielenkiinto heräsi, voisin kuvitella Kaurismäen tyylin sopivan hyvin Juhaan.

    Hanna, hauskaa, että pidit! Ni-in, välillä sitä miettii, analysoinko tässä blogissa enemmän kirjoja kuin itseäni. Itse asiassa se on niin järkyttävä ajatus, että alkoi ihan huimata! Hui!

    Katja, tykkäisit varmasti myös Juhasta. Mukavaa, että en ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia ymmärtää nöyrää suomalaista miestä:) Minullekin Shemeikka on kyllä sellainen nimi, joka on aika voimakkaasti leimaantunut!

    Jenni, kiitos, kiva, että pidit. Minusta itsestänikin on mukava nostaa näitä esille, kuuluvathan nämä kuitenkin jollakin tapaa yleissivistykseen. Mutta kyllä alan kaivata jo ihan modernin kirjallisuuden pariin vaihteeksi:)

    Karoliina, jos vertaan Sillanpään Siljaa ja Ahon Marjaa, ei ole epäilystäkään, kumpi on ymmärtänyt jotakin naisista. Tämä siis minun vakaa mielipiteeni. Ahon ymmärrys ja kuvaus ei tosiaankaan ole miessukukunnalle häpeäksi vielä tänäkään päivänä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit