Rautatie, kännykkä ja sähköinen kirja

Tämä postaus vie tekniikan ihmeelliseen maailmaan. Ensimmäinen osa käsittelee Juhani Ahon Rautatietä, toinen kyseisen teoksen lukemista kännykällä. Kaikkeen sitä ihminen pystyy.

Halkoja syövä, lehmän katkaiseva masiina Matin ja Liisan asemalla Lapinlahdella. Kuva otettu sillä uudella kännykkämasiinalla.

Rautatie

Postaustahtini on ennen viimeistä kirjatenttiäni normaalia kiivaampi. Se johtuu puhtaasti siitä, että joudun lukemaan kirjoja liukuhihnalla ja haluan myös merkitä fiilikset muistiin mahdollisimman nopeasti. Se ei ehkä näyttäydy teille erityisen ansiokkaina arvioina, joten anteeksi siitä, mutta koittakaa kestää.

Juhani Ahon Rautatie äimistelee hyväntahtoisesti maailman muuttumista. Tarkastelu tapahtuu savolaisen mökkiläispariskunnan, Matin ja Liisan silmin. He kuulevat kerrottavan rautatiestä ja ihmeellisestä, halkoja syövästä masiinasta ja päättävät lopulta lähteä moista ihmettä Lapinlahdelle katsomaan. Jännitystä täynnä oleva matka huipentuu, kun pariskunta uskaltautuu junan kyytiin. Matti kuitenkin sortuu muutamaan rohkaisuryyppyyn liikaa ja kotimatka onkin sitäkin ankeampi.

Aho onnistuu loistavasti kuvaamaan sitä, millainen tekninen harppaus rautatie aikalaisille oli. Nykylukija pystyy samaistumaan hyvin siihen, kuinka huonosti aikataulujen mukaan kulkeva, kiiltävä metallihirviö sopii heidän lypsyjen ja rospuuttojen mukaan jäsentyvään maailmaansa. Vaikka Ahon kuvaus on veijarimaista, on se hyväntahtoista. Lukija ei tunnekaan itseään yhtään päähenkilöitä viisaammaksi, vaan sympatiat ovat heidän puolellaan.

Teknisen harppauksen lisäksi Aho kuvaa herkullisesti toisiinsa tottunutta, iäkkäämpää ja lapsetonta pariskuntaa. Perisuomalaiseen tapaan tunteita: uteliaisuutta, pelkoa, rakkaudesta puhumattakaan, ei toiselle näytetä, mutta ei tarvitsekaan: yhteenliimautunut pari tuntee toisensa kuin omat taskunsa.

Verrattuna esimerkiksi Sillanpäähän, en voi olla ihailematta Ahon kieltä, jota ajan ruoste ei vaivaa. Aluksi jatkuva ajatuspisteiden käyttö häiritsi hieman, mutta toisaalta se kävi hyvin teoksen ihmetystä huokuvaan fundeeraukseen.

Kaiken kaikkiaan Rautatie on lukukokemuksena nopea, kepeä ja helppo, savolaiselle mukavan kotoinen ja sympaattinen, kuitenkin ajatuksia herättävä. Mutta mitähän Matti ja Liisa olisivat mahtaneet tuumia sähköisistä kirjoista???

Blogikänny ja sähköinen kirja

Jokin aika sitten päätin uusia matkapuhelinkalustoni. Olin tykästynyt kosketusnäytölliseen puhelimeen ja nettiselailuun sillä, mutta blogikäyttöön puhelimessani ei riittänyt kapasiteettia. Yritin etsiä netistä bloggaajien kokemuksia tueksi kännykkävalinnalleni, mutta en löytänyt. Siksi kirjoitan jotakin siitäkin, jos jollakin muulla sattuu olemaan samoja pohdintoja.

Tästä eteenpäin mainitsen tuotemerkkejä, mutta kyseessä ei ole maksettu tai edes tarkoituksellinen mainos, vaan epäkaupallinen vinkki sitä tarvitseville. Aika pikaisen käyttövertailun perusteella päädyin hankkimaan HTC Desiren, joka tuntui käteeni sopivammalta ja Android-käyttöliittymä loogiselta ja helppokäyttöiseltä. Parin viikon käytön jälkeen valintaa ei ole tarvinnut katua. Näyttöä ja jenkua löytyy riittävästi myös bloggailuun. Postauksia en sentään ole vielä kirjoittanut, mutta olen lukenut toisten blogeja ja kirjoitellut lyhyitä kommentteja. Omaan blogiin tulevat kommentit on helppo tarkastaa ja hyväksyä, olipa kotona tai liikenteessä.

Liittymän vaihdon yhteydessä myyjä ylipuhui minut liittymään Elisa Kirjaan. Tähän asti olen ajatellut pysyväni visusti vanhassa kunnon musteessa ja paperissa, mutta kun myyjä näytti minulle, että palvelusta löytyi ilmaiseksi liuta vanhoja suomalaisia klassikkoita (puolet tenttikirjoistani!) oli ylipuhuminen aika helppoa. Rautatien päädyin lukemaan puhelimesta siksi, että se oli riittävän lyhkäinen ensikokemukseksi, mikäli kokeilu olisi osoittautunut katastrofiksi.

Täytyy sanoa, että kokemus oli positiivinen yllätys! Lukeminen isolta näytöltä oli yllättävän miellyttävää ja toimiva kirjanmerkkisysteemi teki keskeytyneen lukemisen jatkamisen helpoksi. Jos elämänvaiheeni olisi toinen (paljon bussipysäkillä tai junassa istuskelua, luentojen alkamisen odottelua tms.) tulisin varmaan harrastamaan e-kirjailua enemmänkin. Valinnan varaa e-kaupassa näyttää myös olevan, mutta on myös sanottava, että yli kahdenkympin hinta matkapuhelimelle ladattavasta datasta on minulle liian suolainen hinta. Sen sijaan palvelusta löytyviä äänikirjoja olen ajatellut jossakin vaiheessa testata ja maksukynnyksenikin on niiden kohdalla matalampi.

Matin ja Liisan esimerkin innoittamana olen siis itsekin tehnyt seikkailun uuteen ja ihmeelliseen tekniikan maailmaan. Aika pitkälle on tultu sitten rautatien, mutta loppujen lopuksi ihminen on muuttunut yllättävän vähän. Aivan yhtä metsäläiseksi sitä välillä tuntee itsensä urbaani 2000-lukulainenkin.