Jotunin Arkielämää/ Amman blogielämää
Keväistä ja aurinkoista viikkoa kaikille! Tämä on blogihistoriani 100. postaus. Aloitin blogin jo yli vuosi sitten ja pitkään tahtini oli harva (ehkä myös laadullisesti tasokkaampi?), mutta syksystä lähtien olen huomannut kietoutuneeni tänne blogisfääriin entistä tiiviimmin. Erityisen hauskaa on, että samalla myös kävijöiden, lukijoiden ja kommenttien määrä on tasaisesti kasvanut. Vuorovaikutus on kuitenkin se juttu, mikä tekee tästä hommasta niin hienoa. Lämmin kiitos siis jälleen ilmestyneille uusille lukijoille ja yhtä lailla vanhoille tutuille, joista osa on pysynyt mukana aina ammoisista ajoista asti! Olisi selvästi arvonnan paikka, mutta siirrän sen tuonnemmaksi, kunnes pyöreät kävijämäärät ovat täyttyneet ja kirjallisuuden perusopinnot kunniakkaasti paketissa. Arvotaan sitten oikein rytinällä!
Siksipä onkin syytä aloittaa viimeinen tenttiurakkani. Aloitus ainakin on komea, nimittäin Maria Jotunin Arkielämää. Huomisen naistenpäivän kunniaksi tällä viikolla esitelläänkin pelkästään naisten tuotoksia. Hyvää naistenpäivää siis, kaikki arvon naiset!
Arkielämää kertoo juuri siitä, mitä nimi lupaa: eräästä arkisesta heinäntekopäivästä eräässä maalaistalossa. Koppelmäkeen saapuu kiertelevä kulkija, "pappi" Nyman ja siellä hän kohtaa talonväen lisäksi melkoisen joukon päivätyöläisiä ja muita kyläläisiä. Kuten tapoihin kuuluu, kylän kuulumiset käsitellään laveasti ja koska pappi on lukutaitoinen ja kouluja käynyt mies, on väellä kaikenlaisia tehtäviä taitavalle miehelle ja samalla keskustelut päätyvät hyvinkin filosofiselle tasolle. Tarinassa on vähän rintamäkeläinen (loistava tv-sarja muuten) tunnelma: työnteosta puhutaan enemmän kuin sitä näytetään.
Jotunin kerronta on todella monipuolista ja rikasta. Pääpaino on vivahteikkaassa ja tarkassa miljöö- sekä ajatusten kuvauksessa dialogin ollessa välillä jopa painostavan niukkaa. Mutta kun kielenkannat heltiävät ruokapöydässä tai viinaryypyn äärellä, paljastuu oppimattomankin kansan elämänviisaus ja mieltymys elämää suurempien asioiden pohdiskeluun.
Tarinassa parasta on sen lopetus. Yleensähän ajatellaan (tai minä olen ajatellut, ehkä toiset ovat fiksumpia), että hyvä lopetus on ytimekäs ja tarinan teeman hyvin kiteyttävä, ajatuksia herättävä kohotus. Arkielämää luettuani olen kuitenkin sitä mieltä, että loistelias lopetus on sellainen, joka avaa jotakin aivan uutta niin tekstissä, lukijan mielessä kuin sydämessäkin. Jotuni on kirjoittanut juuri sellaisen lopetuksen. Muutenkin Jotunin tapa tarkastella henkilöitään on hyvin inhimillinen ja rakastava, vaikka hän kuvaa ajan moraalisella mittapuulla uskaliaita ihmisratkaisuja. Silti ymmärrystä riittää kaikille. Lukiessa olikin välillä sellainen olo kuin pappi Nymanin armahtava Jumala olisi tarkastellut rakastavasti ja ymmärtäväisesti epätäydellisiä lapsiaan.
------------
Joskus, ei aina, jotakin teosta lukiessa mielessäni alkaa itsepintaisesti soida tietty kappale tai tietynlainen musiikki. Olen jo pitkään pohtinut musiikin linkittämistä tänne, mutta olen tapellut tutkaintani vastaan, sillä päässäni soivassa musiikissa ei luonnollisestikaan ole mitään logiikkaa. Nyt soitanto on kuitenkin niin itsepintaista, että on pakko antaa periksi. Ehkä tekin pääsette samaan paahtavan helteisen heinäkuun päivän tunnelmaan, pölisevälle hiekkatielle, tuoreen heinän tuoksuun.
Siksipä onkin syytä aloittaa viimeinen tenttiurakkani. Aloitus ainakin on komea, nimittäin Maria Jotunin Arkielämää. Huomisen naistenpäivän kunniaksi tällä viikolla esitelläänkin pelkästään naisten tuotoksia. Hyvää naistenpäivää siis, kaikki arvon naiset!
Arkielämää kertoo juuri siitä, mitä nimi lupaa: eräästä arkisesta heinäntekopäivästä eräässä maalaistalossa. Koppelmäkeen saapuu kiertelevä kulkija, "pappi" Nyman ja siellä hän kohtaa talonväen lisäksi melkoisen joukon päivätyöläisiä ja muita kyläläisiä. Kuten tapoihin kuuluu, kylän kuulumiset käsitellään laveasti ja koska pappi on lukutaitoinen ja kouluja käynyt mies, on väellä kaikenlaisia tehtäviä taitavalle miehelle ja samalla keskustelut päätyvät hyvinkin filosofiselle tasolle. Tarinassa on vähän rintamäkeläinen (loistava tv-sarja muuten) tunnelma: työnteosta puhutaan enemmän kuin sitä näytetään.
Jotunin kerronta on todella monipuolista ja rikasta. Pääpaino on vivahteikkaassa ja tarkassa miljöö- sekä ajatusten kuvauksessa dialogin ollessa välillä jopa painostavan niukkaa. Mutta kun kielenkannat heltiävät ruokapöydässä tai viinaryypyn äärellä, paljastuu oppimattomankin kansan elämänviisaus ja mieltymys elämää suurempien asioiden pohdiskeluun.
Tarinassa parasta on sen lopetus. Yleensähän ajatellaan (tai minä olen ajatellut, ehkä toiset ovat fiksumpia), että hyvä lopetus on ytimekäs ja tarinan teeman hyvin kiteyttävä, ajatuksia herättävä kohotus. Arkielämää luettuani olen kuitenkin sitä mieltä, että loistelias lopetus on sellainen, joka avaa jotakin aivan uutta niin tekstissä, lukijan mielessä kuin sydämessäkin. Jotuni on kirjoittanut juuri sellaisen lopetuksen. Muutenkin Jotunin tapa tarkastella henkilöitään on hyvin inhimillinen ja rakastava, vaikka hän kuvaa ajan moraalisella mittapuulla uskaliaita ihmisratkaisuja. Silti ymmärrystä riittää kaikille. Lukiessa olikin välillä sellainen olo kuin pappi Nymanin armahtava Jumala olisi tarkastellut rakastavasti ja ymmärtäväisesti epätäydellisiä lapsiaan.
------------
Joskus, ei aina, jotakin teosta lukiessa mielessäni alkaa itsepintaisesti soida tietty kappale tai tietynlainen musiikki. Olen jo pitkään pohtinut musiikin linkittämistä tänne, mutta olen tapellut tutkaintani vastaan, sillä päässäni soivassa musiikissa ei luonnollisestikaan ole mitään logiikkaa. Nyt soitanto on kuitenkin niin itsepintaista, että on pakko antaa periksi. Ehkä tekin pääsette samaan paahtavan helteisen heinäkuun päivän tunnelmaan, pölisevälle hiekkatielle, tuoreen heinän tuoksuun.
Jotuni on lyhyen muodon mestari. Tähänkin pienoisromaaniin mahtuu mukavasti koko ihmisen elämänkaari syntymästä kuolemaan. Jotunin novellit ovat vallan mainioita! Huojuva talo taas on omassa lajissaan melkoinen mestariteos. Luin sen aikanaan ennätyskylmänä kesäkuun alkuna, kun jatkuvasti satoi. Olin yksin kämpillä suorittamassa pakollisia kielikursseja ja podin kauheaa koti-ikävää. Siihen tunnelmaan Huojuvan talon ahdistava tunnelma oli oikea piste i.n päälle :)
VastaaPoistaOnnea sadan kirjoituksen johdosta!
VastaaPoistaJa täytyy todeta kuten juuri totesin Hannalle Kirjainten virtaan: hienoa, että Jotunista ja ylipäätään suomalaisista klassikoista kirjoitetaan. Jotuni on todellakin lyhyen muodon mestari, kuten Kirsi Hietanen sanoo. Ystäväni on muuten kertonut lukeneensa Huojuvan talon häidensä aattona ja oli ollut niin järkyttynyt, että mietti puolitosissaan, onko naimisiinmenossa mitään järkeä. Emme siis suosittele häälukemistoksi! ;)
No joo, ei tosiaan morsiamille, tai ainakin, kun häihin vielä on aikaa :)
VastaaPoistaLoistava idea tuo musiikin linkittäminen! Varsinkin just noin kun kirja ja musiikki liittyvät hienosti yhteen.
VastaaPoistaEn ole itse lukenut Jotunia paljon, mutta Huojuvan talo on kyllä kylmäävän hieno.
Lämpimät onnittelut Amma :-)
VastaaPoistaKirsi ja Jenni, yhdyn sanoihinne. Huojuva talo on minulta lukematta. Mutta Jenni, taisin tehdä hyvän päätöksen kun luin häiden aattona kevyitä romanttisia nuortenkirjoja:)
VastaaPoistaErja, kiva, että pidit musiikista. Tajusin myöhemmin, ettei Jotunin kuvaamana aikana Suomen ojanpientareilla varmasti vielä kasvanut lupiineja, mutta tunnelma on oikea!
Kiitos Booksy!
Onnea! Mikä sattuma, että menen viikonloppuna katsomaan Jotunin näytelmää :) hyvää naistenpäivää!
VastaaPoistaHei Amma ja onnittelut! Tajusin, kun luin postauksesi, että en ole ollenkaan lukenut Jotunia. Hui! Täytyypä korjata tämä asia.
VastaaPoistaOnnea sadannelle ja seuraavaa sataa odottaen!
VastaaPoistaJotunin Huojuva talo on jotenkin ikuisesti mieleen syöpynyt, varmaan muinaisen tv-versionkin takia, että nämä muut tuntuvat niin vierailta. Vaikka varmaan tämänkin olen lukenut, sen verta tutulta tuntui.
Hyvää naistenpäivää sinullekin!
Onnea hienosta, pyöreästä luvusta, ja myöhästyneet naistenpäivän toivotukset!
VastaaPoistaTämä on vähän kamalaa, mutten ole varma, olenko lukenut Jotunia. :/ Muistan, etten ollut lukenut vielä yliopistossa, mutta kun sittemmin suoritin kotimaisen kirjallisuuden perusopinnot avoimessa, niin luulisi, että olisin lukenut. Minulla on selkeästi mielessä yksi tarina, mutten ole varma, onko se Jotunin vai Canthin. Voi elämän kevät. Täytyy yrittää selvittää (ja korjata puute, jos en ole lukenut Jotunia vielä lainkaan).
Sara, en minäkään ollut lukenut tätä ennen vapaaehtoisesti. Joitakin tekstinäytteitä kyllä luennoilla. Mutta suosittelen lämpimästi!
VastaaPoistaIlse, Kiitos! Tuo Huojuva talo täytyy ilmeisesti jossakin vaiheessa lukea, ihan jo näiden kommenttien perusteella.
Kiitos Karoliina!
On se hyvä, että joku muukin on sellainen, ettei oikein muista. Minäkään en ole lukenut Jotunia sen enempää kuin juuri opinnoissa joitakin tekstinäytteitä. Ja pitkään olin sitä mieltä, etten ollut lukenut Canthiakaan kunnes muistin lukeneeni jo joskus ammoisina aikoina. Hyvä tällainen kirjablogi, jatkossa voi tarkistella, mitä on tullut luettua:)
Amma, aivan yhtäkkiä en muista Jotunia lukeneeni...Menin katsomaan oikein vanhojen kirjojen hyllystäni, onko kotoani saatu ja kahteen kertaan luettu sarja Jotunia. Ei. Olen lukenut Maila Talvion Kootut teokset. Suosittelen!
VastaaPoista