Inari Fernandez: Vapaus



Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jos jostain ei ole mitään hyvää sanottavaa, parempi jättää sanomatta. Tulin kuitenkin avanneeksi jokin aika sitten suuni sosiaalisessa mediassa Inari Fernándezin syksyn kohukirjasta Vapaus. Kuunneltuani romaania noin tunnin, se oli minusta monessa mielessä aivan kamala. Spontaanin somepuuskahduksen jälkeen aloin saada viestejä: todella moni oli samaa mieltä. Todella moni kiitti. Ja todella moni ei halunnut sanoa mielipidettään kirjasta ääneen julkisesti. Ihmettelin, miksi?

Kyse lienee kontekstista. Vapaus on ronski kirja. Siinä puhutaan seksistä paljon ja suoraan ja voisipa jopa sanoa - alatyylisesti. Mutta mikä on suorastaan nerokasta, on kirjan ennakkomarkkinointi. Kirjailija on kertonut omasta avioerostaan ja siitä seuranneesta seksuaalisesta kukkaan puhkeamisestaan. "Olin täysin lukossa seksuaalisesti, niin kiinni, että en olisi viisi vuotta sitten varmaankaan pystynyt lukemaan omaa kirjaani. Minussa aiheutti valtavaa häpeää kaikki, mikä oli avoimen seksuaalista.", kirjailija kertoi Annassa. 

Eli pelkistettynä: jos et pidä kirjasta, olet luultavasti estoinen. Kukapa niin haluaisi profiloitua.

Siksi koin velvollisuudekseni kirjoittaa tästä kirjasta niidenkin puolesta, jotka eivät sitä halua tehdä.

Kielenkäyttö ja pornografiset kohtaukset eivät kuitenkaan häiritse kirjassa eniten. Kyllä, ne herättävät myötähäpeää, erityisesti kun chilipaprikoilla höystetystä kirjallisuudesta ei ole tänä päivänä pulaa. Vertailukohdista ei ole puutetta, mikä paljastaa hyvin ja keskinkertaisesti kuvattujen seksikohtausten eron. Ronski kielikin puolustaisi paikkaansa ”luontevana puhekielenä”, elleivät kirjan kaikki muut dialogit olisi niin tönkköjä, epäluontevia ja luentomaisia. 

Kirjaa voi kritisoida myös epäuskottavuudesta: kuumia, komeita ja panovalmiita miehiä Lappi täynnä. Seksuaalinen kanssakäyminen on lähes poikkeuksetta minimaalisen verbaalisen kanssakäymisen jälkeenkin ylimaallisen ihanaa - henkinen ja fyysinen yhteys löytyy saman tien, ilman sen kummempia alkulämmittelyjä.

Se, mikä kuitenkin tekee Vapaudesta suorastaan vaarallisen on ajatus, että naisen (tai jotain muuta sukupuolta olevan henkilön) seksuaalisuus määritellään irtosuhteiden ja kumppaneiden määrällä. Kirjan tarkoitus on kaiketi kuvata naisen vapautumista, mutta näen vain päähenkilön, joka yrittää epätoivoisesti paikata sielunsa tyhjyyttä irtosuhteilla. Kirjaa lukiessani toivoin, että ehkäpä kirja, kirjailija ja kustantamo on ymmärretty vain väärin: ehkä kyseessä onkin traaginen kertomus ilman rakkautta ja hyväksynnän kokemusta kasvaneesta naisesta, joka yrittää epätoivoisesti saada miehiltä hyväksyntää ja paikata huonoa itsetuntoaan. Tällaisena kuvaus ei olisi ihan huono: Camillan lukuisat miehet ovat poikkeuksetta miessikoja, jotka kohtelevat toisia ihmisiä huonosti. Huolimatta punaisten lippujen liehuvasta merestä Camilla antaa miesten rikkoa rajojaan toistuvasti. Lisäksi hän siirtää äititraumaansa kovaa vauhtia omalle tyttärelleen tiedostamatta sitä itse. Elämässään eksyneenä rimpuilevan ihmisen kuvauksena tämä menettelisi.

Mutta läheisriippuvuuden kutsumista vapaudeksi on yksinkertaisesti mahdotonta hyväksyä. 

Toivoin viimeiseen asti, että kirjan nimi saisi selityksensä muualta, että Camillassa tapahtuisi henkistä kehitystä ja hän edes yrittäisi rikkoa kaavansa. Että kyseessä tosiaan olisi kirjailijan ovela tapa kuvata päähenkilönsä henkistä romahdusta, hapuilua ja kenties jonkinlaista elämänpalasten uudelleen kasaustakin. Mutta loppu romutti typeryydessään kaikki toiveet. Mitään ei opittu. Ja kirjan päätyttyä selvisi, että tätä henkistä ranteiden viiltelyä on luvassa vielä kaksi kirjaa lisää. 

Tässä vaiheessa on sanottava, että arvostan jokaista kokonaisen kirjan kirjoittanutta ja julkaissutta kirjailijaa. Valmiiseen romaaniin on nähty paljon vaivaa. Mutta Vapauden merkitystä kirjallisuuskaanonissa en ymmärrä yhtään. Jos tarkoitus oli viihdyttää, en viihtynyt. Jos kiihdyttää - noh, lohenviljely ja moottorikelkkailu eivät ole vielä koskaan kiinnostaneet näin paljon - niistä olisin voinut lukea enemmänkin puisevien jyystökohtauksien sijaan. Yksi seikkailun, kiihkeyden ja jännitteen perusrakennuspalikoista on intiimiys, mutta Vapaudessa oli jättimäiset loisteputket ja valonheittimet koko ajan päällä. Se tuotti ainoastaan epämukavuuden tunnetta. Lukekaapa vaikka Satu Tähtistä tai Juha Itkosta, niin näette eron päivällä ja yöllä.

Aina ei voi onnistua. Mutta seksi myy, ja keski-ikäisten rouvien seikkailut Lapissa saattavat saada jopa miehiä lukemaan naisen kirjoittaman kirjan. Toivottavasti kuitenkin ei, sillä toivon, ettei kukaan mies enää saa ajatusta, että noin surkeilla suorituksilla pääsee menestyksekkäästi naisen kanssa vällyjen väliin. Naislukijoita taas muistutan siitä, että jotakin tasoa on lupa vaatia. 2000-luvun ummehtunut Sex and the City -toksisuus jääkööt millenium-vuosiin.


Inari Fernandéz: Vapaus
Gummerus 2025
Äänikirjan kesto 9h 58min
Lukija Saara Kotkaniemi


Kommentit