Hanne Valtari: Valmis paketti
Voiko ruuhkavuosista repiä romantiikkaa ja vielä tarkemmin sanottuna romanttista feelgood-viihdettä? Kyllä voi, sen todistaa Hanne Valtari Valmis paketti -kirjallaan. Kirja oli mitä sopivinta lukemista/kuuntelemista näihin joulunaluspäiviin; eletäänhän kirjassa joulukuuta ja valmistaudutaan jouluun.
Kirjan päähenkilö Emma, on todellinen jouluttaja, menestyksekäs tosi-tv-tuottaja, 4-vuotiaan Lumi-tyttären äiti ja rakastavan Villen puoliso. Ylitse kaiken hän kuitenkin haluaa olla äiti myös toiselle lapselle. Emma rakastaa raskaana olemista ja äitiyttä ja uranaiseksi hän omaa nykypäivänä vähän epäsuosittujakin mielipiteitä - hänelle passaisi vallan mainiosti jäädä kotiin hoitovapaalle kokopäiväiseksi äidiksi, ainakin joksikin aikaa. Toinen lapsi on siis tilauksessa, mutta muutaman kuukauden suunnitelmallisen yrittämisen, ovulaatio-sovellusten ja lukuisten tikkuun pissamisten jälkeen ei vielä ole tärpännyt. Samaan aikaan Ville on muuttunut oudon etäiseksi, jopa vältteleväksi. Ja pikkujoulureissulta mies palaa vasta aamulla, ilman kihlasormusta sormessa. Sekavin ja pettynein tuntein Emma lähtee viikoksi Turkuun kuvaamaan uutta tosi-tv-ohjelmaa, jonka juontajaksi on palkattu Dani, keraamisista fallos-patsaista ja naistenmies-maineestaan tunnettu julkkis, joka auttaisi Emmaa mielellään vauvahaaveissa...
En totta puhuen olisi varmaankaan koskaan tarttunut tähän kirjaan, ellen olisi Helsingin Kirjamessuilla Otavan tilaisuudessa kuullut kirjailijan haastattelua. Minua kosketti, miten Valtari kertoi halunneensa kirjoittaa siitä, kuinka ihanaa (kaikessa sekavuudessaan) voi olla pikkulapsiarki ja kuinka oma rakas tuttu kumppani voi saada perhoset lepattelemaan vatsassa vielä vuosien jälkeenkin. Tätä lähestymistapaa ei liian usein romanttisessa kirjallisuudessa näe. Yleinen lähtöasetelmahan on se, että eksä, yleensä pettäjä tai muuten vain mulkvisti, on jättänyt päähenkilön erosta arveslihalle, ja romanttinen jännite syntyy uudesta ihastuksesta.
Itsekin pitkässä parisuhteessa elävänä arvostan, että tässä kirjassa kuvataan jo vanhaa parisuhdetta, joka on aivan ihana, vaikka meneillään onkin rankempi vaihe. Sillä sellaistahan elämä ja parisuhde juuri on. Pidän tärkeänä myös lapsiperhekuvausta kaikkine sekoiluineen. Vaikka välillä pestään pissaisia lakanoita tai juostaan tukkaputkella päiväkodin pikkujouluun, on kyseessä silti ihana elämänvaihe. Nyt, kun omat lapset ovat jo teini-iässä, sen näkee selvästi (vaikka en, herra paratkoon, taitaisi kyllä olla itse enää valmis palaamaan pikkulapsiarkeen).
Myös Emman odotuksen ja pettymyksen sekaiset tunteet raskautta yritettäessä ja kuukausittaisissa pettymyksissä ovat varmasti monelle samaistuttavia. Tosin sitä mietin, että Emma ja Ville ovat kirjassa yrittäneet saada toista lasta alulle tosiaankin vasta muutaman kuukauden. Miltähän tämä mahtaa tuntua lukijasta, jolla on takana yritystä ja toteutumattomia toiveita vuosien ajalta?
Tämä ja eräänlainen pumpulius saivat minut välillä kohottelemaan kulmiani. Emma tuntui epäkypsältä ikäisekseen, tai ainakin ihan valtavan paljon erilaisia tunteita tuntevalta, vähän itsekeskeiseltä, henkilöltä. Vuosia sitten kuolleesta isoäidistä puhuminen joka käänteessä alkoi tuntua melkeinpä maaniselta. Mutta, eihän minun tarvitse suoranaisesti päähenkilöstä pitää - se ei muuta kirjaa huonommaksi, jos henkilö tai henkilöt ovatkin välillä ärsyttäviä.
Sen sijaan luettavuutta heikensi liiallinen pikkutarkkuus kerronnassa. Tämä sai selityksensä, kun minulle kirjan päätyttyä selvisi, että Valmis paketti on julkaistu ensi kertaa joulukalenterimuotoisena äänikirjana. Eli jokaiseen luukkuun ja jokaiselle päivälle puoli tuntia tarinaa. Paikoitellen olikin sellainen olo, että puoli tuntia on pitänyt saada täyteen tavalla taikka toisella ja sitten kuvattiin kaappien järjestystä, ruoanlaittoa tai jotakin muuta juonen kannalta sinänsä merkityksetöntä yksityiskohtaa piinallisen yksityiskohtaisesti. Ehkä tämä luukku kerrallaan luettuna tai kuunneltuna ei olisikaan häirinnyt, mutta kokonaisesta romaanista olisi voinut helposti tiivistää melko paljon kuvailua pois, ja kirjan dynaamisuus olisi siitä vain kohentunut.
Jaarittelu johti myös toiseen itseäni hieman häirinneeseen seikkaan. Olen aika allerginen keskiluokkaisen materialistiselle kuvaukselle (siitä huolimatta, että kuulun keskiluokkaan itsekin). Marimekon unikko-lakanoita, mutteripannuja ja käsin jauhettuja kahvipapuja, Hästensin sänkyjä ynnä muita ylemmän keskiluokan symboleita vilisi tekstissä siihen malliin, että välillä tuntui kuin olisi lukenut tuotesijoitteluluetteloa. Törmään tähän ilmiöön viihdekirjoissa aika usein, enkä osaa sanoa, mikä minua siinä niin kovasti triggeröi. Ymmärtäisin ärsyyntymiseni paremmin, jos nämä luokkastatuksen merkit olisivat täysin ulottumattomissani, mutta omistan itsekin Marimekon lakanoita ja mutteripannun. Mene ja tiedä, ehkä fiilistelyn kauhistelu kertookin enemmän jostakin omasta, tiedostamattomasta luokkasuhdeongelmasta, mutta joka tapauksessa olisin toivonut kirjalta vähän vähemmän materialistisuutta.
Kaiken kaikkiaan Valmis paketti oli kuitenkin oikein sopiva kirja kyydittämään äänikirjana joulusiivousta ja muita valmisteluja. Vaikka Emma pikkuisen naiivi ja höpsö olikin, toivoin silti sydämestäni hänelle ja Villelle kaikkea hyvää läpi kirjan. Danin viehätysvoimaa en ymmärtänyt kyllä ollenkaan. En muuten anna koskaan parisuhdeneuvoja, koska jokainen parisuhde on erilainen, eikä omani pätevöi neuvomaan muita. Mutta jos nyt kerran rikkoisin omaa sääntöäni, niin sanonpa vain, että puhukaa ihmiset toisillenne. Siis parisuhteessa. Jos teillä on ongelma, silloin jutellaan sen oman kumppanin kanssa, ei lähdetä avautumaan parhaan kaverin luokse. Monelta ongelmalta vältyttäisiin tällä metodilla.
Tosin ymmärrän, aika lyhyt kirja siitä tulisi.
Hanne Valtari: Valmis paketti
Otava 2025/Storytel 2024
Äänikirjan kesto 12h 24min
Lukija Ronja Eiramo

Kommentit
Lähetä kommentti