Matti Rönkä: Käpälämäen kaverukset

Kun omat lapset ovat jo teini-iässä, tulee aivan liian harvoin luettua lastenkirjoja. Sääli sinänsä, sitä melkein toivoo, että saisi vielä lukea jollekin iltasatuja. Ja saisihan sitä, jos ei muille, niin vaikkapa itselleen!

Näin toimin Käpälämäen kaverusten kohdalla. Kyseessä on monessakin mielessä mielenkiintoinen teos kotimaisen lastenkirjallisuuden kentällä. Ensinnäkin, kyseessä on uudehkon, Siltalan ja Teoksen kirjaperheeseen perustetun lastenkirjakustantamon, Orava-kirjojen kirja. Aikana, jolloin lasten ja nuorten lukemisesta, kirjallisuudesta ja rahoituksesta ollaan syystäkin huolissaan, on uuden, nimenomaan lanu-kirjoihin keskittyneen kustantamon perustaminen vahva viesti vähän joka suuntaan. Varsinkin, kun perustamassa ovat laatukustantamot ja kustantajaksi nimettiin pitkän linjan ammattilainen Minna Castrén.

Samaa linjaa jatkoi kustannusohjelma: ensimmäisiin kirjoihin kuuluvat lastenkirjat mm. Heli Laaksoselta ja Matti Röngältä. Käpälämäen kaverukset on ennen kaikkea uutisankkurina rakastetun, mutta myös näyttävän kirjailijauran rakentaneen Röngän ensimmäinen lastenkirja. Kirjan kuvituksen on tehnyt Matti Pikkujämsä.

Käpälämäen kylään ja tarkemmin siellä sijaitsevaan siniseen taloon sijoittuvassa kirjassa tutustutaan talon asukkaisiin: ensinnäkin ihmisperheeseen - äitiin, isään, kahteen lapseen ja koiravanhukseen - ja ennen kaikkea kuistin alla asuviin kaniin ja rusakkoon.

Viisas ja kokenut Pentti Rusakko ottaa huostaansa pienen ja vallattoman Kani Pupu Kapun. Ystävystyminen tapahtuu välittömästi, mutta ikä- ja temperamenttierot luovat yhteiseloon omat hankaluutensa. Ihmisperheen lapset ovat tietoisia talon alivuokralaisista, mutta aikuisille pupuista ei kannata hiiskahtaakaan, aikuiset kun ovat sillä tavalla hölmöjä, että eivät kuitenkaan ymmärtäisi. Vai ymmärtävätkö sittenkin? Todellista jännitystä tarinaan ilmaantuu, kun Kani katoaa. Minne ihmeeseen se on päätynyt ja liittyykö leuhka ja reuhka Orava Korhonen jotenkin tapaukseen?

Lastenkirjallisuus on mahdottoman aliarvostettu taiteenlaji. Ei ole ihan helppoa puhutella pientä kansaa niin, että tarinassa säilyy sadun ajattomuus ja toisaalta ollaan silti sopivasti ajan hermolla. Olemme käyneet tästä tyttäreni kanssa keskusteluja tämän vuoden joulukalenteria, Tonttuakatemia 2:sta seuratessamme. Mielestämme sarja on lipsahtanut vähän liikaa trendikkyyden puolelle. Niin hauskaa kuin tiptap-tomettaminen onkin, ehkä somemaailman voisi jättää pois edes joulun ja tonttuilun taiasta?

Matti Rönkä onnistuu tasapainoilemaan trapetsilla hyvin. Olkoonkin, että jopa Pentti Rusakko -hämmästyttävää kyllä - on toisinaan älypuhelimen ja Tassukirja-profiilien lumoissa, on Käpälämäen kaveruksissa onneksi myös nostalgista vanhan ajan eläinsatujen tunnelmaa. Kirjaa lukiessani tuli vaistomaisesti mieleen ensimmäisen luokan aapiskirja. Siinä seikkailivat ihmis- ja eläinlapset. Ihmisistä mieleeni on jäänyt ainakin E-SA ja AN-NI ja eläimistä OS-SI O-RA-VA. Tai entäs ihanat Noita Nokinenä -kuunnelmat (joita muuten kuuntelen joka vuosi jouluaattoaamuna)? Kuusimetsässäkin elävät sulassa sovussa ihmiset, tai no ainakin noidat, sekä metsän eläimet.

Vertailukohtia siis riittää ja Käpälämäen kaverukset, jonka oletan saavan jatkoa, asettuu luontevasti osaksi tätä eläinsatuja ja oman aikansa arkielämää yhdistelevää jatkumoa.

Tarinaan sisältyy monia aika herkullisiakin kohtauksia, jotka saavat hymyn aikuislukijan huulille. Kuten esimerkiksi Pentin ja Kapun musiikkihetki, jonka äänet raikuvat kauemmaksikin. Kypsempi Pentti on perinteisten Mikki Hiiri merihädässä -tyyppisten kappaleiden ystävä, kun taas nuori Kapu bailaa Antti Tuiskun tahdissa.

Paljon vekkuliutta kirjaan tuovat sanaleikit: varsinkin Kapu on kiinnostunut maailman ilmiöistä ja niiden sanallistamisesta. 

"Voimaa", Kapu sanoi, pullisti hauiksiaan, sikäli kuin sen pienissä etukäpälissä erotti lihaksia. "Näin kerran jokivarressa hirmu vahvan miehen. Nosti semmoisia pantteja. Kuntoilupaikalla."
"Puntteja", Pentti tarkensi.
"Aha."
"Pantti. Se on joku raha-asia", Pentti tiesi.
"Höps. Sehän on lantti", Kapu oikaisi.
Sen korvat sojottivat innostuksesta.

Jälleen kerran sitä miettii, minkälaisen haasteen edessä suomen kieltä opiskelevat ovatkaan!

Sanaleikkien ansiosta Käpälämäen kaverukset lienee ihan parhaimmillaan ääneen luettuna, sopivasti tunnelmaan eläytyen. Eli juuri passeli iltasatukirja siis. Ikähaarukaltaan kirja sopii noin 4-vuotiasta 8-vuotiaisiin. Innokkaalle nuorelle lukijalle kirja voisi olla hyvä ensimmäinen "pitkä kirja", sivuja kun on isolla fontilla ja kuvien kera peräti 135. Pikkujämsän mustavalkoinen kuvitus on veikeä ja käy hyvin tarinan henkeen, mutta itse olisin kaivannut lastenkirjaan enemmän väriä. Onneksi väritystä on kannessa, ja omaan silmään kirja onkin sellainen, että siihen tarttuu mielellään.

Käpälämäen kaverukset on vuoden 2026 Runeberg Junior -palkintoehdokkaana. Oma otantani lastenkirjallisuudesta on niin ohut, että on paha lähteä kirjaa mihinkään vertaamaan, mutta ainakin itse viihdyin sen parissa erinomaisesti. 

Kovasti toivon, että moni lapsi saisi tänä jouluna lahjaksi kirjan. Tässäpä yksi mainio vaihtoehto paperiin käärittäväksi.

Matti Rönkä, Matti Pikkujämsä: Käpälämäen kaverukset
Orava-kirjat 2025
135s.