Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Jos pari edellistä esiteltyä ja arvioitua kirjaa ovatkin olleen jouluisen romanttisia, nyt tömähdetään, ehkäpä jopa pamahdetaan vaaleanpunaisista pilvistä suoraan kamaralle. Ja kamaralla en tarkoita tässä yhteydessä maata, vaan sian kamaraa eli ihoa.

Vaaleanpunaisten pilvien sijasta kaupungin yllä leijuu kuolleitten sikojen henki. Kaupunki elää lihateollisuudesta. Myös Ester tietää jo varhain kutsumuksensa ja tehtaan teurastajana hän onkin luonnonlahjakkuus, best of the best of the best. Aikuiseksi varttunut Ester löytää elämänkumppanin Keinosiementäjästä, ja on täysin valmis täyttämään toista kutsumustaan: lisääntymään ja tulemaan äidiksi. Mutta lasta ei vain ala kuulua.

Mariia Niskavaaran Ester, teurastaja palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla, ja hyvä, että palkittiin, sillä Niskavaara pystyy tuomaan vallitsevaan kirjallisuusilmastoon jotakin uutta, kaikessa lihallisessa tunkkaisuudessaankin raikasta tuulahdusta. Tavallaan romaani on realistinen, monelta osin inhorealistinenkin, mutta silti kaikessa on yhtä aikaa veijarimainen taikapöly. Johtui varmasti lähinnä lihajalostamosta, että mieleeni tuli monin paikoin Kukkia ja sidontaa -elokuva vuosituhannen alusta. Makkaratehtaan lisäksi elokuvassa oli omaleimaista, mustaa ja ronskia huumoria ja sitä pitää sisällään myös Ester, teurastaja.

Niskavaara ei mitenkään erityisesti yritä peitellä tai kääriä vertauskuviin sitä, miten hän niputtaa yhteen tehotuotetun ruoan ja ihmisen. Tuotantoeläimen osa on syntyä, elää, lisääntyä ja kuolla ja sitähän totta puhuen on meidän ihmistenkin elämä, mitäpä tuota kiistämään. Niskavaaran ronskin otteen edessä lukja on aseeton: jos jostakin haluaisi närkästyä, niin ei voi, sillä lukiessa naurattaa niin paljon. Viesti on ylipäänsä vahva, muttei hitustakaan saarnaava.

Esterin selvite kuolemanjälkeisestä elämästä on mielestäni melko pätevä. Sielut nousevat kuoleman jälkeen taivaaseen, suureen lihasoppakattilaan, jota enkelit sekoittavat. Välillä liemi loiskuu yli ja sielut paiskautuvat takaisin maan päälle. 

Kirjailijan tavassa kuvata naiseutta ja lihallisuutta on myös jotakin riemukasta ja oudolla tavalla voimaannuttavaa. Ester on iso nainen, täysi nainen, ja hänen naiseudessaan ei ole kerta kaikkiaan mitään hävettävää tai piilotettavaa - lihallisuus on ylpeyden aihe, joka kuulutetaan maailmalle. Esteriä seuratessa ei voi olla tulematta mieleen, kuinka monta naisen biologisuuteen liittyvää asiaa on totuttu pitämään piilossa ja salassa, vähintäänkin hävetty tai yritetty peittää. Ester ei peittele, eikä pienentele itseään.

Sitä jyrkempi on kontrasti kirjan loppuosaan, kun Ester ei pystykään toteuttamaan tehtäväänsä naisena, eli lisääntymään (huom. tämän Ester siis itse kokee olevan tärkein tehtävänsä). Siihenkin hän löytää ratkaisun. Veijariperinteen mukaisesti loppua kohti kierrokset kasvavat, läsnä ovat itku ja nauru, elämä ja kuolema, liha ja sielu.

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja
Kosmos 2025
Lukija Krista Kosonen
Kesto 4h 41min