Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: Paraske! Larin Parasken ilot, surut ja säkenöivät säkeet

Leena Virtaselta ja Sanna Pelliccionilta on ilmestynyt jo viisi osaa lapsille(kin) suunnattuja Suomen supernaisia -sarjaa. Aiemmin on esitelty Minna Canthin, Ellen Thesleffin, Eeva Kilven sekä Fredrika Runebergin elämät. Tällä kertaa vuorossa on runonlaulaja Larin Paraske. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli, että tiedän Paraskeesta hävettävän vähän. Olen nähnyt hänen patsaansa Helsingissä ja toki tiedän runonlaulajaksi, mutta siinäpä oikeastaan se. 

Joka tapauksessa Paraskeen, ja myös muistiinmerkitsijänä toimineen Adolf Neoviuksen, ansiosta jälkipolville on säilynyt käsittämättömät 32 000 säettä! Aika hyvin naiselta, joka ei osannut lukea tai kirjoittaa. Kirjaa lukiessa mietin myös sitä, kuinka paljon vähemmän tuntisimme karjalaista kansanperinnettä, mikäli näitä ei olisi saatu talteen. Suorastaan kutkuttava ajatus on, että Paraske olisi elänyt hieman pitempään kuin vuoteen 1904, jotta hänen laulujaan olisi saatu myös äänitettyä tekniikan kehittyessä.

Toki Paraskeen tarina ei ole aivan yksioikoinen. Virtanen ja Pelliccionikin huomauttavat, että runonlauluajan kohtalossa on myös kulttuurisen omimisen piirteitä. Hänen merkityksensä taiteilijana ja kansanperinteen välittäjänä meidän päiviimme asti on kiistaton, mutta ennen kaikkea runoista tuli helsinkiläisen kulttuurieliitin kansallistamisprojektin väline. Karjalaisesta kansanperinteestä tehtiin kaikkien suomalaisten yhteistä perintöä. Neovius kyllä esitteli Paraskeen helsinkiläisille, mutta lopulta hän kuoli melko unohdettuna ja vaatimattomissa oloissa Karjalassa.

Vaikka asia herättää ristiriitaisia, epäoikeudenmukaisuudenkin tuntemuksia, olen kuitenkin kiitollinen siitä, että tämä valtava kansanperintöarkisto on säilynyt jälkipolville. Ja onneksi (ja toivottavasti) Paraskeelle ja muille karjalaisille runonlaulajille osataan nyt antaa ansaitsemansa arvo puhtaasti omana itsenään ilman sen kummempaa agendaa. Siksi onkin hienoa, että supernaisten sarjassa Paraske sai oman osansa nyt viidentenä. Vaikka myös Kilpi, Thesleff, Runeberg ja Canthkin ovat naisina edustaneet marginaalia, ovat he kuitenkin olleet mukana kulttuuritoiminnan keskiössä. Paraske edustaa kansannaisena aivan eri tasolla marginaalin marginaalia, mutta toisaalta suurta tavallista kansaa ja useiden sukupolvien perintöä.

Kirjan kuvitus on kaunista ja herkullista, kuten tässä kirjasarjassa aina. Elämäntarina on tiivistetty napakasti tiiviiseen sivumäärään ja tilaa on jäänyt runonlaulajan säkeillekin. Tämä kirjasarja on kyllä todellinen kulttuuriteko ja kirjat löytävät toivottavasti lukijansa monen ikäisestä yleisöstä.

Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni: Paraske!
Teos 2022
40s.