Hyvää joulua!



Joulupukin kuuma linja kuuluu taustalla, ja minä alan kohta riisipuuron keittoon. On siis aika toivottaa hyvää ja levollista joulua jokaiselle! 

Instagramissa kiertää #kirjagrammaajanjoulu -haaste. Ajattelin lisätä sen vastaukset myös tänne. Ja jos joku muukin haluaa vastailla kysymyksiin blogeissaan, niin napatkaapa haaste tästä mukaan. 

***

Joulukirjat: jouluisista kirjoista tulee ensimmäisenä mieleen lastenkirjat. Joitakin vuosia sitten Tatun ja Patun joulu oli kestosuosikkimme, samoin tietysti Mauri Kunnaksen Koiramäen talvi sekä Suomalainen Tonttukirja.

Jouluelokuva: Haluan katsoa joka vuosi The Grinchin (Jim Careyn version). Se on minulle the jouluelokuva. Viime vuosina Last Christmas on myös noussut kestosuosikiksi.

Joululaulu: Kotimaisista esimerkiksi Arkihuolesi kaikki heitä sekä Rauhaa, vain rauhaa ovat sellaisia, mitkä koskettavat vuodesta toiseen. Tykkään myös amerikkalaisista jouluikivihreistä, ennen kaikkea Michael Bublén esittämänä.

Jouluruoka: En ole jouluruoan suhteen ollenkaan perinteinen, kinkkua tai sen vegeversioita ei ole ollut varmastikaan kohta kymmeneen vuoteen ja pikku hiljaa olemme vähentäneet kaikkea muutakin, nyt ei ole edes laatikoita. Mutta yhdestä en luovu: riisipuuroa olla pitää! Ja niin monella mantelilla, että kaikille riittää 😊

Jouluherkku: Suklaa. Tosin se on kyllä lempiherkkuni ihan ympäri vuoden 😋

Joululahjatoive: En ole tänä jouluna esittänyt yhtään lahjatoivetta. Rakastan lahjojen antamista ja sen tuoma ilo, sekä yhdessäolo läheisten kanssa on tärkeämpi juttu. Mutta tykkään kyllä saada itsekin lahjoja! Jännä nähdä, mitä paketeista löytyy. 

Parasta joulussa: No, se tuossa jo tulikin edellä mainituksi. Yhdessäolo. Eilen meillä kävi jo 12 vierasta. Tänään lienee rauhallisempaa, mutta huomenna kokoonnutaan taas suvun kanssa yhteen. ❤️

Haastan mukaan ihan kaikki! Levollista ja ilontäyteistä joulujuhlaa kaikille!

Kommentit

  1. Riisipuuro kuuluu myös omaan jouluherkutteluuni. :) Ihanaa joulunaikaa sinulle <3!

    VastaaPoista
  2. Kivoja juttuja, voisin ehkä nyt joulunaikaan tehdä tämän. Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti