Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti

Noin vuosi sitten yllätin itsenikin ihastumalla syvästi Milly Johnsonin Kirsikoita ja joulun taikaa -romaaniin. Nyt joulun alla postimies toi minulle ihanan jouluyllätyksen, nimittäin kaksi jouluista kirjaa Bazar-kustantamosta, ja toinen niistä oli Johnsonin uusin suomennettu romaani Kaikkien joulujen äiti. Oli ihan selvää, että juuri tämän kirjan kanssa halusin käpertyä syömään konvehteja ja nauttimaan joulun tunnelmasta.

Vaikka kirjan nimi ja kansi ovat superjouluisia, voi tämän kirjan lukea kyllä vielä joulunpyhien jälkeenkin. Suurin osa tapahtumista tapahtuu nimittäin joulukuun ulkopuolella. Joulua kuitenkin kovasti odotellaan, sillä kirjassa seurataan joukkoa naisia, tarkemmin kolmea heistä, jotka odottavat ensimmäistä lastaan ja joiden laskettu aika on joulun tienoilla. Tukeakseen raskausaikaa ja vahvistaakseen tulevien äitien verkostoitumista, kaupungin synnytyslääkäri perustaa Joulupullakerhon, jossa jaetaan raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyvää tietoa ja tavataan toisia odottavia äitejä. Kerhossa myös Annie, Eve ja Palma tutustuvat toisiinsa. 

Jokainen naisista on hieman eri tilanteissa. Viittäkymppiä lähestyvä ja tahattomaan lapsettomuuteen jo alistunut Annie luulee vaihdevuosiensa alkaneen, kun hän yllätyksekseen saakin tietää odottavansa esikoistaan. Jouluteemapuistoa pyörittävä Eve taas pistää erikoiset oireensa stressin piikkiin. Palma sen sijaan on raskautunut tieten tahtoen kohdunvuokraajana, mutta asiat alkavat mennä pieleen jo ennen hedelmöittymistä.

Johnsonin lämminhenkinen kerronta kuvaa paitsi vanhemmaksi tulemisen mukanaan tuomaa suurta elämänmuutosta, myös naisten välistä keskinäistä ystävyyttä ja yhteyttä. Itsessäni kirja herättikin lämpimiä muistoja: kun omat lapseni olivat pieniä, meillä oli muutamien äitien tiivis yhteenliittymä, jonka kanssa kokoonnuimme viikoittain ja jaoimme pikkulapsiperheen ilot ja murheet. Joulupullakerhon riemastuttavat kokoontumiset olivatkin ehdottomasti kirjan parasta antia.

Kaikkien joulujen äiti tuntui aluksi käynnistyvän vähän hitaasti, mutta kun tapahtumat alkoivat edetä, en olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Raskauksien edistymisten lisäksi henkilöiden liepeillä tapahtuu monia mielenkiintoisia sivujuonteita: mitä kummallista tapahtuu Even Talvimaailmassa ja miten käy työvoimapulasta kärsivän Annien Paukkukaramellitehtaan? Kaikista koskettavin on kuitenkin vaikeista oloista ponnistavan Palman tarina: onnistuuko hän pyristelemään eroon entisistä huonoista piireistään, kuinka käy raskauden ja kestääkö hänen ja Tommyn orastava romanssi?

Tarina sai hyrähtämään naurusta ja vuodattamaan muutaman kyyneleen, joten Milly Johnsonin uusin tarjosi kaikkea sitä, mitä joulukirjalta toivoa saattaa. Ainoastaan äitien painon kerääntymistä, ruokamielitekojen paisuttelua ja ylipäänsä "kerrankin saan syödä kahden edestä kun olen jo muutenkin lihava, hehhehhee" -tyyppisen, löysän kliseiden viljelyn olisin halunnut kerronnasta puolittaa. Kehorauha kun koskee myös raskaana olevia naisia. Tämä kuitenkin oli enemmän itseäni ärsyttänyt nyanssi, ei onneksi koko kirjaa halkaissut teema.

Vasta kirjailijan jälkisanoja lukiessa oivalsin, että osa hahmoista on tullut tutuksi jo Johnsonin Teetä auringonkukkien kahvilassa -romaanista. Tämä kirja on minulla vielä lukematta, mutta ei se lukukokemusta häirinnyt. Nyt kuitenkin oivalsin, miksi parissa kohdassa minusta tuntui siltä, kuin jotakin olisi jäänyt ymmärtämättä: nämä viittaukset ilmiselvästi liittyivät edeltävään romaaniin. Ehkäpä tuo kesäisen keltaisena hehkuva kirja täytyy ottaa lukuun siinä vaiheessa, kun kesäikävä käy kevättalvella ylitsepääsemättömäksi. 

Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti (The Mother of All Christmases 2018)
Bazar 2022
495s.
Suomentanut Irma Rissanen

Kommentit