Huhut kirjablogien kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja (1200. postaus)

Tämä on Amman lukuhetken 1200. postaus. Yleensä olen ohittanut tällaiset merkkipaalut sen kummemmin juhlimatta, mutta nyt ajattelin, että voin samalla kuitata tämän kuun viimeisenä päivänä koittavat blogisynttäritkin. Blogini täyttää tuolloin 13 vuotta eli tulee teini-ikään. Sananen tai kaksi lienee siis paikallaan! Blogiani pitkään seuranneet muistavat vielä KBF- eli Käytännön blogifilosofiaa -keskustelut. Noh, ilokseni voin kertoa, että KBF on täällä taas! Ainakin tämän yhden postauksen verran.

On paikallaan blogipohdiskella siksikin, että blogimaailman ympärillä on ollut viime aikoina jännää väreilyä. 1200 postausta kolmessatoista vuodessa tekee tasaisen vauhdin taulukolla reilut 90 postausta vuodessa, eli vähän vajaat kaksi viikossa. Pisin blogitaukoni tuskin on paria viikkoa pitempi, joten tahti tosiaan on pysynyt tasaisena. Tältä pohjalta uskallan väittää olevani käsi blogiskenen pulssilla ja jotakin voivani asiasta myös sanoa.

Kuluneen vuoden aikana olen löytänyt itseni useaan otteeseen tilanteessa, jossa minulta toivotaan selvitystä kirjablogien tilanteesta. On kuin olisi vuosi 2011 jälleen ja ihmiset ovat tietoa vailla: siis että mitkä kirjablogit? Nyt tosin kyselyt ovat usein huolensekaisia, ei kai kirjablogimaailma ole kuihtumassa kokonaan?

En pidä teitä pitkään jännistyksessä. Siispä lyhyt vastaus: ei ole, ainakaan vielä.

Sitten pidempi vastaus. Blogimaailma ei tietenkään ole ”se juttu”, samanlainen somemaailman vetonaula kuin kymmenen vuotta sitten. Sitä blogit eivät ole olleet enää pitkään aikaan. Tällä hetkellä suuret yleisöt ovat vallanneet Instagramin ja minullekin Kirjagram on todella tärkeä ja merkityksellinen kanava blogin ohella. Samalla se, että Kirjagramista on tullut valtavirtaa, tarkoittaa kuitenkin sitä, että varhaiset omaksujat ovat jo siirtymässä tai siirtyneet muihin kanaviin, etupäässä TikTokiin. Tämä on normaalia sosiaalisen median kiertokulkua ja kuuluu sen luonteeseen. Kukin kanava saa patsastella vetovoimaisimpana aikansa, mutta mikään niistä ei pysy keulapaikalla ikuisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että blogit olisivat hävinneet minnekään. 

Blogeja luetaan edelleen paljon. Tiedän sen ihan omista statistiikoistani, joista löytyy normaalia kävijävaihtelua, mutta suuret linjat osoittavat pikemminkin ylös- kuin alaspäin. Osa lukijakunnasta seuraa blogiani säännöllisesti, mutta valtaosa tulee muuta kautta: eri somekanavista tai hakukoneiden kautta. Kun on kirjoittanut yli 1000 kirja-arviota, Googleen mahtuu aika monta hakukoneosumaa. Olen siitä iloinen. Moni kirja on sellainen, että ilman minun postaustani hakija ei välttämättä löytäisi siitä yhtään pidempää arvioivaa tekstiä. Tuntuu siis siltä, että tehty työ ei ole turhaa, vaikka eihän tässä ajankäytöllisesti mitään järkeä ole.

Blogeja siis luetaan edelleen, vaikka ne eivät välttämättä ole sellainen uusi ilmiö, joka kiinnostaisi mediaa ja josta tehtäisiin uutisia tai lehtijuttuja. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, pitäisikö kuitenkin tehdä. Tunnen värinöitä. 

Otetaan pari esimerkkiä.

Suureksi ilokseni Morren kirjablogi teki tänä syksynä paluun blogistaniaan. Morre oli muuten yksi niistä kirjabloggaajista, joka sai Rakkaudesta kirjaan -palkinnon syksyllä 2011. Tämä oli ensimmäisiä kirjasomelle myönnettyjä julkisia alan tunnustuksia, eli  todellisesta blogipioneerista on kyse. Joskus tuntuu, että Kirjasomen uusi sukupolvi ei tiedä (ja kuinka voisikaan) ollenkaan sitä, kuinka paljon bloggaajat ovat tehneet ja tekevät edelleen töitä kirjasomettajien uskottavuuden hyväksi. Toinen minua ilahduttanut blogiavaus, tosin todella ikävästä syystä syntynyt, on suositun kirjagrammaajan ja kirjatokkaajan Tarinannuppuja-Ullan perustama kirjallisuusblogi. Ulla perusti blogin, kun hänen IG- ja FB-tilinsä jäädytettiin ilman järkevää syytä viime kuussa. Tämän seurauksena Ulla päätyi perustamaan oman blogin, johon voi tallentaa kuvia ja tekstiä turvallisemmin ja omilla ehdoillaan. 

Nämä ovat vain kaksi aivan viimeaikaista esimerkkiä, mutta eivät ainoita laatuaan. Blogit kiinnostavat edelleen ja taas. Maailmalla puhutaan slow social mediasta yhä enemmän. Vaikka somemaailman valtavirta menee yhä impulsiivisempaan, välittömiä dopamiinipiikkejä tuottavaan Be Real -suuntaan, on pinnan alla muhimassa toisenlainen lähestymistapa. Entä jos tuottaisimme ja kuluttaisimmekin somea hitaasti, ajatuksella, nautiskellen ja pitemmälle tulevaisuuteen tähdäten? Esimerkiksi blogit, podcastit, uutiskirjeet ym. sopivat tällaiseen leppoistettuun someen erinomaisesti.

Tätä taustaa vasten Aikakausmedian vastikään julkaisema tutkimus antaa ajattelemisen aihetta. Sen mukaan lähes kaksi miljoonaa yli 15-vuotiasta suomalaista lukee säännöllisesti jotakin blogia. Tämä tarkoittaa noin 44 prosenttia yli 15-vuotiaasta väestöstä. Kulttuuriblogejakin seuraa säännöllisesti kuukausittain yli 300 000 lukijaa. Mutta näitä lukujakin kiinnostavampaa on paneutua siihen, minkäikäisiä lukijat ovat. Iäkkäitä, eikö niin?

Kyllä ja ei. Kulttuuriblogien lukijoiden keski-ikä on viidenkympin tienoilla ja peräti 37 prosenttia lukijoista on yli 65-vuotiaita. Mutta arvaatteko, mikä on tutkimuksen mukaan seuraava ikäryhmä? Veikkaan, että ette arvaa: 15-24-vuotiaat, joita on lukijoista 18 prosenttia, siis lähes viidesosa! 

Tähän olisi mielenkiintoisia paneutua tarkemmin keinoilla ja tilastoilla, joita minulla ei ole käytettävissä. Voin siis vain arvailla. Mutta olisiko niin, että aivan kuten nykynuoriso on kiinnostunut kuuntelemaan musiikkia LP-levyiltä ja C-kaseteilta, he kenties ovat kiinnostuneet myös lukemaan blogeja aiempia sukupolvia enemmän. Oikeastaan tämä ei edes yllätä minua: elämme tarinallistamisen aikaa ja pörssiyhtiöt julkaisevat kilvan toimintaansa tai toimialaansa liittyviä blogeja, artikkeleja ja lehtiä. Hyvä teksti on formaatti, joka pitää pintansa. Se toki vaatii sekä kirjoittajalta että lukijalta aikaa ja paneutumista (sekä lukutaitoa, mikä ei nykyään ole sekään itsestäänselvyys!), mutta on yleensä vaivansa väärti. 

Se, onko alkamassa blogirenessanssi, jää nähtäväksi. Kiinnostusta ja lukijoita joka tapauksessa riittää, joten siitä ei tarvitse olla huolissaan. Sen sijaan huolehtisin siitä, riittääkö meillä myös bloggaajia. Kirjabloggaajat tekevät pyyteetöntä vapaaehtoistyötä, tuovat kirjakeskustelua näkyväksi ja avaavat väyliä kirjoille, kirjailijoille, kustantamoille ja ylipäänsä kirja-alalle. Jos haluat päästä lukijoiden sydämiin, on blogi siihen erinomainen väylä. Paneutuneen tekstin synnyttämiseen menee aikaa. Samalla bloggaajat tarjoavat korvaamatonta buustaus- ja markkinointiapua, sillä he ovat yleensä sekä lukijoiden että kirja-alan toimijoiden kanssa hyvin verkostoituneita. 

Moni tämän tiedostaa ja ymmärtää, mutta on myös niitä tahoja, jotka näyttävät sokeutuneen asialle. Minullekin tarjotaan silloin tällöin ostettavaksi kirjoja, jotka sitten vapaa-ajallani ilman korvausta lukisin ja arvostelisin kanavissani. Toisaalta minulta on pyydetty myös käytännöllisesti katsoen kustannustoimittajan tai oikolukijan palveluita, korvauksetta, tietenkin. Nämä tosin johtuvat usein pikemminkin yksityishenkilöiden tietämättömyydestä kuin pahantahtoisuudesta. Härskimpänä pidänkin joidenkin isojen toimijoiden asennetta. Vastikään minulle lähetettiin yli 1000 sivuinen teos luettavaksi PDF-versiona. Kieltäydyin kunniasta.

Ei tätä rahan tai maineen takia tehdä, mutta sen verran olen 13 vuodessa oppinut, että narrinakaan ei kannata antaa itseään pitää. 

Jos toivomme, että kotimaiset kirjablogit elävät ja voivat hyvin myös tulevaisuudessa, on paras tapa antaa kirjallisuusbloggaajille ja -blogeille se arvostus, joka niille kuuluu. Kirjallisuusblogit ovat  kirjallisuuskeskustelun elävöittäjiä ja huomiotalouden tasa-arvoistajia. Tämän ne tekevät rakkaudesta lajiin.