Jane Was Here (Nicole Jacobsen, Devynn Dayton, Lexi K. Nilson)



Viime viikolla luin hitaasti ja nautiskellen kirjaa, joka on jokaisen Jane Austen fanin ykköskirja!

Sen on kirjoittanut kolme Austen-entusiastia, jotka päättivät lähteä kiertämään Englantia ja paikkoja, jotka jollakin tavalla liittyvät Austenin henkilöhistoriaan, hänen teoksiinsa tai niistä tehtyihin filmatisointeihin.

Nicole Jabobsen ja Davynn Dayton olivat ystävyksiä ja "Janeisteja" ja onnekseen he tutustuivat kuvittaja Lexi K. Nilsoniin, joka on luonut ulkomuodoltaan suloisen teoksen kuvituksen.

Kirja on jaettu maantieteellisesti Englannin eri osiin ja kunkin kappaleen alussa kuvataan kartan avulla, mitä vierailukohteita kyseiseltä suunnalta löytyy. Kirjan lopussa kuvataan myös yksityiskohtaisesti, mitä reittejä he käyttivät ja minkälaisella päiväohjelmalla he veivät reissunsa läpi. Näin jokainen Jane Austen -road tripistä haaveileva voi pohtia, millaisen matkan haluaa toteuttaa ja paljonko sille kannattaa varata aikaa.

Kirjassa käyskennellään esimerkiksi Janen kotona ja nykyisessä Jane Austen Museumissa Chawtonissa (Jane Austenin talo, ihana romaani, sijoittuu tänne!), matkustetaan Lizzyn ja Gardinersien tapaan Derbyshireen ja käyskennellään Lyme Parkin kartanon tiluksilla miettien koko ajan, mistä lammikosta Mr Darcy nousikaan vuoden 1995 minisarjassa, sillä Pemberley-kohtaukset kuvattiin samassa paikassa (kirjan mukaan lammen vesi ei ole uimakelpoista). Kartanossa on myös pukeutumishuone, jossa voi pukeutua viktoriaaniseen aikaan sopiviin asuihin päästäkseen tunnelmaan täydellisesti.

Samaisesta ikonisesta BBC:n filmatisoinnista mieleen on jääny hyvint myös Rosings, joka kuvattiin Belton Housessa. Kiitos kirjan, tiedän nyt, että lähistöllä on jäätelökioski, jonka jäätelöä kannattaa ehdottomasti maistaa. Tai sitten sen, mistä Portsmouthissa saa parhaat fish&chipsit Fanny Pricen jalanjälkiä kulkiessa.

Toisin sanottuna Jane Was Here sisältää varsin yksityiskohtaisia vinkkejä siitä, mihin aitoa Austen-tunnelmaa etsiessään kannattaa mennä ja mitä kyseisissä paikoissa kannattaa tehdä.

Parhaimmillaan kirja varmasti toimisi erinomaisesti matkaoppaana tai ainakin oman pyhiinvaelluksen suunnittelu- ja fiilistelyvälineenä. Koska todennäköisesti en ihan lähiaikoina ole kuitenkaan lähdössä kiertämään Iso-Britanniaa, otin kirjan nojatuolimatkana. Ja nautin erityisen paljon Nilsonin upeasta kuvituksesta, mikä ei jää pelkästään rakennusten ja maisemien kuvaukseen, vaan on tallentanut matkan varrelta muistiin esimerkiksi erilaisia ovia, teekuppeja, kasveja, koiria ja lampaita. 

Ja juuri tällaisista pienistä, sinänsä merkityksettömän tuntuisista asioistahan elämykset syntyvät lomamatkoilla, nämä pienet huomiot saavat meidät kiinnittymään hetkeen ja toisaalta muistuvat mieleen välähdyksinä vielä vuosien päästä.

Jane Was Here onkin erinomainen fiilistelykirja ja jos ottaa vielä internetin ihmeellisen maailman avukseen (puhumattakaan Austenin kirjoista ja filmatisoinneista), silloinhan tuntuu jo ihan siltä, kuin olisi käynyt matkalla itsekin!


Lisää Austen-asiaa blogissa:

Ylpeys ja ennakkoluulo
Kasvattitytön tarina
Jane Austenin talo
Jane Austen aikalaisemme
Avioliitto Jane Austenin tapaan
Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit


Nicole Jacobsen, Devynn Dayton, Lexi K. Nilson: Jane Was Here
Hardie Grant 2020
127s.

Kommentit

  1. Austenia itseään voisi kyllä lukea enemmän. Näin spesifiin kirjaan en ehkä tarttuisi, mutta Jane Austenin talo olisi kiva lukea.

    VastaaPoista
  2. Joko pitää matka varata? En ollut kuullutkaan tällaisesta kirjasta, kiitos kun kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisko vähän hyvä?! Tosin autoilu Briteissä vähän mietityttää😀

      Poista
  3. Tämä on varmasti oikea aarre faneille! En tiedä miksi en ole koskaan lukenut yhtäkään Jane Austenin kirjaa. Olisi kyllä korkea aika korjata tämä yleissivistyksen puute!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Y&E on aika hyvä aloituskirja.

      Poista
  4. Tämä pitäisi ehdottomasti ottaa mukaan jos pääsisi käymään Englannissa Austenin jalanjäljillä!
    Taidan seuraavaksi tarttua Jennerin romaaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jennerin kirja on kyllä hyvä!

      Poista
  5. Onko tämä siis matkailukirja, sarjakuva vai kuvitettu tietokirja?

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa niin ihanalta. Minulla on kyllä muutamakin Austenin kirjakin lukematta, mutta tästäkin varmasti nauttisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti! Ja tämä vain houkuttelee lukemaan Austenin tuotantoa.

      Poista
  7. Tämä on juuri sellainen kirja, johon minäkin ihastuisin! Lähden viikolla Britanniaan, mutta matkani suuntautuu jälleen Skotlantiin, jossa Jane A. ei ole kirjoissaan kai käynyt. Käyn kuitenkin useammassa kirjakaupassa fiilistelemässä, joten saattaapa olla, että tämä tarttuu matkaani. Mukaan otan Ann Cleevesin viimeisimmän Shetlannin saarten murhan, jos vaikka Jimmy Perez kävelisi Aberdiinissä vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Skotlanti ja kirjakaupat kuulostavat ihanalta! Samoin kuin lukusuunnitelmasi <3

      Poista
  8. Tämä kirja näyttää jo pelkän kannen perusteella siltä, että se kuuluisi ehdottomasti kirjahyllyyni! <3 Toivottavasti se joskus päätyy sinne! Kiitos houkuttelevasta kirjavinkistä.

    Hymähdin tyytyväisyydestä ja ilosta ääneen, kun luin tämän kohdan. Näin jo sieluni silmin kirjan kuvituksen ja sen hurmaavat yksityiskohdat:

    "Nautin erityisen paljon Nilsonin upeasta kuvituksesta, mikä ei jää pelkästään rakennusten ja maisemien kuvaukseen, vaan on tallentanut matkan varrelta muistiin esimerkiksi erilaisia ovia, teekuppeja, kasveja, koiria ja lampaita."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä on kyllä ihan kuin sinulle tehty kirja, niin ulkonäkönsä kuin tietysti myös sisällön puolesta <3

      Poista

Lähetä kommentti