Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi

 


Jos jotkut kirjat voivat tuoda kesän vaikka talven keskelle, niin Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarja on sellainen. Onneksi tosin sarjan uusinta osaa lukiessa sää alkoi oikeastikin viimein lämmetä, puut ja nurmikot viheriöidä ja aurinko paistaa. Että ei tarvinnut pelkästään olla mielikuvituksen ja tarinan varassa, vaan antaa auringonsäteiden lämmittää käsivarsia ihan oikeastikin.

Kirjoittaessani aiemmista sarjan kirjoista, muun muassa edellisestä osasta viime vuonna, olen kertonut, miten helppo minun on maalaistyttönä eläytyä fiktiivisen Jylhäsalmen tapahtumiin, maisemiin ja ihmiskohtaloihin. Sama pätee erityisen hyvin myös tähän Uutta elämää, Jylhäsalmi -romaaniin. Kirjan päähenkilö on nimittäin oman kylän tyttö Inkeri, joka eläinlääketieteen opintoja riittävästi suoritettuaan palaa kotikylille kesäkandiksi.

En toki ole eläinlääkäri, mutta maitotilan tytär olen, joten niin eläinten vaivat kuin eläinlääkärin työn seuraaminenkin on tullut aikoinaan läheltä tutuksi. Sen sijaan ihan omakohtaista kokemusta minulla on kesätöistä omassa synnyinpitäjässä. Oma pestini oli usean opiskelukesän ajan kotiseutumuseon museonhoitajana. Vastaanotto oli pääosin ylitsevuotavan positiiviinen, mutta oli toki niitäkin, joille oma pätevyys piti erityisellä ponnella todistaa.

Kaiken kaikkiaan paluu Jylhäsalmelle tuntui siis minusta hyvinkin kotoisalta. Mutta tuntuneeko kaikista?

Maalaiseläinlääkärin kesästä nimittäin merkittävä osa kuluu käsi lehmien tai hevosten takapuolessa, joten jonkinlaisen varoituksen haluan tässä kohti esittää kaikista herkimmille lukijoille. Eritteitä luvassa!

Kesäkandille ensimmäinen työkesä on ennen kaikkea kovaa työtä, pitkiä päivystyksiä ja jännitystä oman ammattitaidon riittämisestä. Mutta eihän Jylhäsalmella sellaista kesää olisi, etteikö siihen romantiikkaa mahtuisi. Inkerikin pääsee pohtimaan sydämenasioita, kun samalle klinikalle saapuu niin ikään kesäkandiksi vuosikurssin tavoitelluin poikamies, Inkerin opiskelukaveri Eemi. 

Toisaalta mielessä pyörii myös Suurahon Lassi, jonka huhutaan olevan Supon hommissa. Mitäpä mies mahtaa kotikylillä hommailla? Kovin on salamyhkäinen ja hiljainen asioistaan.

Uutta elämää, Jylhäsalmi on kutakuinkin täydellinen tapa päästä kesäfiilikseen. Kovin usein tulee korostettua Pehkosen kohdella sujuvaa kieltä ja koukuttavaa juonta. Sama pätee tähänkin romaaniin, mutta nyt haluan nostaa esille myös koskettavuuden. Sujuva ja kutkuttava ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö tarina voisi koskettaa, syvältäkin. Syystä tahi toisesta tällä kertaa Jylhäsalmi pääsi koukkaamaan ihon alle.

Ensiksikin. Eläinlääkärin työn kuvaaminen on tietenkin draaman kaaren kannalta siinä mielessä kiitollista, että draamaa riittää. Pienempien sattumusten sarjojen ohella ollaan tekemisissä perimmäisten kysymysten äärellä, elämän ja kuoleman. Niinpä itkeä pillitin peräti kahteen otteeseen kirjaa lukiessani, ja se ei kyllä ole meikäläiselle mitenkään tyypillistä käytöstä.

Toiseksi, kirjassa käydyt keskustelut elämänvalinnoista, ajautumisista ja korjausliikkeistä osuivat ja upposivat omiin tämänhetkisiin fiiliksiin erityisen hyvin.

Se on melkoinen hetki, kun kirjaa lukiessaan huomaa yhtä äkkiä ymmärtävänsä omasta elämästään jotakin sellaista, mitä aiemmin on jäänyt ymmärtämättä! Ja kyllä, ihan romanttisen viihdekirjan parissa voi tällaisia upeita hetkiä kokea, silloin kun kun kirja on taiten ja taitavasti tehty.

Voipa olla jopa niin, että ns. viihdettä nauttiessa suojukset ovat jo valmiiksi alhaalla. Tarinalla on suora tie tulla, koskettaa ja viedä mukanaan.

Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi
Karisto 2022
333s.

Kommentit

  1. Tarvitseeko näitä kirjoja lukea järjestyksessä vai ovatko osat jollain lailla itsenäisiä? Vähän houkuttelisi kokeilla näitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat itsenäisiä teoksia, joten voi lueka epäjärjestyksessäkin. Toki romaaneissa viitataan aiemmista osista tuttuihin henkilöihin, mutta toisaalta osittain romaanien tapahtumat ovat myös päällekkäisiä.

      Poista
  2. Onneksi laskin omat suojukseni (pyh, aivoton viihdekirja) Jylhäsalmen suhteen! Jos Jylhäsalmi olisi oikea, konkreettinen paikka haluaisin luikerrella sen sisäpiiriin. Samanlainen tunne mulla oli aikoinaan Villi Pohjola -tv-sarjasta, halusin niin kipeästi olla osa sitä yhteisöä. Kun Suomi on tutkimusten mukaan niin onnellinen paikka asua, Jylhäsalmella on varmaan saatu äänestää kahteen kertaan 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Jylhäsalmelle kyllä tosiaankin voisin lähteä kesän viettoon ja sen moniin asukkaisiin tutustua. Mulla on joku heikko kohta Kala-Sepessä ja muussa Lossarin kaljaukkoporukassa. Jotenkin näen heidät sieluni silmin ja jututkin suurin piirtein pystyn kuulemaan tänne asti :D :D

      Poista
  3. Tämä ei kyllä yhtään tunnu omalta lajilta tai kirjalta. Kirjoitat kuitenkin niin kiehtovasti ja kiinnostavasti, että merkkasin tämän lukuaikapalveluni kirjahyllyyn lomaa odottelemaan.
    Se fiilis, kun kepeästä kirjasta löytyy painavaa ja koskettavaa asiaa! Ostan tämän ja olen itsekin tällaista kokenut.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että innostuit, vaikkei ihan omalta tunnukaan <3 Kesälomaan, jos mihin tämän sopii erinomaisesti, sillä pitäähän sitä kesässä vähän maalaisromantiikkaa olla.

      Poista

Lähetä kommentti