Jane Austen: Kasvattitytön tarina


Lukiessani kevättalvella Heta Pyrhösen mainiota Jane Austen aikalaisemme -teosta mieleeni juolahti, etten ole lukenut Jane Austenia vuosikausiin. Tuli suorastaan ikävä tätä yhtä ehdotonta lempikirjailijaani. Tein myös hämmentävän huomion: onko minulla vielä yksi Austenin teos lukematta kokonaisuudessaan? Oli ehkä kesä 2003 tai 2004, kun aloitin Kasvattitytön tarinan lukemisen englanniksi. Muistan, ettei tarina oikein tahtonut lähteä käyntiin saati ottaa minua mukaansa. Taisin jättää Austenin tylysti sivuun ja aloittaa jonkin vetävämmän kirjan.

Kasvattitytön tarina ei ole Austenin suosituimpia romaaneja. Itse asiassa se on sävyltään verrattain synkkä verrattuna hänen rakastetuimpiin teoksiinsa. Siinä missä esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo on nokkela ja leikkisä, on Kasvattitytön tarinan yleissävy huomattavasti kyynisempi, joskus jopa ilkeä. Ei ihme, ettei Austenin perhekään ollut teokseen niin ihastunut kuin mitä se oli ollut Järkeen ja tunteisiin ja Ylpeyteen ja ennakkoluuloon! Oikeastaan voin melkein kuvitella, mistä Austenin suunnanmuutos johtui. Austenin ehdottomia vahvuuksiahan ovat paitsi jo mainittu nokkeluus myös elävä henkilökuvaus ja tarkkanäköinen ihmistuntemus. Saatuaan kiitosta edellisistä Austen kenties vain lisäsi näitä ominaisuuksia kolmanteen romaaniinsa, mutta samalla herttaisuus muuttui ylimielisyydeksi ja kyynisyydeksi?

En ihmettele myöskään sitä, että tarina lähti huonosti lentoon vieraalla kielellä lukiessa, sillä sama vika vaivasi myös tällä kerralla. Kasvattitytön tarinassa on hyvin vähän dialogia, mutta senkin edestä selittämistä. Jos onnistuneen romaanin ohjenuorana pidetään (kaikkihan eivät pidä) "Näytä, älä selitä", niin siinä kohdassa Austen menee metsään. Kirjailija ei jätä juurikaan mitään lukijan oman mielikuvituksen varaan vaan pikemminkin selittää puhki keskeisimpien henkilöiden mielenliikkeet. Loppua kohti hän ei malta enää puhua näkymättömänä kertojana, vaan puhuttelee välillä lukijaa myös suoraan, mikä tuntui vähän myöhäiseltä ratkaisulta onnistuneeksi tyylikeinoksi.

Kasvattitytön tarinassa Fanny Price, säätyänsä paljon alempaa naineen naisen tytär, otetaan jalomielisesti tätiensä huomaan. Toinen tädeistä on nalkuttava hääräilijä täti Norris, mutta onneksi kasvatusvastuu varsinaisesti lankeaa Sir Thomasille ja Lady Bertramille, Mansfieldin kartanon isäntäparille. Nuoren ja aran Fannyn pelätessä kuollakseen niin vanhempia sukulaisiaan kuin serkkujaankin, hän onneksi löytää itselleen ystävän Edmund-serkusta, joka on aina ystävällinen ja oikeamielinen. Pikku hiljaa Fannysta kasvaa hieno nainen, vaikka hänen sukulaisensa eivät sitä välttämättä huomaakaan. Mansfieldin rauha rikkoontuu, kun läheiseen pappilaan tulevat vieraisille komeat Crawfordin sisarukset. Yhden jos toisenkin mielenrauha ja sydän ovat vaarassa heidän tähtensä ja myös Fanny joutuu kärsimään sydänsuruista.

Vaikka Kasvattitytön tarina on kenties Austenin tuotannon heikointa antia, oli se kuitenkin alkukankeuden jälkeen varsin miellyttävää lukemista. Vaikka kirjailija sortuu liialliseen selittelyyn, on hänen taitavuutensa ihmismielen kuvaajana tunnustettava. Ehkä se jopa juuri tässä teoksessa onkin parhaiten nähtävissä verrattuna niihin onnistuneempiin klassikoihin, joissa Austen on malttanut olla kertomatta aivan kaikkea itse ajattelemaansa. Kasvattitytön tarina etenee hitaasti, eikä tarjoa sanottavaa jännitystä niille, jotka Austenin tuotantoa ovat joskus lukeneet, mutta Austen ei ole rakastettu kirjailija ilman syytä. Romaanin lukeminen oli lopulta nautinnollista ja tarinan hidas eteneminen mahdollisti nautiskelun useampanakin kesäiltana. A.R. Koskimiehen suomennos tosin jätti toivomisen varaa, erityisesti termin "näytelmähomma" käyttö ärsytti suunnattomasti. Se taas sai muistamaan, että vaikka en mielelläni lue englanniksi, voisin taas joskus lukea Austenia alkukielellä. Hänen tapansa käyttää kieltä on nimittäin niin kaunista ja miellyttävää, että se voittaa jopa minun mukavuudenhaluni.

Ja olin minä tainnut sitten kuitenkin lukea tämän jo aikaisemmin loppuun asti, sen verran hyvin tarina mieleeni palautui lukemisen edetessä mieleeni!

Jane Austen: Kasvattitytön tarina (Mansfield Park 1814)
Karisto 2014
480s.
Suomennos A.R. Koskimies

Kommentit

  1. Myönnän että tämä on Austenin kirja josta vähiten pidän, osittain myös siitä syystä että Fanny on niin ärsyttävän tiskirättimäinen hahmo...täti Norris on toki taas yksi hieno pahishahmo kirjallisuuden historiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että monelle tämä on juuri "se huonoin" Austenin kirja. Fanny kyllä välillä suorastaa kieriskelee itsesäälissä. Täti Norris on aivan kamala akka, mutta jäi vaivaamaan miksi. Miten hänestä tuli sellainen kuin tuli?

      Poista
  2. Minusta tämä ei ole huonoin Austenin kirja (itse tapaan antaa sen kunnian Northanger Abbeylle...) mutta tämä on kieltämättä se kaikkein selkeimmin saarnaava ja vähiten humoristinen. Fanny edustaa jonkinlaista hyveen ideaalia ja on kieltämättä nykypäivän näkökulmasta käsittämättömän passiivinen.

    Mutta kieli on tässä yhtä viehkoa kuin kaikissa Austenin kirjoissa.... Austenin lauseet ovat henkeäsalpaavia alkukielellä. :-)

    Täti Norris jäi kakkoseksi siskolleen miehenpyydystyskisoissa ja siksi ylikompensoi tekemällä itsestään tärkeän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiii... kärsin niin siitä, että Northanger Abbeyta ei arvosteta! Minulle kun on se kaikkein rakkain Austen. Ehkä kirja ei ole paras, mutta lukukokemuksena se on rakas. Muistan sen valkoisen villatakin mikä mulla oli päällä ja vaniljateen tuoksun. Ja siis tykkäsin kirjastakin :D
      Mielenkiintoinen Norris-analyysi, mutta jotakin omituista hahmossa on, ehkä osin luokkayhteiskunnan takia minulta tavoittamattomissa.

      Poista
  3. Minä en ole aivan varma, olenko lukenut tätä ollenkaan. Voi olla, että olen katsonut tästä tehtyä tv-sarjaa, sillä myös tämä taitaa Austen-boksista löytyä. Mielikuvat ovat joka tapauksessa hatarat. Periaatteessa voisi kyllä olla mukavakin lukea tämä, tai ehkä luen sen Northanger Abbeyn? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit