Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä on luettu ja ylistetty blogeissa paljon. Näin ainakin oletan. En ole lukenut blogiarvosteluja paria ensimmäistä enempää, sillä päätin jo aikaisessa vaiheessa lukea kirjan itse jossakin vaiheessa. Varovaisuudestani huolimatta korviini on kantautunut "Hämmästyttävän hyvä esikoinen"- ja "Yksi vuoden parhaista kirjoista" -tyyppisiä kuiskutteluja. Tietty määrä kehuja saa kiinnostumaan kirjasta, mutta jatkuvat ylisanat luovat joskus lukemiselle hankalan lähtökohdan. Tekee jo mieli vähän lähtökohtaisesti hangata vastaan: "voiko se nyt muka olla niiin hyvä?" Yksi asia ainakin on peruuttamattomasti menetetty, nimittäin yllätysmomentti. Sen voi kokea vain niiden kirjojen kohdalla, joilta ei odota yhtään mitään, mutta jotka pääsevät hiipimään takavasemmalta sisuksiin ja kalauttamaan metrisellä halolla päähän.

Huomasin suurien ennakko-odotusten häiritsevän lukemista jonkin verran. Ehkä juuri niiden vuoksi ja toisaalta lukemisen ajoituksesta johtuen en kenties saanut irti Neljäntienristeyksestä ihan niin paljon kuin moni muu on saanut. Siitä huolimatta on sanottava, että viihdyin kirjan parissa erinomaisesti. Lisäksi uskoni e-kirjaformaattiin on pelastunut! Kuten kuukausikatsauksessa kerroin, jätin viimein kesken Dan Brownin Infernon, jota luin varmaankin puoli vuotta siinä juurikaan edistymättä. Juuri menneellä viikolla kerroin kirjablogikollegoilleni, että e-kirjat eivät vain taida sopia nykyiseen elämäntilanteeseeni. Nyt on pakko korjata tuota lausuntoa. Se oli Inferno, joka ei sopinut, sillä Neljäntienristeyksen luin vuorokaudessa. Eli kun kirja on riittävän hyvä, sujuu lukeminenkin formaatissa kuin formaatissa!

Lukiessani olin iloinen siitä, että olin malttanut jättää kirjaesittelyt väliin. Huomasin, etten tiennyt juuri mitään Neljäntienristeyksestä. Se oli hyvä, sillä aihepiiri on sellainen, joka helposti leimaa kirjaa ennakkoon ja tässä tapauksessa varsinkin aivan turhaan. Jos et siis halua tietää liikaa kirjasta, kannattaa suosiolla hypätä pari kappaletta alaspäin. Neljäntienristeys on sukuromaani, joka käsittelee yhden perheen elämää eri vuosikymmeninä ja sukupolvien kautta. Onneksi silmiini ei ollut osunut mainintoja pohjoisen ahdistavasta lestadiolaisyhteisöstä tai kaappihomoudesta, sillä silloin kirja olisi sujahtanut mielessäni lokeroon, johon se ei ollenkaan kuulu. Neljäntienristeys on kiihkoton, kaunistelematon, myös liioittelematon romaani. En tiedä, onko kirjailijalla agenda, mutta ainakaan se ei puske liian voimakkaasti läpi. Toisaalta kirjan loputtua jäin sitä vähän myös kaipaamaan. Mikä oli kirjan tarkoitus, mikä sen sanoma?

Itse tulkitsin sen näin: kantavana teemana on erilaisuuden sieto. Ensimmäisessä osassa kertojana on Maria, itsellinen nainen, kätilö, yksinäisen lapsen eli äpärän äiti, mutta silti ylpeä ja kunnianhimoinen. Maria rakennuttaa talon, joka on pitäjän suurimpia, hän täräyttää suorat sanat isännille, joiden mielestä vähäverisen vaimon velvollisuus on alistua parin vuoden välein lapsivuoteelle henkensä uhalla. Maria on liian erilainen yhteisöön, mutta siitä hän vähät välittää. Ja juuri sen takia hänestä lopulta tulee arvostettu. Sen sijaan hänen tyttärensä Lahja tekee kaikkensa ollakseen samanlainen kuin muut. Hän ei halua erottua muista, hän janoaa yhteisön hyväksyntää. Hänen miehensä Onni, mies jolla on salaisuus, sen sijaan janoaa hyväksyntää ennen kaikkea itseltään. Hän on erilainen, mutta kieltää sen itseltään. Lopulta tämä johtaa henkisesti mahdottomaan tilanteeseen. Vielä tarinansa pääsee kertomaan Kaarina, Lahjan miniä. Kaarina on tullessaan erilainen, mutta lopulta Lahja jää poikansa perheen kanssa asuessaan oudoksi linnuksi, jonka silmiin ei katsota, jonka huoneeseen astuessa keskustelu hiljenee. Kaarina ja Lahja ovat mahdollisimman erilaiset, mutta siitä huolimatta he joutuvat asumaan saman katon alla ja sietämään toisiaan.

Kinnunen onnistuu imaisemaan lukijansa mukaan helposti. Ja kun mukaan on lähtenyt, ei kyydistä halua lähteä. Varsinkin kirjan alkuosa piti otteessaan vahvasti. Loppua kohti lukukokemus ei enää pysynyt niin intensiivisenä, siitä huolimatta, että kirjan kanssa piti vähän alkuyötä valvoa. Omalla kohdallani keskeisin ongelma taisi olla siinä, että henkilöistä kiinnostuin eniten Mariasta, uskomattoman vahvasta, ehkä jopa julman vahvasta naisesta. Jäin kaipaamaan häntä. Olisi kai pitänyt olla kiinnostuneempi Lahjasta ja Onnista, sillä heidän parisuhteeseensa romaanin jännite kehittyy. Se tuntui kuitenkin liian tutulta, jo moneen kertaan kirjoitetulta. Tunnetta voimisti se, että tapahtumat kerrottiin useaan kertaan eri kertojien suulla.

Kuinka korkealle Neljäntienristeys nousee omassa rankingissani, sitä en osaa vielä sanoa. Luin kirjan niin nopeasti ja vähän välipalakirjanomaisesti, että pelkään ns. teflonilmiötä eli sen katoavan mielestäni nopeasti. Toivottavasti olen väärässä. Joskus tällaiset vahvatunnelmaiset kirjat jäävät tiukasti mielensopukoihin, vaikkeivat ne lukuhetkellä olisi niin merkityksillisiltä tuntuneetkaan. Sitä paitsi on muistettava, että tämä romaani sai minut pitkän tauon jälkeen innostumaan e-kirjoista, ei pöllömpi saavutus sekään!

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Wsoy 2014
Elisa Kirja e-kirja
239s.