Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Helteistä heinäkuuta! Kesäkuussa päätin heinäkuuni olevan kepeä ja jopa aavistuksen höttöinen lukemisen osalta. Åsne Seierstadin ja Tommi Kinnusen teokset eivät tosin sopineet määritelmään ollenkaan, mutta sopivasti ilmojen lämmitessä tartuin Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppiaaseen. Takakantensa perusteella kirja on kuin tehty kirjojen ystävälle, kertoohan se kirjallisuuteen intohimoisesti suhtautuvista ihmisistä ja vilisee kirjallisuusviitteitä. Myös ajatus tuulisesta saaresta on sopivan romanttinen kirjallisessa mielessä. Mikähän siinä onkaan, että kiehtovimmat kirjalliset miljööt tuntuvat olevan tuulisia? Tyyni ja tylsä pilvipouta ei nähtävästi sovi metaforaksi ihmiselämän myllerryksille.

A.J. Fikry on elämäänsä kyllästynyt leski ja kirjakauppias, joka on päättänyt juoda itsensä hengiltä. Sitten tapahtuu kaksi hänen elämäänsä myllertävää asiaa. Ensinnäkin hänen hellimänsä harvinainen ja erittäin arvokas kirja varastetaan. Sitten hänen kirjakauppansa lattialle ilmestyy pieni lapsi, mukanaan lappu, jossa lapsen äiti toivoo pienokaisensa saavan kasvaa kirjakaupassa. Saatatte varmaan arvatakin, että kirjakauppiaan elämä muuttaa suuntaansa ja sen jälkeen luvassa on pientä jännitystä, auvoista idylliä ja haikeita kyyneleitäkin.

Uskoni viihteelliseen heinäkuuhun karisi jo ensimmäisten kymmenien sivujen aikana ja vannoin mielessäni tarttuvani seuraavaksi järeään klassikkoon. Zevinin tarina ei tuntunut ottavan otteeseensa ollenkaan ja koko kirja-aihe tuntui liian ilmeiseltä ja lukevaa yleisöä kosiskelevalta, jopa snobimaiselta. Eniten ärsytti kuitenkin kirjan suloisin henkilö Maya, pikkutyttö, joka oli yhtä aikaa vauva, mutta pikkuvanhoja puhuva lapsi, joka teki hampaita ja opetteli lukemaan yhtä aikaa. Yritin googlaamalla selvittää, onko kirjailijalla lapsia. Asia ei selvinnyt, mutta rohkenen hänen kirjoittamansa lapsikuvauksen perusteella väittää, että ei ole.

Onneksi jossakin kirjan puolivälin tienoilla rentouduin ehkä itse ja toisaalta tarina muuttui vähän kiinnostavammaksi. Myös Mayan vanhetessa hänen epäuskottavuutensa karisi. A.J. ei hahmona erityisesti sykähdyttänyt, mutta kustantamon myyntiedustajana työskentelevä Amelie alkoi itsepintaisesti näyttää mielessäni nuorelta Geena Davisilta (kuten Long Kiss Goodnightin alkupuolella) ja se on tässä tapauksessa ihan hyvä merkki kiinnostukseni ja mielikuvitukseni heräämisestä.

Loppujen lopuksi kirja viihdytti kohtalaisesti ja sen rakennekin oli ihan näppärä. Kronologisesti etenevän tarinan väliin oli sijoitettu A.J:n pohdintoja kirjoista, mikä sai selityksensä kirjan lopulla. Mukaan tarttui muutama mukiinmenevä lukuvinkkikin. Kokemus jäi siis plusmerkkiseksi ja uskaltanen näin jatkaa kepeän kuplivaa kuukauttani. Mutta mitään varsinaista tunne-elämystä ja kovin kummoista muistijälkeäkään Tuulisen saaren kirjakauppias tuskin mielen sopukoille jätti. Kirja on ihan mukiinmenevä pokkari kesälomareissulle, mökille tai rannalle, mutta niin on moni muukin kirja. Valitettavasti Zevinin tarina ei juurikaan erotu siitä massasta.

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
Gummerus 2014
Suomentanut Tero Valkonen
239s.