Oi ihana toukokuu!



Otsikosta tuli mieleeni H. E. Batesin Oi ihana toukokuu, se kun on lukematta. Kokemuksia kellään, kannattaako, vai pidänkö mielessäni vain iki-ihanan sarjan?

Mutta asiaan.

Toukokuu on perinteisesti täynnä työkiireitä, lasten kevätrientoja ja ylipäänsä kaikenlaista iltatoimintaa, niin että lukuaika ja -rauha jää vähille. Mutta onneksi mielessä siintävät jo kesälomat ja (toivottavasti) tunti- ellei päiväkausia jatkuvat lukusessiot!

Kesäkuun alussa uhkailin pitäväni toukokuun lukemiston kuplivan kepeänä ja aika hyvin siinä onnistuinkin. Poikkeuksena sääntöön on nostettava esille Marko Kilven Undertaker-sarjan uutuus Kuolemanenkeli, jossa ei kyllä ole mitään kepeää. Bloggaukseni kirjasta on myös huikean ylivoimaisesti kuukauden suosituin juttu, joten kiinnostus dekkarisarjaa kohtaan on suurta, eikä syyttä.

Kepeämpää osastoa edusti Mirjam Lohen Rouva Suominen välittää - valuneen taikinan tapaus, joka oli niin kreisiä ja hauskaa luettavaa, että suosittelen kirjaa kaikille kevätkiireiden raskauttamille ja iloista välipalaa kaipaaville lukijoille.

Sama suositus pätee myös Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä- ja Bikinirajatapaus -kirjoihin. Minulla oli ilo haastatella Rönkköstä Kuopion Matkuksen Suomalaisessa kirjakaupassa ja meillä oli todella hauska juttuhetki. Valloittavan kirjailijan lisäksi hänen fanikuntansa ja lukijansa oli innostuksessaan aivan syötävän ihania!




Uusien kirjallisten tuttavuuksien lisäksi kuukauteen kuului vanhoja tuttuja. Lasten kanssa luimme Harry Potter ja Azkabanin vangin. Kirjan ja ruusun päivän kirjana ollut Leena Lehtolaisen Turmanluoti taas toi ihan konkreettisesti tunteen, kun olisi nähnyt vanhoja kavereita taas pitkästä aikaa. Vanhojen tuttujen joukkoon lasken myös Mamma Mia! -musikaalin, vaikka se minulle aivan uudessa paketissa olikin.

Kuukauden pettymykseksi taas muodostui Jill Santopolon Valo jonka kadotimme, joka onnistui ihastuksen sijaan vihastuttamaan monella tapaa.


Kesäkuussa blogiin on odotettavissa edelleen kepeää kesäviihdettä. Yksi viihderomaani ja yksin lastenkirja odottaa bloggaamista. Lukuvuoroaan pari dekkaria/jännitysromaania. Katsotaan, jaksaisiko kesän edetessä pikkuhiljaa tarttua myös raskaamman sarjan edustajiin!

Kommentit