Mamma mia! -musikaali Helsingissä

Laura Voutilainen loistaa Donnan roolissa. Kuva Mammia Mia! Helsinki 2018 Brinkhoff/Mögenburg

Näin äitienpäivän iltana sopii kirjoittaa sana tai pari Mamma mia! -musikaalista, jonka kävimme katsomassa poikani kanssa Messukeskuksen uudessa Amfi-teatterissa viime viikolla.

Mamma Mia! on tarina yksinhuoltajaäidistä, hänen häihin valmistautuvasta tyttärestään sekä kolmesta mahdollisesta isäkandidaatista. Juoni on tuttu kaikille hittielokuvan nähneille, joten ei siitä sen enempää. Musikaali noudattaa samaa juonenkulkua ja on yleensäkin hyvin pitkälti kansainvälisen formaatin mukaan rakennettu.

Olen aina pitänyt elokuvaversiossa siitä, kuinka hyvin Abban kappaleet sopivat tarinaan. Elokuvaa ei vaivaa monelle musikaalille tyypillinen ongelma, jossa kappaleet tuntuvat päälleliimatuilta ja epäuskottavilta. Tämä vaara on ilmeinen, sillä aivan kaikki meistä eivät loihe laulamaan tavallisissa arkisissa tilanteissa.

Siksipä kappaleiden lyriikoiden suomennokset ovat olleet keskeisessä osassa musikaalin onnistumisen kannalta. Paula Vesala on tehnyt loistavaa työtä pysyessään teksteissä yhtä aikaa alkuperäiselle uskollisena, mutta tämän päivän kieltä käyttäen. Tutut iskelmät tuntuivat tuoreilta ja koskettavilta. Svengaava oli myös taustabändi, ja ensimmäisen puoliskon aikana kylmät väreet kulkivat käsivarsia pitkin jatkuvasti. Tosin tokaluokkalaisen korviin musiikki kävi ainakin O-katsomoon liian kovasti ja harmittelinkin sitä, etten ymmärtänyt ottaa kuulosuojaimia hänelle mukaan.

Ei ole epäilystäkään siitä, kuka oli shown tähti. Laura Voutilainen Donnan roolissa oli kertakaikkisen häikäisevä. Monen esiintyjän karisma ei valitettavasti ulottunut aivan yläkatsomoon saakka, mutta Voutilaisen ääni ja olemus olisi kirkastanut vielä kaksi kertaa suuremmankin areenan. Jos elokuvassa huomioni onkin keskittynyt (ihanasta toteeminaisestani Meryl Streepistä huolimatta) enemmän Sofiaan ja hänen isäehdokkaisiinsa, painottui huomio tällä kertaa nimenomaan Donnaan äitinä ja naisena. Voutilaisen karismalle veti vertoja ainoastaan Donnan ystävää Roosaa esittänyt Nina Tapio, josta sukeutui säkenöivä komedienne. Kolmikkoa täydensi osuvasti Johanna Kokko Tanjana. Myös Petra Pääkkösen Sofia hoiti osansa mallikkaasti, vaikka lauluosuuksissa kuuluikin välillä pientä epävarmuutta.

Tässä esityksessä naiset pesivät miehet 6-0. Edes Veeti Kallion (Sami) kaltainen kokenut konkari ei onnistunut ryöstämään valokeilaa itselleen. Arne Nylander Villen roolissa toi mieleen elokuvasta tutun Stellan Skarsgårdin, mutta miehistä parhaiten jäi mieleen Vallu Lukka Harrina, joka onnistui tuomaan rooliin jotakin uutta. Miesten ja naisten vertailu keskenään ei sinänsä ole tarpeellista, sillä tässä musikaalissa miesten kuuluukin soittaa toista viulua. Vasta Helsingissä huomasin ensi kertaa, kuinka vallankumouksellinen Mamma Mian asetelma on. Tässä tarinassa miehet ovat olemassa ainoastaan naisten kautta: Sofian rakastettuna tai mahdollisina isinä, Donnan exinä tai työntekijöinä. Ei toisin päin kuten yleensä, hienoa!

Musikaalin ensimmäinen puolisko rullasi selkeästi toista paremmin. Väliajan jälkeen toiminta pysähtyi Donnan makuuhuoneeseen ja musiikkikin vaihtui menobiiseistä rauhallisempiin balladeihin. Toisaalta esityksen loppupuolelle sijoittui niistä monista säväri-hetkistä ehkä mieleenpainuvin: ensin Donna lauloi tyttärensä hiuksia kammaten Kunpa voisin ajan pysäyttää (Slipping Through My Fingers) ja heti kohta perään käsittämättömällä intensiteetillä Voittaja kaiken saa (The Winner Takes It All), jota kuunnellessani luulen hengitykseni katkenneen toviksi.

Elokuvasta tuttuun tapaan esitys päätyi riemukkaisiin tunnelmiin aidossa Abba-hengessä. Läpi esityksen näyttävät koreografiat olivat tärkeässä osassa, mutta loppukiitoksissa koko ensemble jammasi ja yleisö taputti seisten. Ja jos aiemmin annoin tylyä palautetta karismasta, niin lopussa sekin puute korjaantui. Kyllä kunnon asusteet hoitavat homman, varsinkin, jos ne ovat kiiltävää satiinia, lurexia ja glitteriä!

Kuva Mamma Mia! Helsinki 2018 Brinkhoff/Mögenburg

Mamma Mia! -musikaalin on nähnyt myös Arja, jonka ilokseni tapasinkin ennen näytöstä. Käyhän lukemassa hänen mietteensä esityksestä, varsin samoilla linjoilla ollaan!


Mamma Mia! Messukeskuksen Amfiteatterissa 2.6. 2018 saakka.
Kesto 2h 45 min
Roolit, taiteellinen työryhmä sekä lisätiedot Mamma Mia! -musikaalin kotisivuilla.

Kommentit

  1. Niin ollaan, samoilla linjoilla! Hevari-Harri on hauska hahmo, ja pirteästi esitetty. Mutta ne naiset ja etenkin Laura Voutilainen, wow! Kuten sanot, esitys toi uusia ulottuvuuksia tarinaan, paljon uskon sen olevan suomenkielisten sanojen ansiota, ja nostatti iholle kylmiä väreitä muutamassakin kohtaa - ja se lopun tykitys kruunaa kaiken! Harmi, että pojan korville ääni oli liian kova; yleisössä oli tosi paljon lapsia, pienempiäkin, en tullut seuranneeksi, oliko heillä suojaimia mukana, olisi varmaan ollut hyvä. Katsomo ei ollut ihan täynnä, joten me vaihdoimme paikkaa "parempaan" eli sivusta keskemmälle meidän nuoren edustuksemme toiveen mukaan, kun esitys alkoi. Vinkkinä, jos joku on vielä menossa katsomaan, näinkin voi hyvin tehdä. Oli se mainio elämys, vieläkin hymyilyttää muistellessa. Ja oli tosi kiva nähdä, Amma, vaikka pikaisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Seuraa Instagramissa

Suositut tekstit