torstai 31. maaliskuuta 2011

Putkinotko


Oikein harmittaa, että jouduin lukemaan Joel Lehtosen Putkinotkon tenttikirjana. Eli siis liian nopeasti ja raskaasti, yhtään makustelematta tai nauttimatta. Tosin pakko myöntää, että ilman tenttiä en ehkä olisi koskaan lukenut kirjaa loppuun asti, sillä ensimmäiset sata sivua vain ihmettelin, mistä on kyse ja tapahtuuko tarinassa yhtään mitään. Sen jälkeen totesin, että ilmeisesti ei ja päätin viihtyä Lehtosen eteeni maalaamassa absurdissa perheyhteisössä.


Putkinotko tuntui aluksi jotenkin poliittisesti epäkorrektilta. Suomalaisissa klassikoissahan suomalainen talonpoika on rehti, reipas ja tunnollinen. Torppareita ja muita tilattomia ei toisen maailmansodan jälkeen ole juuri esitetty muuten kuin olosuhteiden uhreina. Siksipä Juutas Käkriäisen suuri, haiseva ja laiska viinatrokarin olemus, puhumattakaan lukemattomien ihmistaimien kurittomasta ja kiroilevasta laumasta tuntui melkeinpä rienaavalta.

Käkriäisen pesueen ongelmat johtuvat pääpiirteissään heidän omasta asenteestaan. Heidän elämäänsä kuvaa hyvin Juuttaan tragikoominen jauhosäkin kanto: tyhmyydestä, itsepäisyydestä, turhasta ylpeydestä ja liiasta kiivaudesta harvoin seuraa mitään hyvää. Toisaalta työteliään ja perhettään kannattelevan Rosinan alituisesta säksätyksestä huolimatta tuntema syvä rakkaus liian suureksi paisunutta lapsikatrastaan kohtaan osoittaa, etteivät Käkriäiset pohjimmiltaan ole pahoja ihmisiä.

Sitä paitsi yhtä naurettavassa valossa Lehtonen kuvaa myös herrasväen: makealle person ja synnillisessä suhteessa elävän Aapeli Muttisen ja neiti-Lyygian, joiden vaahtokarkin imelä kuhertelu aiheuttaa lukijassa milteinpä sokeritautia.

Kirja kertoo Putkinotkon tapahtumat yhden päivän ajalta. Päivän aikana ehtii tapahtua joko hyvin vähän tai sitten hyvin paljon, riippuen näkökulmasta. Työtä vieroksuviksi ihmisiksi Käkriäiset ehtivät kyllä hommata hämmästyttävissä määrin, vaikka suurin osa ajasta ja energiasta kuluukin joko työnteon suunnittelussa tai sen välttelyssä. Sivumäärällisesti merkittävimpään asemaan nousee kuitenkin perheen sisäinen hulabaloo, jonka kuvauksessa kirjailija yltyy välillä suorastaan karnevalistiseksi. Yhtä elimellisesti tarinaan kuuluvat myös lukuisat maaseudun rauhaa ja heinäkuisen kesän luonnonkauneutta kuvaavat tyynet ja seesteiset lepohetket.

Lopussa Lehtonen paljastaa korttinsa. Putkinotko ei ole kertomus tyhmästä ja laiskasta, tilattomasta kansasta. Lehtonen nostaa lukijan eteen peilin. Kirjan alaotsikko: Kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta, kertoo aika paljon. Millaiset herrat, sellainen kansa. Ei mikään merkityksetön kannanotto, kun otetaan huomioon, että Putkinotko ilmestyi vuosina 1919-1920.

JK. blogia puetaan nyt kevääseen, kuten kuvasta näkyy. Muutoksia saattaa vielä tulla. En ole aivan varma, miten suhtaudun gadgetteihin sekä oikealla että vasemmalla puolella, mutta kyllästyin rullailemaan sivun alalaitaan löytääkseni arkiston tai linkkilistan. Nyt niitten pitäisi olla vähän paremmin saatavilla.

4 kommenttia:

  1. Tämä keväinen ulkoasu tuntuu raikkaalta! Ja kantaa mukanaan kesäunelmia. :)

    Juutas Käkriäinen on selvästi sukua Jooseppi Kenkkuselle, Kiannon Ryysyrannan sankarille. Jos oikein muistan (tämän voisi helposti tarkastaa), niin Kianto ja Lehtonen tunsivat toivensa. Samanlainen kuva suomalaisesta laiskasta viinaa elinkeinonaan käyttävästä talonpojasta, joskin muistelen Juutas Käkriäisen elämän olleen hieman kainuulaista kanssatoveriaan valoisampi. Minäkin luin Putkinotkon tenttikirjana. Lukemisesta on aikaa jo viisitoista vuotta, joten en enää muista kirjan kulkua kovin tarkkaan. Lehtonen kirjoitti Putkinotkonsa aikaisemmin kuin Kianto oman "korpikuusenkyyneleisen" tarinansa.

    VastaaPoista
  2. Tunnustan, että Putkinotko kuului minulla niihin harvoihin keskeytettyihin. Jopa huolimatta siitä, että se oli tenttikirja.
    Mä olen muutenkin huono noiden yhden päivän -romaanien kanssa, puhumattakaan tällaisesta! Ei kerta kaikkiaan pinna kestänyt :D

    Mä olen kans murehtinut noita gadgetteja :D Jos ne ovat vain yhdellä puolella, joutuu lukija rullaamaan paljon. Jos taas molemmilla, niin menee helposti ahtaan oloiseksi. Vaikeaa :D
    Ulkoasu näyttää kyllä nyt ihanan raikkaalta!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tässä kesästä jo unelmoikin, tällaisen talven jälkeen... kiva, että pidät:)

    Ryysyrannan Jooseppi on minulle tuttu vain elokuvasta, mutta totta tosiaan, kyllä näissä "herroissa" on paljon samaa. Ja Kiannossa ja Lehtosessakin, huomaan nyt, kun asiasta mainitsit.

    Hanna M., en ihmettele yhtään, että jäi kesken! Mutta oikeasti, kirja parani huomattavasti sitten sadan ensimmäisen sivun jälkeen ja oli jo ihan nautinnollista luettavaa. En tiedä sitten, tapahtuiko tarinassa jotakin, vai oliko se kiinni vain siitä, etten enää odottanutkaan mitään tapahtuvan :P

    Kiitos, minustakin tämä on raikkaan näköinen. Juuri tuota ahtautta mietin, mutta näin yhden päivän käytön perusteella pidän kyllä siitä, ettei tarvitse skrollailla niin paljon... jää nähtäväksi!

    VastaaPoista
  4. Oho, täällähän on tosiaan tehty remonttia! Aika söpöä mutta raikasta. Kuin parhaat karkit, päivän teemaan liittyen. :)

    Putkinotko on tuttu sekin, mutta ihan hyvä näin palautella asioita mieleen. Muistan lukeneeni hirmu surullista kirjaa: että voi noita raukkoja, jotka eivät millekään mitään voi. Ja mitenhän lapsillekin käy jne.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...