sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Paholainen pukeutuu Pradaan

Tässä viimein lupaamani naisasiaviikon päätös: Paholainen pukeutuu Pradaan. Kun viikkoni teemaksi tuntuu nousseen huomaamatta vahvat naiset (ja sellaiseksi pyrkiminen joogaamalla!), sopii tämä kirja päätökseksi kuin kirsikka kakun päälle. Sillä Lauren Weisbergerin kuvaama Miranda Priestley todellakin on vahva nainen, joskaan ei ehkä kovin hyvällä tavalla.

Minulla oli aluksi pieniä käynnistymisvaikeuksia, eikä solahtaminen New Yorkin päättömään muotimaailmaan käynyt mitenkään vaivattomasti. Syynä oli ehkä teos, jonka lopetin juuri tätä ennen ja joka oli niin vaikuttava, että muotilehti Runwayn yltiöpinnallinen todellisuus tuntui suorastaan pyhäinhäväistykseltä (siitä kirjasta lisää ensi viikolla). Ironisesti pääsin lukemisessa vauhtiin vasta käsi kädessä television suoltamien Japanin katastrofiuutisten kanssa. Kyse lienee siitä, että kirja tarjosi oivallisen pakopaikan pahasta todellisuudesta.

Mutta asiaan.

Andrea on vastavalmistunut kirjallisuudenopiskelija, joka haluaa päästä toimittajaksi varteenotettavaan lehteen. Hänelle kuitenkin tarjoutuu mahdollisuus päästä muotimaailman vaikutusvaltaisimman naisen assistentiksi, jonka pitäisi aukaista ovet mihin tahansa asemaan missä tahansa lehdessä. Siispä muodista piittaamaton, fiksu ja kokoa 36 (ai kamala!) oleva nainen löytää itsensä absurdista peilitalosta, jossa todellisuus on vääristynyt mitä ihmeellisempiin muotoihin. Pomo on epäinhimillinen, työyhteisö hermoheikkoa ja anorektista. Pikku hiljaa Andrea uhkaa menettää itseluottamuksensa, todellisuudentajunsa ja läheisensä.


Pidin aikoinani elokuvaversiosta, ei vähiten aina-niin-upean Meryl Streepin ansiosta. Kirjaa lukiessa ärtymys elokuvaa kohtaan alkoi kuitenkin nousta. Voi olla, että muistan väärin, mutta elokuvaversiossa muotimaailma kuvataan lopulta paljon myönteisemmässä valossa kuin kirjassa. Itse ainakin tunsin leffaa katsoessani pientä kaihoa jetset-elämää kohtaan. Kirjaa lukiessa tällainen ei käynyt mielessäkään. Weisberger ei jätä (ilmeisen omakohtaisesti koettua) näkemystään epäselväksi. Andrean elämänotteen höltyminen ja työn vaikuttaminen psyykeeseen on karua seurattavaa. Miljoonien dollarien pyöriminen design-rättien ympärillä kuvataan juuri niin omituisena kuin mitä se onkin.

Kantaaottavuudesta huolimatta Paholainen pukeutuu Pradaan on kuitenkin lähinnä mukavaa välipalaviihdettä ja teksti sisältää makuuni vähän liian paljon teinimäisiä "upeita", "mahtavia", ja "fantastisia" superlatiiveja.  Kovin syvällisiä pohdintoja kirja ei herätä. Lähinnä ainoastaan tuskallisen tietoisuuden siitä, että tuhannet ihmiset oikeasti käyttävät aikansa niinkin tyhjänpäiväiseen asiaan kuin muotitrendeihin.

Mutta hei, minä olenkin kirppari- ja ellos-tyttö.

6 kommenttia:

  1. Muistan että luin ensin kirjan ja sen jälkeen katsoin leffan. Tykkäsin kirjasta tosi paljon ja olin aivan järkyttynyt leffasta. Suorastaan tunsin sääliä niitä kohtaan, jotka näkivät vain leffan, eivätkä lukeneet kirjaa.
    Tosi hauska kirja!

    VastaaPoista
  2. Mä näin leffan enkä kyllä tykännyt yhtään - tuo kirjan aidompi raadollisuus kuulostaa kyllä paremmalta kuin leffan muotihehkutus... Mutta minäkään ene ymmärrä muodista mitään ;)

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen kirppari- ja Ellostyttö ♥ ;)
    Minä luin tämän pari vuotta sitten ja tämä oli oikein viihdyttävä välipalakirja. Myöhemmin katsoin elokuvaversionkin, mutta koin kirjan olleen jotenkin viihdyttävämpi monellakin tapaa. Tosin Meryl Streep nyt on ihana missä roolissa vain!

    VastaaPoista
  4. Hm, minusta leffa oli ihan ok. Chicklitiä luen tosi vähän, enkä usko, että luen tätäkään, ellei jostain erityisestä syystä tule vastaan. :) Halusin vain sanoa, että minusta muoti ei ole sen turhanpäiväisempi harrastus kuin mikään muukaan. Ei sillä, että hirveästi itse sitä tällä hetkellä seuraisin, kun harmittaa vain, ettei ole rahaa hankkia mitään uutta. Mutta silti. Tämä on minusta vähän sitä samaa, kuin että juuri chicklit on turhaa kirjallisuutta, kun se on suunnattu naisille. Kaikki, mistä naiset tykkää, on lähtökohtaisesti vähän tyhjäpäistä ja turhaa.

    Sorry purkaus. :)

    VastaaPoista
  5. Mari A. ja Anni.m, ihan totta, kyllä kirja on ehdottomasti parempi. Nyt haluaisin tosin katsoa elokuvan uudestaan, sillä minua kiinnostaa tarkistaa, muistanko leffan hengen oikein.

    Susa, tyylisisko:) Meryl Streep on naispuolinen Colin Firth, en pysty suhtautumaan häneen mitenkään järkevästi! Haluan tosiaan katsoa elokuvan vielä uudelleen, mutta kyllä kirja vie voiton. Sinällään mielenkiintoista, että elokuvan Mirandalla oli myös joitakin haavoittuvaisia ja inhimillisiä hetkiä, toisin kuin kirjassa.

    Karoliina, purkaukset ovat sallittuja, jopa toivottuja :) Ilmaisin itseni epätarkasti: minullakaan ei ole mitään muotia vastaan harrastuksena. Seuraan joitakin muotiblogeja itsekin ja ihailin leffaversiossa hienojen vaatteiden kavalkadia. Tarkoitin muotia Bisneksenä, sitä että yksiin mainoskuvauksiin käytetään satojatuhansia dollareita, tai että oikeasti satojen ihmisten elämäntehtävä on miettiä, onko teräväkärkiset vai pyöreäkärkiset kengät syksyn trendi. Sitä on vähän vaikea käsittää näin muurahaisperspektiivistä. Enkä minäkään ole Chicklitin suurkuluttaja, mutta koska olen juuri opiskellut feminististä kirjallisuudentutkimusta, halusin ehdottomasti päättää naisviikkoni tällaiseen "hömppään naiskirjallisuuteen" ;)

    VastaaPoista
  6. Joo, kaikki liioittelu on ikävää ja bisnes on muutenkin jotensakin outo ja vieras laji minulle, henkiselle humanistille. :)

    Purkaus ei ollut osoitettu sinulle, vaan vaatimattomasti koko maailmalle. :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...