Blogisyntymäpäivä!

 

Amman lukuhetki täyttää tänään 12 vuotta!

Aika tuntuu pitkältä ja syytä onkin. Ensimmäisiä sanoja blogiin kirjoittaessani hyssyttelin kolmen kuukauden ikäistä esikoistani, joka kitisi koko illan. Nyt sekä tuo tuhisija että hänen pikkusiskonsa ovat jo reippaita varhaisnuoria. Ja aika lailla minä itsekin olen tainnut muuttua vuosien varrella, kasvaa ja kehittyäkin, niin ihmisenä kuin oman alani ammattilaisena.

Jostakin syystä juuri tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa koko blogiuran aikana miettinyt sitä, kuinka pitkään haluan pitää kirjablogia. Ei syytä huoleen, en varsinaisesti ole missään vaiheessa vakavissani harkinnut lopettamista. Mutta ehkä blogi-ikä noudattelee ihmisiän kasvukipuja. Lapsuudesta ollaan siirtymässä kohti aikuisuutta?

Pisimmät blogitaukoni koko "urani" aikana taitavat olla puolentoista-kahden viikon mittaisia ja ovat johtuneet matkustelusta ja sairastelusta. Muuten olen kirjoittanut kahdentoista vuoden ajan tätä blogia viikottain, usein useamminkin. Joten kyllä blogi taitaa olla minulle henkireikä, varaventtiili, ja oman ajattelun jatke, joka jatkuisi tavalla tai toisella, vaikka täällä ei kävisi kukaan kirjoituksiani lukemassa.

Paitsi että käyhän teitä! Sitä mukaa, kun blogien merkitys ylipäänsä somemaailmassa on pienentynyt, kirjablogien suhteellinen merkitys on kasvanut. Kirjapuheen, varsinkin pitempien, pohdiskelevien tekstien, määrä on näiden kahdentoista vuoden aikana vähentynyt radikaalisti. Silloin alkuvuosina jotkut olivat huolissaan siitä, että kirjablogit tappavat kirjallisuuskritiikin. No, niinhän se ei mennyt. Tänä päivänä koen, että yleinen mielipide on hyvin kirjablogimyönteinen. Varsinkin kirjailijat ja lukijat ovat vilpittömän kiitollisia siitä, että kirjoja luetaan ja niistä kirjoitetaan tekstejä ihmisten luettaviksi. 

Ainoa toiveeni on, että kustantamoiden ja muiden kirjallisuustoimijoiden kanssa yhteistyötä saataisiin kehitettyä vielä toimivammaksi ja monipuolisemmaksi. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että kirjablogit ja -bloggaajat (miksei myös kirjagrammaajat) ovat kirjallisuuden ja lukemisen markkinoinnissa tällä hetkellä suurin hukattu tilaisuus ja käyttämättömin voimavara. Pienet toimijat tuntuvat tämän hoksanneen, mutta isot laivat kääntyvät hitaasti. Mistähän suunnasta löytyisi rohkeita suunnanavaajia ja näkijöitä? Minulla olisi asian suhteen paljon ajatuksia, isoja ja pieniä!

Vuodelle 2022 minulla ei ole sen suurempia lukusuunnitelmia. Ja ihan vielä en ole valmis päästämään tästäkään vuodesta irti, sillä yksi tämän vuoden kirja odottaa vielä bloggausvuoroaan. Sen jälkeen koostan yhteen tämän vuoden kirjalliset tunnelmat.

Mutta sitä ennen on pienen juhlan paikka! Kiitos siis teille kaikille: niille, jotka ovat seuranneet mukana koko tämän ajan sekä teille, jotka olette hypänneet mukaan matkan varrelta. Osa aivan hiljattain. Tervetuloa mukaan!

Hyvää uutta vuotta, toivottavasti se tuo mukanaan hyviä asioita meille kaikille!

T.Amma

 

Kommentit

  1. Paljon onnea Amma! Kaksitoista vuotta blogin pitämistä on pitkä aika. Toivottavasti innostuksesi jatkuu, blogissasi on aina kiva käydä. Tässäkin postauksessasi oli tärkeää viestiä eli yhteistyötä bloggareiden ja kustantamojen kanssa olisi hyvä saada toimivammaksi. Kaikkea hyvää ensi vuodelle ja toivottavasti tavataan jossakin, vaikkapa kirjamessuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3 Mukavaa kun käyt lukemassa ja samaten sinun postauksiasi on aina ilo lukea. Nähdään ja kuullaan, hyvä uutta vuotta!

      Poista
  2. Onnea roppakaupalla!!

    Olen myös välillä ollut, että jatkaako vai eikö jatkaa, mutta en kyllä millään raaskisi luopua tästä ajatustenjakofoorumista. Kirjoittelen nykyään vähän harvemmin, mutta pääasia että pääsee aina välillä kertomaan omia mietteitään. Ja koska tiedän omalta kohdalta kuinka tärkeitä muiden kirjabloggaajien kirjavinkit ovat niin toivon, että omatkin kirjapostaukseni olisivat jollekulle iloksi ja hyödyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saan jatkuvasti todella hyviä kirjavinkkejä blogeista. Moni kirja jäisi ilman niitä löytämättä ja lukematta. Tämä on siitä hyvä harrastus, ettei se minnekkään katoa, vaikka välillä kirjoittaa harvakseltaankin :)

      Poista
  3. Paljon onnea! Meillä on melkein samanikäiset blogit. :)

    VastaaPoista
  4. Hear hear! Kiitos blogi- ja kirjatyöstäsi ynnä innoituksesta, ja ihanaa vuotta 2022!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja ja kiitos, että olet <3 Mahtavaa uutta vuotta!

      Poista
  5. Onnea! Kaksitoista vuotta on todella hieno saavutus. Toivottavasti kirjoitat vielä pitkään jatkossakin, sillä arvostelujasi on aina ilo lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiitos kun käyt ja luet. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Paljon onnea ja paljon hyviä lukuhetkiä jatkoonkin! Perässä tullaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti