Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia

Kuka murhasi Kyllikki Saaren?

Kysymys on vaivannut suomalaisia jo liki seitsemänkymmenen vuoden ajan ja epäilyksiä on ollut monenlaisia: osa vahvojakin, osa tuulesta temmattuja. Ei liene kummoinenkaan spoileri paljastaa, että mysteeri ei ratkea myöskään Teemu Keskisarjan tapausta valottavassa kirjassa.

Toki kirjan luettuaan voi esittää arvailuja vankemman tiedon pohjalta. Keskisarja on päässyt tutustumaan valtavaan tutkinta-aineistomateriaaliin sekä tietysti muihin aikalaislähteisiin, kuten sanomalehtiartikkeleihin. Saaresta kirjoitettuihin lehtijuttuihin lienee kulunut paperia tuhansien kilometrien edestä. Vaikka likipitäen kaikki aikalaiset seurasivat rikostutkintaa henkeään pidätellen ja seuraavinakin vuosikymmeninä siihen on palattu, säilyvät 17-vuotiaan Kyllikki Saaren viimeiset hetket salaisuutena.

Saaren surma oli itselleni sen verran tuttu kuin asiaan perehtymättömälle suomalaiselle on. Kyllikki Saaren tapaus kuuluu yhdessä Bodomjärven murhien ja muutaman muun ratkaisemattoman rikoksen kanssa aiheisiin, jotka elvytetään lööppeihin silloin kun nykyhetki ei tarjoa juurikaan mitään mielenkiintoa kutkuttavaa ja klikkauksia keräävää materiaalia. 

Olikin kiinnostavaa lukea, mitä historiantutkija saa irti aiheesta, joka äkkiseltään vaikuttaa puhtaaksi kalutulta. Koska Keskisarja on onnistunut moisissa haasteissa aiemminkin hyvin (teokset kansallisista monumenteista kuten esimerkiksi Raatteen tien taisteluista, Mannerheimista ja Aleksis Kivestä), luottoni oli korkealla, eikä syyttä. Toki jo se seikka, että Keskisarja tutkimusryhmineen on päässyt tutustumaan tutkinta-aineistoon, mahdollistaa aiheen, jos nyt ei tuoreen, niin ainakin poikkeuksellisen laajan käsittelyn.

Viittasin täällä blogissani jo aiemmin siihen, että kirja tuli jo uniinikin. Onneksi tunnen itseni siinä määrin hyvin, etten alkanut lukea teosta yksinäisenä mökkiviikonloppuna koivikkometsän keskellä, sillä totta tosiaan, eräänä yönä uneksin olevani Kyllikki Saari. Tai oikeastaan olin oma 17-vuotias itseni, ja kekseliäs alitajuntani oli vain muuttanut tapahtumat niin, että kuljin lapsuudenkodistani Pielavedeltä polkupyörällä töissä Kiuruveden kirkkoherranvirastossa. Joskus mielikuvitukseni yllättää jopa itsenikin.

Mutta jos nyt joku tämän perusteella arvelee, ettei kirjaan uskalla tarttua, niin ei tässä mitään erityisen pelottavaa ole. Tapansa mukaan Keskisarja ei mässäile, joskaan ei kummemmin kaunistelekaan tapahtumia.Valtaosa yksityiskohdista on tuttua jo lehtien palstoilta ja kerronnan tyyli ennemminkin lakoninen.

Miltä näytti Suomi vuonna 1953?

Kirjan alaotsikko: Mysteerin ihmisten historia, kertoo hyvin pitkälti sen, mistä kirjassa on kyse. Niin kammottava ja epäoikeudenmukainen kuin Kyllikki Saaren kohtalo onkin, sen seurauksena tutkijoiden käytettävissä on mittaamaton määrä tutkintamateriaalia, jossa on luodattu liki pitäen jokaisen isojokisen keskinäiset suhteet ja liikkeet murha-aikana. Ja vaikka tutkinnassa on huomattavia aukkoja ja puutteita, ovat nämä sokeat pisteetkin kiinnostavia ja kertovat omaa kieltään.

Vaikka ratkaisu itse who did it -kysymykseen jääkin epätyydyttävästi ratkaistuksi varmastikin ikuisiksi ajoiksi, paljastaa tapaus meille paljon muuta. Se esimerkiksi kertoo yhteiskunnasta vuonna 1953. Isojoella asuu nykyään vajaa parituhatta ihmistä, mutta seitsemänkymmentä vuotta sitten sunnuntai-iltana nuorisoa riitti monenlaisiin rientoihin: järjestettiin iltamia ja tansseja sekä hengellisiä tilaisuuksia, jollaisesta Kyllikkikin oli tulossa kotiin. 

Elettiin myös aikaa, jolloin elantonsa saattoi hankkia vaikkapa ojittamalla suota käsin lapioimalla. Tällaiselta ojitustyömaalta kuukausia myöhemmin löytyi Kyllikin ruumis. Epäilyksen varjo lankesi voimakkaana urakkapohjalta ojaa kaivaneisiin työmiehiin. Heille suohaudan tekeminen ei olisi ollut temppu eikä mikään. Ei tosin ollut monelle muullekaan, sillä pitäjä oli täynnä myös sodankäyneitä, juoksuhautoja ja pakkotilanteessa myös pikahautoja kaivamaan tottuneita ja sodan järkyttämiä mehiä.

Elettin myös aikaa ennen televisiota, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Sana kulki hitaasti, Kyllikkikin ehti olla kadonneena pari päivää, ennen kuin perhe huomasi, mutta kun suuren yleisön mielenkiinto saatiin vangittua, ei sitä pidätellyt mikään. Kun suohauta löytyi, alkoi suoranainen kansainvaellus paikalle. Tehtiinpä sillä bisnestäkin. Hautajaispäivänä autolliset liikemiehet kuljettivat halukkaita hautajaisvieraita kirkonkylältä suon laitaan. Kaikkiaan Isojoelle saapui 25 000 henkeä hautajaispäivänä.

Paha pappi, me too ja yleinen kansanhuvi

Mikä Kyllikki Saaren tapauksesta sitten tekee niin erikoisen, että se kiinnostaa ihmisiä vielä tänäkin päivänä? Suurin syy on tietysti mysteeri, ratkaisematon arvoitus. On nuori puhtoinen impi, jonka kunnollisuus on kaikkien tiedossa. Tyttö katoaa ja lopulta löytyy raa'asti surmattuna. Ulkopaikkakuntalaisen tekijän mahdollisuutta ei voida jättää pois laskusta, ja isojokisille se varmasti olisi helpotuskin. Tien vierestä löytyy sopivasti auton renkaiden jälkiä ja rikkoontunutta lasia. Mutta on myös paha pappi, oikea pirulainen, jonka kaapista alkaa pengottaessa löytyä luuranko jos toinenkin. On myös rahvaan edustaja, ojan kaivaja, sodan säikäyttämä ja naisten ahdistelijana tunnettu. Kaikin puolin sopiva syyllinen siis, mutta onko jopa liian sopiva? Pintaa raaputtaessa uhrikaan ei näytä enää aivan kiiltokuvalta, vaan tavalliselta nuorelta ihmisiltä haaveineen, iloineen ja murheineen.

Jos tapaus ei olisikaan totta, vaan kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, voisi sitä jopa syyttää kliseisyydestä. Mysteerin peruspalikat ovat kuin suoraan dekkarikirjoituksen oppikirjasta. 

Lisäksi Kyllikki Saaren kohtalossa on jotakin tässä ajassa erityisesti puhuttelevaa. Kirjasta käy ilmi, että tyttöjen ja vanhempienkin naisten seksuaalissävytteinen ahdistelu oli varsin yleistä huvia maanteillä, turuilla ja toreilla 1950-luvulla. Mainitsemani paha pappikin ehti huseerata omiaan papin liperien suojaamana vuosikymmenten ajan, ennen kuin jäi kiinni. Tätä taustaa vasten se, mitä Kyllikille kävi, oli vain jäävuoren huippu ja oire jostakin vielä suuremmasta ilmiöstä.

Ja juuri se oikeuttaa tämänkin kirjan olemassaolon. Mielestäni Keskisarja käsittelee herkkää aihetta  asiaankuuluvalla kunnioituksella. Kyllikin kuolema on kuitenkin ennen kaikkea tragedia hänen perheelleen. On varmasti heitäkin, joiden mielestä asian pitäisi jo antaa olla. 

Minäkin toivon, että Kyllikki saa levätä rauhassa. Mutta juuri hänen takiaan toivon myös, että muutkin tytöt ja naiset saavat tulevaisuudessa rauhan. Siksi vielä ei ole unohtamisen aika.

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari. Mysteerin ihmisten historia
WSOY 2021
357s.
Arvostelukappale