Kikka - Tarina tähdestä



Heinäkuussa intoilin täälläkin Ylen tämän kesän audiodraamasta Armi - Siinä välissä olin elossa

Olin kuunnelmasta niin pähkinöinä, että jatkoin seuraavaksi kuuntelemaan pari vuotta sitten ilmestynyttä Kikka - Tarina tähdestä -sarjaa. 

Oi,  ja voi! 

En olisi Armin kuunneltuani voinut ajatellakaan, että Kikka kolahtaisi vieläkin kovemmin, mutta kolahti se,  niin lujaa, että vieläkin tuntuu.

Merkittävin syy lienee siinä, että Kikka on minulle tutumpi hahmo kuin Armi. 90-luvun alussa, mistä lähtien muistikuvani alkavat olla jokseenkin yhtenäiset, Armin kirkkain tähti oli jo laskusuunnassa. Sen sijaan Kikan hurjimmat suosion vuodet osuvat juuri tuohon vuosikymmenen taitteeseen, sekä sitä seuranneisiin lamavuosiin. 

Kuunnelmasarjassa seurataan eloisan ja luonnollisen Kikan, Kirsi Viilosen, tietä suomalaiseksi supertähdeksi ja seksisymboliksi. Kikka oli omalla tavallaan aikansa tuote ja toisaalta aikaansa edellä. Hänen ensimmäisellä videollaan Mä haluun viihdyttää vilahtaa paljas rinta kuten Sabrinalla konsanaan, ja usein häntä tituleerattiin Suomen Samantha Foxiksi tai Madonnaksi. Kikan laulujen pikkutuhmat sanoitukset upposivat lama-Suomeen kuin veitsi voihin. 

Toisaalta Kikka joutui kohtaamaan hirvittävää väheksyntää. Pätkiä hänen haastatteluissaan esitetään kuunnelmassa runsaasti ja ne löytyvät kokonaisuudessaan myös YouTubesta. Olen katsellut niitä paljon viime aikoina. On aivan järkyttävää, kuinka alentuvasti ja väheksyvästi häntä kohdeltiin. Tarinassa kuvataan myös sitä, kuinka kunnianhimoinen Kikka oli ja kuinka hän halusi kehittää itseään - esittää myös kunnianhimoisempaa musiikkia. Siihen hän kuitenkin sai vain rajallisesti mahdollisuuksia. 

Rohkeasta imagostaan huolimatta merkittävä osa Kikan fanikunnasta oli lapsia. Nuorille tytöille Kikka oli idoli ja hänen rohkeutensa merkitsi itsevarmuutta ja hauskanpitoa, hyväntuulista leikkiä. Sellainen fani on myös Sanna, Hanna Raiskinmäen esittämä nelikymppinen nainen, joka tulee tarinan nykypäivässä Tampereelle Tinder-treffeille. Treffit menevät poskelleen, mutta viikonloppu kaupungissa saa hänet muistelemaan lapsuutensa suurinta idolia. Kikkaa esittää mukaansatempaavasti Hanna Vahtikari

Tarina etenee siis kahdessa aikatasossa ja mukana on runsaasti arkistopätkiä sekä tietenkin musiikkia. Kikasta piirtyy monipuolinen kuva niin ihmisenä kuin artistina. Monessa suhteessa hän oli aikaansa edellä. Esimerkiksi yhtä aktiivista ja isoa fan clubia tuskin oli tuolloin kellään muulla. Kikka myös räppäsi ensimmäisenä suomalaisena naisena levyllä. Artistiuden lisäksi hän oli myös pullantuoksuinen äiti ja rakastava vaimo. Lopulta nämä kaksi roolia kuitenkin olivat liian kaukana toisistaan. 

Kikan ja Armin tarinoissa on oikeastaan hämmentävänkin paljon samaa. Molemmat olivat kauniita, näyttäviä naisia, mikä epäilemättä auttoi uran alkuvaiheessa, mutta muodostui lopulta ongelmaksi. Heitä ei otettu vakavasti. Julkinen artistirooli saneltiin ulkopuolelta (osittain samojen tuottajamiesten taholta) ja sen tuli palvella miehistä katsetta. Kun nainen halusi olla myös jotakin muuta kuin objekti, siitä tuli ongelma. Lopulta tämä ristiriita ajoi molemmat turruttamaan tunteitaan alkoholilla.

Kuten sanoin, olen katsonut YouTubesta paljon Kikan esiintymisiä. Ensimmäisten vuosien videoissa näkyy eloisa, hehkuva artisti, joka selvästi nauttii tekemisestään, olipa kyseessä klubikeikka tai ikärajaton esiintyminen lapsiyleisölle. Viimeisissä tallenteissa tuo hehku on poissa. Silmissä on tyhjä katse, olemuksesta huokuu oman itsen ja yleisön väliin viritetty suojamuuri.

Kikka on yksi monista artisteista, joka antoi kaiken, lopulta henkensäkin viihteen alttarille. Mutta kiistatta hän on myös yksi aliarvostetuimmista. On vain oikeus ja kohtuus, että viime vuosina hänelle on annettu antaa arvostusta paitsi artistina myös uranuurtajana, jonka jalanjäljissä monen musiikkibisnekseen tulleen naisen on ollut helpompi toteuttaa itseään ja visiotaan.

Kikka - Tarina tähdestä on hieno kunnianosoitus, mutta ennen kaikkea myös tarina, joka ei jätä kylmäksi. 

Kikka - Tarina tähdestä 
YLE Areena
Käsikirjoitus Paula Salminen
Ohjaus Minna Nurmelin

Kommentit

  1. Olipa kiva lukea postaustasi. Taidatkin olla ensimmäinen bloggari, joka kirjoittaa Kikan kuunnelmasta. Kikkahan oli eittämättä yksi 1990-luvun suosituimmista artisteista, hyvä esiintyjä ja kunnianhimoinen nainen. Muistan hämärästi 90-luvulta Kikan esiintymisiä ja muistan senkin, ettei häntä arvostettu kovinkaan korkealle. Mutta silloin jäi paljon näkemättä Kikasta ja Kikan persoonallisuudesta, ja toivottavasti tämä radiokuunnelma korjaa joitakin epäkohtia. Muistan, että kuuntelin viime kesänä muutaman osan tätä radiokuunnelmaa. Sen sijaan innokkaammin kuuntelin tämän kesän Armi-kuunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin 90-luvulla sen ikäinen, että sanoitukset menivät suurelta osin ohi, korkeintaan jokin kalpea aavistus oli, että ei se Sukkula Venukseen pelkästään avaruusmatkailusta kerro. Ja Kikalla olikin paljon lapsifaneja.
      Itse en kuulunut heihin, muistan, että naureskelin vähän hänen vilkkaalle elehdinnälle esiintyessään: hänellähän olo hyvin ilmeikäs ulosanti. Vasta nyt aikuisiällä Kikan merkityksestä on alettu puhua enemmän ja itsekin siihen olen herännyt. Sääli, että usein se arvostus tulee vasta silloin, kun artisti ei itse ole siitä nauttimassa.

      Poista
  2. Kuuntelin nämä kaksi samassa järjestyksessä kuin sinäkin ja tykkäsin Armista inan verran enemmän, osittain Armin esittäjän, osittain koska tykkään Dannyn biiseistä sieltä aikaan ennen Armia ja sen takia vähän meinaa rissata että Danny kohteli Armia niin itsestäänselvyytenä. Toisaalta pelisäännöt on olleet ilmeisen selvät Armille, Lipsanen ei perhettään jätä, joten oma valinta. Ihailen myös Dannyn työmoraalia mikä kävi hyvin ilmi kuunnelmastakin.

    Mutta Kikasta, en noita biisejä kuunnellut silloin, nuorena aikuisena ne hävettivätkin luulisin, ihan samalla tavalla kun teininä nolotti jos aikuisten kuullen tuli radiosta Tahdon rakastella sinua. Ehkä nykynuoret on jo kasvaneet erilaiseen maailmaan jossa kaikki seksiin viittaava ei saa aikaan samanlaisia reaktioita ja hiton hyvä niin.
    Kuulin tällä viikolla kun paikallisella Radio 957:lla soitettiin Erika Wikmanin Syntisten pöytää ja laitoin heti viestiä radioon, että hyvä ja lisää Wikmania kiitos. Mies totesi, että ei helvetti, taas saa hävetä 🙈😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armista: hämmästelen sitä, kuinka edelleen, 2020-luvulla, jolloin kaikenlaiset suhdemuodot kai ovat peruskauraa, edelleen paheksutaan D:n kaksoiselämää ja Armin elämää toisena naisena. Taisi olla järjestely kaikkien osapuolien tiedossa ja hyväksymä, ja on niitä avoimia suhteita ollut ennenkin. Sen sijaan tuo Armin ja Dannyn keskinäinen valta-asema pistää pohdituttamaan.

      Kikka: minulla monet lyriikat avautuivat vasta myöhemmin, olin liian pieni ja viaton vielä silloin 😀 Ihailen Erikan rohkeutta tehdä omaa juttuaan, sitä paitsi biisit ovat iskeviä!

      Poista
  3. Olen enemmän Armi-sukupolvea ja kuuntelin myös kuunnelman, joka kosketti syvälle. Ei pelkästään päähenkilönsä takia, kuunnelma toi mieleen myös lapsuusajan ja sen tunnelman. Kikan tiedän toki myös mutta olin silloin jo nuori aikuinen enkä niinkään "kohderyhmää". Mutta sekä Armi että Kikka ovat osa tätä tyypillistä "dumb blonde" -myyttiä ja on hieno juttu, että sitä aletaan nyt rikkoa.

    Marilyn Monroe on onneksi jo saanut monisyisemmän ulkisuuskuvan, viimeksi Marilyn vilahti eräässä kirjassa, jossa kerrottiin englantilaisen runoilijan Edith Sitwellin elämästä. Dame Sitwell ja Marilyn kohtasivat järjestetyn haastattelun kautta ja kaikkien, myös kaksikon itsensä, suureksi hämmästykseksi he löysivät toisensa syvemmällä tasolla. Tästä on muuten tehty vastikään brittiläinen audiodraama, The Dame and The Showgirl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kiitos kuunteluvinkistä! Marilyniä olen aina ihaillut myös.
      Jotenkin tämä on tosi hienoa aikaa elää (no okei, on kyllä monessa mielessä huono aika, pandemia, ilmastonmuutos jne), kun naisia nostetaan ja he nousevat uudella tavalla esiin. Sitä toivoisi, että naiset pitäisivät vielä entistä enemmän toistensa puolia ja auttaisivat eteenpäin.

      Poista
  4. Olen kuunnellut Kikan elämäkertakirjan, ja nyt kyllä meni tämäkin jonoon. Herättää ajatuksia, niin Kikan kuin Arminkin tarina. Mimmit on lahjakkaita ja kohtuullisen skarppejakin, ihmetyttää mikä saa lähtemään tuohon rumbaan. Onko se se sama harha, joka saa niin monet uskomaan, että julkisuutta voisi hallita?

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista

Lähetä kommentti