Leena Lehtolainen: Kuparisydän

Arpikylän Vanhan Kaivoksen avajaiset päättyvät shokeeravasti. Näköalatornin juurelta löytyy ruumis, eikä tippuminen ole voinut tapahtua vahingossa. Nuori Maria Kallio on tekemässä sijaisuutta paikkakunnan nimisnaisena, ja nyt käsissä on murhatutkimus. Epäiltyjen rivi koostuu lähes pelkästään vanhoista tutuista, mukaan luettuna hänen nuoruudenrakkautensa Johnny. 

Maria siis joutuu tutkimaan murhaa, jossa murhaaja hyvin todennäköisesti on joku hänen tuttunsa. Mutta onko kyseessä Johnny, vanha bändikaveri Jaska, vai nuoruuden paras ystävä Ella? Tai joku ihan muu?

Kun kaivoksen liepeiltä löytyy vielä toinenkin ruumis, panokset kovenevat. Kirjaimellisesti.

Olen lukenut vuonna 1995 ilmestyneen Kuparisydämen ainakin pariin otteeseen ja muistan pitäneeni siitä ensiluvulla erityisen paljon. Se onkin yksi suosikkini Maria Kallio -dekkareista. Kirja tuli mieleeni, kun kävin heinäkuussa Outokummun Vanhalla Kaivoksella. Ei ole mikään salaisuus, että Kallion kotipaikkakunta Arpikylä on saanut vaikutteensa juuri Outokummusta, joka on kirjailijan itsensä kotipaikka.

Onneksi muistin, että olen joskus ladannut vanhoja Maria Kallio -dekkareita äänikirjavarastooni "pahan pävän varalle" ja kuinka ollakaan, Kuparisydän löytyikin valmiina hyllystä. Olin oikeastaan jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin kirja toimikaan nimenomaan äänikirjana ja Erja Manto tietenkin luki kirjan erinomaisesti. 

Oli mukavaa solahtaa Marian mukana 90-luvun lamavuosiin ja itäsuomalaiseen pikkukaupungin elämänmenoon. Esitellyiksi tulee iso joukko Marian tarinan kannalta olennaisia arpikyläläisiä ja mietinkin, kuinka onnekasta (vai peräti suunniteltua?) koko pitkän dekkarisarjan kannalta on, että yksi sarjan alkupään teoksista sijoittui Arpikylään. Näin kirjailija on voinut luontevasti myöhemmissä teoksissa viitata arpikyläläisiin ja tuoda tarinoihin vivahteita ja henkilöitä sieltä.

Tarinaa kuunnellessani mietin myös sitä, että olen lukenut kirjan edellisen kerran todennäköisesti alle kolmekymppisenä. Toisin sanottuna, nyt olenkin selkeästi vanhempi kuin kirjan Maria. Minulle Maria Kallio on aina edustanut jonkinlaista isosiskohahmoa, ja yksi kirjojen viehätys onkin ollut ikään kuin kurkistaa, miltä näyttää "aikuisen" tai ainakin itseäni aikuisemman naisen elämä. 

Nyt osat olivat muuttuneet. Marian tuntema angsti Arpikylää kohtaan tuntui jokseenkin ylimitoitetulta, vähän jopa teinimäiseltä, kolmekymppiselle naiselle. Toisaalta, olen itse ollut aina kovin kotiseuturakas, joten ehkä en vain tähän piirteeseen osaa samaistua. Sen sijaan Marian pohdinnat nuoruutensa Arpikylän ahtaista raameista tytölle ja naiseudelle tuntuivat monissa paikoin hyvinkin ajankohtaisilta. 

Toinen Marian mieltä vaivaava asia on sitoutuminen. Antti on kirjan tapahtumahetkellä jenkeissä ja hän on vilauttanut avioliiton mahdollisuutta, kunhan vain palaa takaisin Suomeen. Mariaa tämä mietityttää, eikä nurkissa pyörivä nuoruudenrakkaus suinkaan helpota pohdintoja.

90-luvun ajankuva on yhtä aikaa hämmentävällä tavalla viaton, mutta tympeä. Eletään vielä lama-aikaa, työttömyys on korkealla, varsinkin Itä-Suomessa, joton vanhaan kaivokseen rakennettuun matkailukohteeseen asetetaan suuret toiveet työllistämisen suhteen. Läheisessä Joensuussa Koivu joutuu jatkuvasti selvittelemään skinien ja somalien välejä. Paikallisen ravintolan tarjoilijat pelkäävät, että työpaikka muuttuu topless-baariksi. Kevyttuotteille nauretaan, niitä syövät vain terveysfanaatikot ja kierrätykseksi riittää se, että maitopurkit poltetaan saunan uunissa. 

Maailma ja Suomi on muuttunut jonkin verran 25 vuodessa, mutta toisaalta ei niin kovin paljon kuitenkaan. 

Ainakin Kuparisydän viihdyttää ja toimii, vuosikymmenestä tai formaatista riippumatta.

Leena Lehtolainen: Kuparisydän
Tammi 1995, äänikirja 2007
Kesto 8h 16min
Lukija Erja Manto