Teemu Keskisarja: Hulttio

 

Varmasti kenestäkään muusta suomalaisesta ei ole kirjoitettu niin paljon kuin presidentti, marsalkka C. G. E. Mannerheimista. Siitä huolimatta ja juuri siksi maan eturivin historioitsija Teemu Keskisarja on valinnut uuden kirjan aiheeksi juuri Marskin. Historiallisen tutkimuksen valtavirrasta poiketen Keskisarja kuitenkin keskittyy nuoruuteen, aikaan ennen kuin Mannerheimista tuli marsalkka, presidentti ja pronssiin valettu, kunnianarvoisa C. G. E. 

Eipä sillä, etteikö Mannerheimin lapsuudesta ja nuoruudesta olisi jotain tiedetty ja tätä ennenkin. Louhisaaren kartano, isän vararikko ja liki tarunhohtoisen maineen saaneet potkut Haminan kadettikoulusta ovat tuttuja niin Mannerheimin omista muistelmista kuin tutkijoiden kirjoittamasta kirjallisuudestakin. Eroa entiseen tuo tutkimusote. Lapsuus ja nuoruus on kuitenkin ollut tutkimustraditiossa toissijaista alustusta, huomion ollessa kiinnittynyt myöhempiin saavutuksiin. Keskisarja sen sijaan pyrkii kirjeenvaihdon ja muiden aikalaislähteiden avulla ymmärtämään Mannerheimin maineikkaan suvun koheltavaa vesaa vapaana ja irrallaan kansallisista uroteoista.

Keskisarja on mestarillinen kertoja ja hän onnistuu aina esittämään asiat kiinnostavasti ja tutkimuskohteeseensa eläytyen. Kirjan keskivaiheilla tosin mietin, olisiko teos hyötynyt vähän toisenlaisesta rakenteesta, nythän edettiin melko kronologisesti syntymästä eteenpäin. Vahvan alun jälkeen teoksen puolenvälin paikkeilla aloin puutua liki toisteiseen kirjeenvaihtoon, mutta onneksi Keskisarja sai lisättyä kierroksia kerrontaan kirjan loppupuoliskolla. Niin sanottu sokeri oli jätetty pohjalle.

Mitään lopullista totuutta Gustafista ei tietenkään saada. Ehkä kysymyksiä lopulta herää enemmän kuin niihin saadaan vastauksia. Mutta historiallisessa kirjallisuudessa se on enemmän hyve kuin puute.

Teemu Keskisarja: Hulttio

Siltala 2016

254s.

Arvostelukappale