Satuhetki: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (Marjatta Kurenniemi)

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tutustuin Onneliin ja Anneliin vasta viime vuonna, kun kävimme katsomassa perheen kanssa Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan. Ihastuin elämänmyönteiseen, satumaiseen ja visuaalisesti upeaan elokuvaan ja kiinnostuin samantien myös Marjatta Kurenniemen alkuperäisteoksista. Joulupukki toikin lapsille lahjaksi Onnelin ja Annelin kootut kertomukset, mutta koska luettavaa on tässä talossa paljon ylipäänsä ja tämä kaikki neljä tarinaa sisältävä kirjakin on yli 300-sivuinen, saimme iltasatu-urakkamme loppuun vasta nyt.

Varsinaisesta urakasta ei tosin voi puhua, sillä olemme kaikki aivan yhtä ihastuneita Onneliin ja Anneliin. Kirja sisältää seuraavat tarinat: Onnelin ja Annelin talo, Onnelin ja Annelin talvi, Onneli, Anneli ja orpolapset sekä Onneli, Anneli ja nukutuskello. Ensimmäisessa tarinassa Onneli ja Anneli päätyvät seikkailuun ja asumaan omaan taloonsa Ruusukujalle aivan kahdestaan.

Ruusukuja on jännittävä paikka jännittävine naapureineen ja kaikkien tulevien tapahtumien keskus. Vieressä asuvat erikoiset siskokset Tingelstiina ja Tangelstiina, joiden ihmeellinen puutarha, yllätyskanoista puhumattakaan, kutkuttavat niin aikuisen kuin lapsen mielikuvitusta. Naapurustoon kuuluvat myös Rosina-rouva ja poliisi Urho Ulpukka. Ensimmäisessä ja osin toisessakin tarinassa keskitytään vielä paljon Onneliin ja Anneliin taloudenpitoon. Vähän kuin kotisleikkiä seuraisi. Onhan se lapselle kiehtova ajatusleikki, että voisi asua omassa talossa yhdessä parhaan ystävänsä kanssa! Luulen, että Herra Syksy kuitenkin olisi kyllästynyt, ellei henkilökaartiin olisi ilmestynyt Vaaksanheimon perhettä ja erityisesti vauhdikasta Putti-poikaa, joka oli myös neiti Kevään suosikkihahmo. Tapahtumatkin alkoivat saada Vaaksanheimojen myötä entistä jännittävämpiä käänteitä.

Lisää poikamaisia esikuvia esiteltiin kolmannessa tarinassa. Onneli, Anneli ja Orpokodin lapset on tarinoista synkin ja osin vähän ahdistavakin. Lasten porukkaan liittyy tuolloin Pekki, orpokodista karannut poika, joka haluaa pelastaa toisetkin orpokodin lapset ilkeän johtajan kynsistä. Neljännessä tarinassa (Onneli, Anneli ja nukutuskello) siirrytään jo yhteiskunnalliselle tasolle. Kaupungin virkamiehet haluavat vetää moottoritien Tingelistangelispuutarhan yli ja läheinen joki saastuu uuden tehtaan vuoksi.

Onneksi Ruusukujalla kuitenkin pidetään yhtä ja aina voi luottaa siihen, että lopulta kaikki käy hyvin. Pieniä lukijoita kun käänteet jännittivät välillä aivan todella. Mutta viimeistään tarinoiden lopussa salaperäisesti ilmestyvä rouva Ruusupuu ratkaisee asiat oikein.

Onneli ja Anneli on yhtä aikaa lasten satua ja aikuisen fantasiaa maailmasta, jossa saa olla aikuinen, mutta kuitenkin lapsi. Taustalla on vahva suvaitsevaisuuden, yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden vire. Tuohon satumaailmaan tunkeutuvat säännöllisesti myös pahat voimat, mutta yhteistyöllä ne aina karkoitetaan pois, vaikkapa Kiinaan asti. Kyökkipsykologisella tasolla jäin ihmettelemään, miksi lapsenvahdit ovat Onnelissa ja Annelissa niin ultimaalisia pahuuden ilmentymiä. Ehkäpä joku Kurenniemen tuotannon paremmin tunteva osaisi siihen vastata?

Onnelin ja Annelin tarinoihin ihastuvat kaikki. Lapsista ne ovat hauskoja ja jännittäviä, aikuinen arvostaa sulavaa ja kaunista kieltä, jonka tempo on juuri sopiva ja innostava ääneen lukemista ajatellen. Käsitellyt teemat ovat kaiken hauskuuden alla aika suuria. Niistä saa aikaiseksi monta mielenkiintoista keskustelua iltasadun jälkeen. Meillä kirja on innostanut myös omiin, yhdessä sepitettyihin satuilotteluihin, jossa lastemme alter egot seikkailevat hyvin samantapaisesti omassa kodissaan kuin Onneli ja Annelikin.

Marjatta Kurjenniemi: Onnelin ja Annelin kootut teokset
WSOY 2013 (Onnelin ja Annelin talo 1966, Onnelin ja Annelin talvi 1968, Onneli, Anneli ja orpolapset 1971, Onneli. Anneli ja nukutuskello 1984).
318s
Kuvitus Maija Karma