Vuoden ensimmäiset kirjat


Tammikuu oli jostakin syystä nihkeä lukukuukausi. Lukemistani kirjoissa ei ollut vikaa, mutta lukijan ajatus ja tahmoi ja harhaili jo parin sivun jälkeen. Tuntui siltä, että yhden kirjan lukeminen kesti ikuisuuden.

Vaikka lukuhetkistä puuttui tietty lennokkuus, sain kuitenkin luettua ja blogattua kuudesta kirjasta. Ne olivat:


Kaikki ovat viime vuonna ilmestyneitä kirjoja. Syykin on selvä, vuosittainen äänestys kirjabloggaajien parhaiksi katsomista kirjoista lähestyy ja sitä myötä urakointi viime vuodelta rästiin jääneitä kirjoja kiihtyy.

Puolet kirjoista olivat aikuisten kaunokirjallisuutta. Heidi Jaatisen historiallinen romaani Koski voitti vuoden alkupäivinä Savonia-palkinnon, joten lukuvuoden alku oli juhlava.

Tunnelma heitti toiseen hetkessä, kun seuraavaksi tartuin Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teoksen arkiseen maailmaan. Teos ei iskenyt minuun aivan toivotulla tavalla, sillä odotukset olivat korkealla lukuisten kiittävien arvioiden jälkeen.

Antti Tuomaisen Pikku Siperian kuuntelin äänikirjana. Päällimmäiseksi lukukokemuksesta jäi mieleen sen saumaton sopiminen yhteen tammikuun kuulaiden pakkaskelien kanssa. Tuomaisen tummanpuhuva tyyli tuntui sopivan hyvin yhteen viileyden kanssa.

Lasten kanssa tutustuimme Santa ja Simon Sebag Montefioren Lontoon kuninkaalliset kanit -kirjaan. Viihdyttävässä ja viehättävässä teoksessa seurattiin heiveröisen pikku kanin matkaa suureksi sankariksi.

Ehdin lukea myös kaksi tietokirjaa. Kirsi Pehkosen Käsikirjoituksesta kirjaksi oli ehkä kuukauden sulaviin luettava. Kirjailijoiden tekstinkäsittelytapoja esittelevässä kirjassa riittää siitä huolimatta sulateltavaa useammallekin lukukerralle :)

Toinen tietokirjoista oli Teemu Keskisarjan Aleksis Kiven elämästä kertova Saapasnahka-torni. Kirja oli mielenkiintoinen ja toi uusia näkökulmia kansalliskirjailijaan. Toisaalta päähenkilön mielen raskaus tuntui välillä tekevän koko teoksesta raskasmielisen. Kirjassa onkin paljon esimerkiksi kirjelähteitä, joten aikalaisääni kuuluu vahvasti. 

***

Helmikuu on alkanut sairastellessa, mutta siitä huolimatta olen jo saanut luetuksi yhden kirjan, jota lukiessa tunsin jälleen tuttua lukemisen riemua ja keveyttä. Siitä kirjoitan seuraavaksi. Toivottavasti sanat soljuvat sujuvasti silmien edessä koko kuukauden ajan!


Kommentit

  1. Varmasti hyviä lukukokemuksia. Noista lukemistasi kirjoista minulle on tuttu ainoastaan Lontoon kuninkaalliset kanit. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit