Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Jos joskus voi olla vallitseva sää ja äänikirja synkronoituna keskenään, niin nyt oli ajoitus kohdallaan. Kun pakkasta on kolmattakymmentä astetta ja kuiva pakkasilma repii lenkkeiljän keuhkoja, on helppo samaistua kirjailija Antti Tuomaisen luomaan itäsuomalaiseen, nordic noir -henkiseen maailmaan.

Olen lukenut Tuomaiselta aiemmin Mies joka kuoli- ja Palm Beach Finland -teokset ja pitänyt molemmista kovasti. Samalla olen antanut itseni ymmärtää, että kirjailijan aiemmat teokset ovat olleet sävyiltään näitä kahta teosta tummempia. Tätä taustaa vasten Pikku Siperia on ehkä paluuta juurille, sillä vaikka musta huumori on läsnä myös tässä teoksessa, huomasin kaipaavani esimerkiksi Palm Beach Finlandissa ollutta keveyttä, suoranaista ajoittaista rilluttelumeininkiä.

Jos Pikku Siperialle pitäisi koota soundtrack, on romaani yhtä Murheellisten laulujen maata tai Trio Niskalaukausta alusta loppuun. Yksinäisen ratsastajan lailla kärsivä mies, petollinen vaimo, alkoholisoitunut rallikuski, baarissa viettelevä vamppi ja pari venäläistä ammattirikollista — Pikku Siperia kokoaa yhteen suomalaisen populaarikulttuurin all stars -kentällisen.

Pikku Siperiassa on tiettyjä yhtymäkohtia Mies joka kuoli -teokseen. Tälläkin kertaa päähenkilöllä on salaisuus, hän tietää jotakin, mitä hänen ei pitäisi tietää. Itäsuomalaisen Hurmevaaran pastori Joel Huhta on keskellä parisuhdekriisiä, eksistentiaalista kriisiä sekä surkuhupaisaa, mutta erittäin vaarallista rikosvyyhtiä. 

Kaikista maapallon kolkista juuri Hurmevaaraan on tipahtanut meteoriitti, jota säilytetään paikallisessa museossa. Kylän miehet ovat päättäneet huolehtia vartioinnista talkoovoimin, mutta kuten Huhta saa karvaasti kokea, joku tai ilmeisesti aika monikin, haluaa meteoriitin itselleen. 

Syyllinen voi olla kuka tahansa ja voi olla niinkin, että Huhdan avioliiton turbulenssi ja meteoriitti liittyvät yhteen. Lopulta käykin niin, että löytääkseen vaimonsa Huhdan on löydettävä meteoriitti. Tuo mitätön kivimöhkäle nousee metaforaksi niin menneisyyden painolastista kuin nykyisyyden puhumattomuudesta.

Tuomainen piirtää ilmeikkään, karikatyyrimaisenkin henkilökavalkadin syrjäisen pikkukylän asukkaista. Tarina etenee vetävästi, mutta olisi ehkä toiminut paremmin luettuna kuin äänikirjana. Sinänsä lukija Antti Peltolan suorituksessa ei ole moitteen sijaa. Tämä ei ehkä vain ollut minun lempitarinani, mutta mitä siitä, keskinkertainenkin suoritus Tuomaiselta on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Antti Tuomainen: Pikku Siperia

Like 2018 (Elisa Kirja äänikirja)

Lukija Antti Peltola

8h 13min 58sek.