Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Minäkin pidän sourcream & onion -sipseistä. Paljonkin.
Siihen samaistumispintani Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -teoksen minä-ääniseen kertojaan loppuukin. Mutta onhan sekin jo jotain, jonka päälle rakentaa.
Vaikuttaa siltä, että kirjallisuudessa kuuluu nyt paljon osattomuuden ääniä, aikuisten, keski-ikää lähestyvien ihmisten lamaannuttavaa tunnetta siitä, että elämä on ohi ennen kuin se ehti koskaan alkaakaan. Vasta syksyllä luin Saara Turusen Sivuhenkilön. Teoksissa on paljon samaa: molemmissa leikitellään faktalla ja fiktiolla ja omaelämäkerrallisella tyylillä seurataan päähenkilön ajelehtimista ja sivullisuuden tunnetta. Millaista on kokea työttömyyttä ja ammatillista epävarmuutta, siitä seuraavaa taloudellisen riippumattomuuden puutetta ja epäonnistumisen tunnetta? Millaista on olla aikuinen nainen, joka etsii vielä omaa paikkaansa, mutta yhteiskunta tuntuu odottavan asettumista aloilleen, perheen perustamista, oman kortensa kekoon kantamista, niin veronmaksajana kuin synnyttäjänä?
Lukiessani mietin sitä, mikä tässä ajassa nostaa esille tällaisia teemoja. Pitkän taantuman jäljet tuntuvat ja näkyvät edelleen. Ilmiö on varmasti monelle aikuiselle todellinen. Yhteiskunnallisesti tiedostava osa minussa on huolestunut.
Loppuosa minusta on ärsyyntynyt, mikä varmasti on osittain ollut tarkoituskin. En voi välttyä ajatukselta, että osaltaan rappioromanttinen "sinkkunainen etsii itseään ja elämänsä miestä suurkaupungissa" -tarina on osa urbaania katukertomusta, joka juontaa juurensa Sex and the City -sarjaan. Ikäluokkani on seurannut henkeä pidätellen Carrie Bradshawn seikkailuja sinkkumaailmassa ja hänen on-off-suhdettaan Kihon kanssa. Siksi meille ehkä on iskostunut ajatus, että tällainen elämä on hinta sille, että nainen on itsenäinen ja kuuntelee sydämensä ääntä. Kun Savonlahden päähenkilö pakenee sydänsurujaan, huonoa työ- ja mahdotonta rahatilannettaan New Yorkiin nostamalla 2000 euroa lainarahaa ja pummaamalla vielä vähän lisää vanhemmiltaan, joille on jo valmiiksi velkaa suuria summia, tekisi mieleni huutaa. Näin ei käy itsenäisille naisille, jotka kuuntelevat sydämensä ääntä, vaan naisille, jotka eivät kuuntele järkensä ääntä!
Rahatilanteestaan huolimatta päähenkilö syö ulkona, pesettää pyykit isänsä vaimolla, kiukuttelee jouluna äidilleen ja olettaa kaiken tulevan eteen valmiiksi tarjoiltuna. Hän velloo itsesäälissä ja odottaa hyvän kierrettä alkavaksi hahmottamatta, että negatiivinen kierre lähtee hänestä itsestään. Päähenkilö on sanalla sanoen raivostuttava.
Tästä seuraa se ikävä puoli, että mitä enemmän lukija ärsyyntyy päähenkilölle, sitä huonompaa omatuntoa hän tuntee. Päähenkilöllä ei selvästikään ole kaikki hyvin. Hän elää elämänsä huonointa vuotta vapaassa pudotuksessa. Ei masentuneelta ihmiseltä voi odottaa järkeviä tekoja, rationaalista suunnitelmaa elämänsä kohentamiseksi.
Siinä mielessä Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu tarjoaa mukavan paljon pohtimista ja pähkäilemistä. Rohkealla tekstillä Savonlahti asettaa lukijan kasvojen eteen peilin, eikä sieltä välttämättä näy yhtään sen kauniimpi näky kuin kirjan päähenkilön kurkistaessa kostean ja muistiaukkoisen yön jälkeen ummehtunutta peilikuvaansa.
Luulen, että olisin pitänyt kirjasta enemmän, ellen olisi lukenut edellä mainittua Saara Turusen kirjaa aiemmin. Nyt se, mikä muuten olisi ollut päräyttävää, rohkeaa ja näin ollen hykerryttävää, ei saanut aikaan toivottua shokkivaikutuksta. Enimmäkseen tunsin kirjaa lukiessani itseni äreäksi täti-ihmiseksi. Tämä voi toki olla aivan tottakin. Jokainen voi itse päättää, tulkitseeko sen kirjan viaksi vai ansioksi.
PS. Broadwayn sijaan suosin Manhattaneita ja mahdollisimman suuria lastuja. Ehkä tässä on se ratkaiseva ero.
Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
304s.
Arvostelukappale
Amma, minä pidin tästä! Ja tunen kaksi nuorta naista, jotka vetivät tämän yhtäputkea. Toinen on jo valmistunut yliopistosta ja toinen saa maisterin paperinsa keväällä. He ovat ainakin jatketun nuoruuden kannattajia, mutta osin myös yhtä hämmentyneitä kuin kirjan päähenkilö. Pitänee vielä mainita, että toinen lukijoista on sosiaalialalla ja toinen valmistuu teologisesta, joten ei pitäisi olla elämänhallintaongelmia, mutta nyt heitä ahdistavat just elämän suuret valinnat tyyliin lapsia vai ei ja milloin etc.etc. Toisaalta Amma, olet varmasti lukenut, miten suurin pienituloisuus on just näissä ikäluokissa, mistä oli viime viikolla juttua muistaakseni Taloussanomissa. Joten ei siinä silloin perhettä perusteta. Oliko meillä kuitenkin helpompaa, vaikka kotoa ei autettu toisin kuin me olemme auttaneet. Molempien tyttöjen äideillä oli tyttäriensä iässä jo se ok-talo, vakiammatti ja lapsi. Otin tämän silti enemmänkin huumorin kannalta, sillä tyttäreni ja hänen ystävänsä asiat ovat aika hyvin ja tunnarikin on 4-ever young!
VastaaPoistaMoi Leena!
PoistaTosi monet ovat tästä pitäneet, samaistuneet päähenkilööön ja pitäneet kirjaa hauskana ja todenmukaisena. Ja se on hienoa se!
Yhteiskunnallisessa mielessä tämä ilmiö on minusta mielenkiintoinen ja varmasti myös tosi. Pätkätyöt ja freelacerius oli arkeani monta vuotta, joten siinä mielessä asia on hyvinkin omakohtaisesti tuttu. Vanhempani ovat myös monessa asiassa perhettämme auttaneet, mistä olen kiitollinen ja missä ei sinänsä ole asiana mitään pahaa tässä kirjassakaan.
Se nyt oli vain tämä hahmo ja hänen negatiivisuutensa, josta en oppinut missään vaiheessa pitämään. Nautin enemmän mummo lumessa -hahmoista. Toisaalta sitten ajattelin, että päähenkilö on masentunut, joten en osannut oikein nauraakaan. Hämmentävä lukukokemus kaikenkaikkiaan.
Mummoista puheenollen, mummon sutkaukset! Niistä pidin, eläköön mummot kaikkialla ja kaikkina aikoina! <3
Hei ihanasti kirjoitit. Olin itse aivan raivona päähenkilölle lukiessani. Ja samalla säälin ihmistä joka on niin sekaisin.
VastaaPoistaMutta varmaan kuvaa tiettyä nykyihmistyyppiä rehellisesti.
Terkuin täti-ihminen :)