KBF: Pilaavatko influensserit oikean keskustelun?
Ei tullut tälle vaikuttajalle kutsua näihin karkeloihin. En kyllä odottanutkaan. Happamuuteen ei ole minulla syytä, sillä saan jonkin verran kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, lähinnä kirjallisiin tapahtumiin tai teatteriesityksiin. Osallistun ehkä 10% niistä tapahtumista, joihin minut kutsutaan. Mitään rahallista korvausta osallistumisesta ei tule, mutta arvostan toki ilmaista sisäänpääsyä. Mutta en niin paljon, että lähtisin tapahtumiin, jotka eivät itseäni millään tavalla kiinnosta. Pääsääntöisesti syynä toki on se, että täältä Savosta ehtii Etelä-Suomen rientoihin vain harvoin.
Suna Vuori nosti erinomaisessa tekstissään esille sen, että sitä mukaa kun taidekritiikki ja -journalismi muuttuvat uhanalaisiksi, erilaiset influensserit ja vaikuttajat patsastelevat vippiaitioissa entistä tiiviimmin. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa, voisipa ajatella, että männävuosiin verrattuna tapahtumiin ja bäkkäreille pääsy on aiempaa demokraattisempaa.
Markkinoinnin näkökulmasta Savonlinnan Oopperajuhlat toimivat aivan oikein: miten saada nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset, tulevaisuuden oopperankävijät innostumaan oopperasta? Hesarin sivujen vai TikTokin kautta? Olen myös sitä mieltä, että houkutellessaan vaikuttajia katsomoon kulttuuriväki tekee sitä, mitä urheilun puolella on tehty jo kauan. Tunnetuin seurauksin, mitä rahaan tulee. Urheilujournalismihan voi myös aika hyvin. Voisiko raha seurata taidemaailmaan ja valua sitä myötä myös palstatiloihin vaikuttajien myötä? En tiedä.
Ongelmallista on kuitenkin se, että objektiivista, taidetta eteenpäin kehittävää taidepuhetta ja -kritiikkiä on aiempaa vaikeampaa löytää. Kuinka moni vaikkapa Savonlinnaan kutsun saanut influensseri toteaa yleisölleen, että paska reissu, mutta tulipahan tehtyä?
Ja vaikka ihastus puitteisiin, oopperaan ja koko kaupunkiin olisikin aitoa (ja miksi ei olisi?) kaltaiseni amatöörin Oi, ihanaa! -henkiset päivitykset eivät juurikaan tarjoa tarttumapintaa tai rakennetta palautetta kaipaaville taiteentekijöille, puhumattakaan, että ruokkisi taidekeskustelua edelleen. Tämä on asia, josta voi ja pitää olla huolissaan.
En näe tätä Hesarin analyysiä ollenkaan sellaisena juttuna, että ammattitoimittaja siellä huutelee norsunluutornistaan ja dissaa ”tavallisten kansalaisten” taidepuhetta. Keskustelunavaus on aiheellinen ja tosi. Ja kieltämättä moneen kertaan kaluttu. Me someveteraanit sen hyvin tiedämme. Tästäkin blogista löytyy arkistojen kätköistä monta aiempaa Käytännön blogifilosofiaa (KBF) -kommenttia ”maailma ja kritiikki on pilalla” -tuskanhuutoihin.
Myönnän kuitenkin olevani sen verran dinosaurus, että minuakin puistattaa se, miten parina viime vuotena yhä useampi kirjallisuusvaikuttaja on alkanut kutsua vanhoja kunnon arvostelukappaleita pr-lähetyksiksi. Sanoilla on väliä. Arvostelukappale-sana on erinomainen, se sisältää jo lähtökohtaisesti oletuksen siitä, että lähetetystä asiasta voi pitää tai olla pitämättä. Sen arvostelu ja kritisointi on täysin sallittua. Yhtä hyvin sen voi jättää kokonaan huomiotta. Pr-lähetys on jotain ihan muuta. Se on mainos, tuote, ilmaislahja. Siitä jää kiitollisuudenvelkaan.
Emme me (kirja)vaikuttajat kuitenkaan täysin johdateltavissa ole. Vuori kaipailee tekstinsä lopussa sitä, että ”alallaan arvostetut asiantuntijainfluensserit päivittäisivät taiteesta ja niistä sisällöistä, jotka heitä kiinnostavat, niin kuin kokevat oikeaksi? ”
Uskallan väittää, että valtaosa kirjasomesta tekee juuri näin. Esimerkiksi minulle tarjotuista ja/tai lähetetyistä arvostelukappaleista päätyy esiteltäviksi vain pieni murto-osa. Syystä tai toisesta olen tykästynyt kyseiseen teokseen, pidän aihetta tärkeänä tai muuten haluan tarjota sille pienen palan näkyvyyttä. Tämä voi näyttäytyä ulkopuoliselle kritiikittömyytenä, ponnettomana ilmaistuotteiden buffauksena. Se on kuitenkin harhaluulo. Amatöörillä kun ei ole aikaa sellaisten kirjojen lukemiseen, jotka eivät häntä millään tasolla kiinnosta. Vuori on aivan oikeassa siitä, että tällaisesta toiminnasta ei muuten kukaan maksa.
Vaikuttajat ovat entistä tarkempia siitä, mille asialle näkyvyyttä ja aikaansa antavat. Älä siis anna positiivisen somesisällön hämätä. Parhaat vaikuttajat ihastelevat lähinnä vain sitä, mitä aidosti haluavat.
Tärkeä aihe, josta käydäänkin ajoittain debaattia. Olennaisinta minusta on esim.kirjagramissa, että kirjat saavat näkyvyyttä vaikka joskus kaipaan vähän syvempiä analyysejä, mutta se on kai ammattivamma. Kun tulin kirjagramiin vähän aluksi tökki nämä pr-lahjoista kirjoittavien suositukset. Kyllä olen niin samaa mieltä kanssasi, että "arvostelukappale" on on se sana, jota soisin käytettävän!!Olen 55 -vuotias, joten on kai sukupolvikysymyskin. Olen nyös kirjallisuuden ammattilainen ja tykkäisin, että arvioissa olisi muutakin kuin fiilistelyä. Kirjagram on kyllä ehdottomasti söpöin ja kiltein some. Siellä keskustellaan eikä öyhötetä tai dissailla. Ja mainosarvoa sillä on myös. Itsekin aloin lukea enemmän kun liityin kirjagramiin pari vuotta sitten. Pelkkä kirjavirta ja ne lyhyetkin "Olipa ihana" -suositukset ovat akupunktiota lukuinnolle <3
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, Kirjagramin positiivisuus ja lukuinnon levittäminen on ihan parhaita ja varjelemisen arvoisia piirteitä! Ylipäänsä minusta oli vähän hassua, että Kirjagram ja booktok mainittiin tässä ikään kuin verrannollisina lifestyle-vaikuttajiin. Kirjapuolella kun kaupallisia yhteistöitä tekevät on laskettavissa yhden käden sormilla, ja hekin usein hankkineet alun perin kannuksensa jossakin muussa kuin kirjasomessa. En tiedä, onko sitten yleinenkin harhaluulo, että kirjasomettajille maksettaisiin jotain tekemästään työstä?
PoistaAmma, hyvin tiivistät kirjasomen toiminnan "arvostelukappale"-hengessä. Juuri noin se on: kirjabloggaaja kokemukseni mukaan kirjoittaa kirjoista oman makunsa mukaan, ei mahdollisen arvostelukappaleen lähettäjän mielen mukaan. Suurin ongelma on kirjakritiikin väheneminen valtamediasta, ja monesti arviointien tilalla on henkilöjuttuja, ei kirjajuttuja.
VastaaPoistaKyllä se on silmiinpistävää, miten usein kirja-artikkeleissa aihetta lähestytään henkilöjutun näkökulmasta. Loppujen lopuksi itseä kyllä kiinnostaisi useimmiten ne itse kirjat enemmän.
PoistaHyvä postaus!
VastaaPoistaSe ei ole näkyvää somen seuraajalle, että kuinka moni tuote/palvelu/elämys on saanut "hylkäyksen" eikä ole saanut näkyvyyttä lainkaan. Siksi voi olla vaikea arvoida, että mikä on syy sille, että arviot ovat aina positiivisia.
Noissa tavaroita arvioivissa somepostauksissa jo nyt minua häiritsee se, että järjestäen kaikki tuotteet ovat aina erinomaisia. Niissä tulee nopeasti mieleen se, että ovatko niin erinomaisia, että olisit valmis maksamaan niistä? Ja maksamaan kuinka paljon? Suurinta osaa noista tavaroita arvioivista somelähteistä en pidä enää luotettavina lainkaan. Aspektilla mihin käytät omat rahasi on minusta niin iso vaikutus. Jos seuraa paljon somea, niin voi tulla helposti niputtaneeksi kaikki samaan pinoon.
Ainakin minulla tämä epäluulo alkaa siirtymään myös kulttuurin ja kirjallisuuden pariin. Esimerkiksi minusta tällä hetkellä suomalaisen teatterin taso on yleisesti niin hyvä, että ihan hirveitä pettymyksiä ei tule. Mutta on siinäkin se aspekti, että jos ostat 100€ tai 200€ lipun, niin saitko vastinetta rahallesi? Jos kokemus on saatu ilmaiseksi, niin arvio on helposti positiivisempi. Olen ollut useamminkin oopperassa tai baletissa ja siellä esitys ei ollut sen 100€ arvoinen. Jos olisin saanut lipun, niin olisin ehkä sanonut, että ihan kiva vaikkei kokemuksieni kärkeen päässytkään ja sitten hieman avannut mistä en pitänyt ja mistä pidin. Tokihan kulttuurikokemus on aina omakohtainen, mutta on sekin merkillipantavaa, että somepostaukset ovat yleensä aina positiivisia tai superpositiivisia.
Hyviä huomiota! Tuo on ihan totta, että on helppo tykätä asioista, mutta jos on omaa rahaa kiinni, asioihin suhtautuu todennäköisesti kriittisemmin: sainko rahoille vastinetta. Juuri siksi ammattimainen kritiikki on tärkeää: kriitikko arvioi teosta suhteessa kontekstiinsa, ei niinkään oman fiiliksen mukaan.
Poista