Dan Soback: Valmentava johtajuus



Viime syksynä lupailin esitellä teille kiinnostavimpia opiskeluun liittyviä kirjoja, jotka opintovapaalla luen. Nyt on kyllä tullut esittelyihin taukoa, ja toisaalta opintovapaakin on jo päättynyt. Opiskelu kuitenkin jatkuu, varsinkin nyt heinäkuussa, kun lomalla on ollut aikaa opiskella. Johdon ja henkilöstön kehittämisen opintojaksolla luettavaksi tuli myös kirja, jonka soisin oikeastaan kaikkien tietotyöläisten lukevan.

Sillä vaikka Dan Sobackin Valmentava johtajuus on suunnattu ennen kaikkea esihenkilöille, on johtamistaito, kuten Soback huomauttaa, nykypäivän työelämätaidoista keskeisimpiä, myös työntekijöille. Sitä mukaa kun tietotyö on siirtynyt erilaisiin asiantuntijaverkostoihin ja -projekteihin ja samalla toimintaympäristö on nopeasti muuttuva, on myös päätöksenteko siirtynyt ruohonjuuritasolle. Johtaja ei voi olla enää fyysisesti tai edes henkisesti läsnä jokaisessa arkisessa päätöksentekotilanteessa. Eikä hänellä välttämättä ole riittävää tietotaitoakaan jostakin spesifistä aiheesta. Jähmeydelle ei monellakaan alalla ole enää varaa, vaan kilpailussa mukana pysyäkseen organisaatio kaipaa ketteryyttä. Toisaalta myös työntekijöiden odotukset johtamisesta ovat muuttuneet. Viisas esihenkilö siis keskittyy mikromanageroinnin sijaan valmentamaan alaisiaan, huolehtimaan työnteon puitteista, niin että työskentely on mahdollista, vahvistamaan alaistensa osaamista ja itseluottamusta sekä tarvittaessa toimimaan tsemppaajana, kuuntelijana ja kanssakulkijana.

Soback keskittyy kirjassaan kaikkeen tähän ja hahmottelee valmentavalle johtajalle kolme roolia: personal trainerin, empaattisen kuuntelijan ja kanssa-ajattelijan roolit. Soback myös kehottaa johtajaa valmentamaan eteenpäin, ylöspäin ja sisäänpäin. Johtajan ammattitaitoon kuuluu tunnistaa, mitä alainen missäkin tilanteessa tarvitsee. Täytyykö tuupata eteenpäin, laajentaa ajattelun perspektiiviä vai kenties kääntyä sisäänpäin pohtimaan omaa toimintaa. 

Johtamisen tueksi Soback antaa korkealentoisten ajatusten lisäksi aika konkreettisiakin neuvoja. Hän käy läpi, millaisissa tilanteissa eri johtamisen tyylejä tarvitaan ja kuinka esimerkiksi kehityskeskusteluihin voi sisällyttää kaikki kolme elementtiä. Tarjoaapa hän valmiiksi myös kysymyspatteristoja, joiden avulla johtaja voi johdatella alaisensa ajattelua uusille urille. Ja kertoo, millaisia kysymyksiä ei kannata esittää.

Jonkin verran tekstissä pyöriteltiin samoja teemoja, asiat olisi voinut esittää tiiviimminkin. Toisaalta kertaus on opintojen äiti, ja kirjan kokonaispituus jäi kuitenkin reilusti alle kolmensadan sivun, joten toisto ei päässyt häiritsemään liiaksi. Itse asiassa se myös mahdollisti mukavasti asioiden yhdistelyn toisiinsa omassa mielessä ja uudet oivaltamiset. Ylipäänsä kirjan kerronta on käytännönläheistä ja yleistajuista: tähän teokseen on matala kynnys tarttua ja se sopii vaikka iltalukemiseksi.

Dan Soback on johtamisalan kouluttaja. Kustantajan esittelyn mukaan hänellä on yli 15 vuoden kokemus valmentavan johtajuuden tuomisesta osaksi organisaatioiden arkea.

Dan Soback: Valmentava johtajuus. Opas voiman, viisauden ja myötätunnon herättämiseen. 
Basam Books 2021
261s. 

Kommentit