Blogistanian Globalia: Amman top-3


Tekisi mielen ihan hirveästi selitellä ja perustella, mutta pitemmittä jaarituksilta, ääneni Blogistanian Globalian järjestyksessä toisessa äänestyksessä ovat tässä. Vuoden paras käännöskirja julkaistaan maanantaina 4.2. Kirjavassa kammarissa.

1. (3 pistettä) Emma Donoghue: Huone (Room), Tammi
Suom. Sari Karhulahti

"Ennen kaikkea Huone on äitien Voimakirja. Äidinrakkaus ja läheisyys ovat yksilön identiteetin kehittymisen kannalta paljon olennaisempia asioita kuin se, minkälaiseen ympäristöön sattuu syntymään. Ja äidinmaidosta saatu perusluottamus kantaa myös kuoppien kohdalla."


Suom. Jukka Jääskeläinen

"Tässä kirjassa riittää aineksia. On viileää brittiläistä charmia, mahongin tuoksua ja metsästystä viikonloppuisin. Toisaalta aviopuolisoiden henkilökemiat ja avioliiton mekaniikka ovat keskeisessä asemassa. Torday tutkiskelee kiinnostavasti sitä, mitä me oikeastaan haluamme puolisostamme ja ennen kaikkea miksi? Tunnemmeko sen henkilön, jonka vieressä nukumme ja jonka kanssa syömme aamiaisemme?"


3. (1 pistettä) Herman Koch: Illallinen (Het Diner), Siltala
Suom. Sanna van Leeuwen

"Toteutus on kutkuttavaa luettavaa aperitiivista aina juomarahoihin saakka ja kirjan aloitettuani ahmaisinkin sen melkein saman tien loppuun. Kevyestä kerronnasta huolimatta kirjan aihepiiri ei kuitenkaan ole aivan kevyt, vaan saa ajattelemaan moraalisia kysymyksiä, ihmisten tasa-arvoisuutta ja oikeutta olemassaoloonsa."

Selittelen kuitenkin sen verran, että nyt huomaan kaikissa kolmessa kirjassa olevan jotakin samaa. Kaikissa on hieman vinksahtanut asetelma, vääristynyt maailma. Kaikki kolme kirjaa ovat myös helppo- ja nopealukuisia, ahmittavia suorastaan. Ja mikä kaikista tärkeintä, jokainen käsittelee kepeän pintasilauksen alla vakavia aiheita: ihmisen vapautta, itsemääräämisoikeutta, mielenterveyttä, rasismia, eriarvoisuutta ja moraalittomuutta.

En tiedä, onko yksikään näistä kirjoista täydellinen, mutta lähtemättömän muistijäljen niistä jokainen on onnistunut mieleeni jättämään sillä, että ne ovat pakottaneet miettimään asioita, joita ei välttämättä haluaisi nähdä tai kokea.

Ja nyt lopullisia tuloksia jännäämään! :)

Kommentit

  1. Täysin samaa mieltä! Mietin pitkään äänestänkö Huonetta, mutta päädyin sitten kuitenkin Sisareen. Muuten meillä on samat kirjat, joskin eri järjestyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika mitä mä sekoilen :D Tarkoitin Ventovierasta! Sisarkin oli kyllä tyrkyllä muttei ihan yltänyt kärkikolmikkoon.

      Poista
    2. Täysin normaalia :) Sisarta minäkin mietin, mutta se ei ollut aivan listan kärjessä. Sinällään sekin on vähän samantyyppinen kuin kärkikolmikkoni.

      Poista
  2. Ooh, Huone yllätti. Tai siis muistin, että pidit kirjasta. Itselleni se oli "kaikkea muuta". :) Ventovieras vaikuttaa niin kiehtovalta, että se on pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin yllätyksellinen :) Suosittelen Ventovierasta, ehdottomasti!

      Poista
  3. Ventovieras ja Illallinen olivat kyllä upeita! Ventovieras oli melkein listallani, Illallinen taas ykkösenä.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava lista! Olen lukenut nuo kaikki, ja näen niissä jotenkin tietyn linjan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herää kysymys, onko kaikessa lukemassani tai ainakin tykkäämässäni samanlainen linja...? :)

      Poista
  5. Minulla on Huone ja Ventovieras hyllyssä, mutten ole saanut aikaiseksi lukea kumpaakaan vielä(kään). Jospa nyt tämän Globalian siivellä repäisisin ja lukaisisin ne pois. Illallisen olen myös laittanut lukulistalle.

    VastaaPoista
  6. Amma, en ole lukenut Huonetta, mutta Ventovieras ja Illallinen kertovat ihmisten sekasortoisesta mielestä.

    Et tiedä, miten monta Illallista käärin joulupakettiin;-) Illallisessa on jotain, joka tuntuu vieläkin. Eniten tuntuu ja sattuu se, että loppujen lopuksi kaikki aikuiset kirjassa olivat syyllisiä. Ja kukaan ei välitä kysyä/tietää, mitä tapahtui tummalle adoptiopojalle...Vaikka Koch kirjoittaisi sikojen kasvatuksesta, lukisin senkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en arvioinut Illallista yksinomaan positiivisesti. Se herätti voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita. Nyt puoli vuotta asiaa sulateltuani tulin siihen tulokseen, että se oli positiivinen asia :)

      Poista
  7. Illallinen on mulle täydellinen! Ventovieraskin oli kyllä hurjan hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan :) Sitä en enää muista, piditkö Huoneesta?

      Poista
  8. Iloitsen siitä, että Ventovieras on listallasi. Luen kirjaa parhaillaan ja tykkään kovasti. Illallinen ja Huone sen sijaan ovat vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ventovieras oli kyllä kutkuttava luettava! Suosittelen näitä kahta muutakin!

      Poista

Lähetä kommentti