Satuhetki: Eläköön Pekka Töpöhäntä

Meillä ollaan viimein päästy siihen pisteeseen, että esikoinen 3v4kk, jaksaa oikeasti jo kuunnella lyhyitä tarinoita. Uskotte varmaan, että kirjaäiti on onnellinen :) Viime viikkoina mummolta lahjaksi saatu Eläköön Pekka Töpöhäntä (tai Söpöhäntä kuten pienimmäinen kirjaa kutsuu) on ollut aivan erityisen suosittu.

Kyseessä on Gösta Knutssonin iki-ihanan Pekka Töpöhännän muutama vuosi sitten ilmestynyt 70-vuotisjuhlakirja. 125-sivuinen teos sisältää viisi Töpöhäntä -tarinaa: Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus, Pekka Töpöhäntä urheilukilpailuissa, Pekka Töpöhännän silakkaretki, Pekka Töpöhäntä tivolissa sekä Pekka Töpöhäntä ja lumiukko.

Muistan oman ensikosketukseni Pekka Töpöhäntään hyvin, sillä se tapahtui varsin myöhään: joko kouluun tutustumispäivänä 6-vuotiaana tai sitten aivan ekaluokan ensimmäisinä päivinä 7-vuotiaana. Syystä tai toisesta meillä kotona ei Töpöhäntä -kirjoja luettu. Omat lapseni ovat siis päässeet nauttimaan tarinoista huomattavasti itseäni aikaisemmin ja oikeastaan yllätyinkin, kuinka kiinnostuneita lapset ovat.

Ilmiselviä syitä on muutamia: Ensinnäkin henkilöinä ovat kissat. Meiltä löytyy kaksi karvatassua omasta takaa, joten aihepiiri on heti tuttu ja samastuminen helppoa. Erityisesti pienimmäinen on hyvin kissarakas ja häntä kiinnostavat kaikki kissajutut keskimääräistä enemmän. Toiseksi värikäs, hauska, yksityiskohtainen ja upea kuvitus. Tässä vaiheessa pitempiä tarinoita lukiessa on aivan olennaisen tärkeää, että kuvissa riittää katseltavaa, muuten muut leikit ehtivät tulla mieleen kesken lukuhetken. Kolmanneksi: tarinoissa toistuu selkeä juoni. Ilkeä Monni hölmöine apulaisineen yrittää juksata kilttiä Töpöhäntää. Mutta kuinka ollakaan, paha saa palkkansa ja kukin aina ansionsa mukaan. Tällainen moraalinen aspekti kiinnostaa poikaani tällä hetkellä hyvin paljon.

Olen joskus aiemminkin tainnut mainita, että lastenkirjoja ääneen lukiessa arvostan sitä, että teksti on rytmikästä. Tasapaksua tekstiä lukee helposti apaattisesti, mutta rytmienvaihteluilla ja sanojen soinnilla saa ihmeitä aikaan. Terttu Lukko suomentajana on tehnyt Töpöhännän seikkailujen kanssa hyvää työtä. Nautin Pekka Töpöhännän lukemisesta, sillä sitä ei kertakaikkiaan voi lukea tylsämielisenä, vaikka lukukerta olisi sadas. Sen sijaan lukiessa tulee aina reviteltyä kunnolla! Ja siksi varmasti lapsetkin kirjasta tykkäävät. Turha luulla, etteivät he huomaisi, minkä kirjan lukeminen on äidille pakkopullaa ja minkä ei :)

Ei ole siis ihme, että Pekka Töpöhäntä on klassikko ja viihdyttänyt lapsia ja aikuisia jo, ajatelkaas, yli 70 vuotta! Ajankulusta huolimatta nämä ajattomat kissatarinat eivät ole menettäneen hohtoaan viiksikarvankaan vertaa vaan taitavat jatkaa ihastuttamistaan sukupolvesta toiseen tästä eteenkin päin.