10 kivaa asiaa ja 11 vastausta

Olen niin onnettoman hidas vastailemaan haasteisiin, että sitten kun pääsen asiaan, täytyykin urakoida useampia kerralla. Lumiomenan Katja ja Ja kaikkea muuta -blogin Minna haastoivat kertomaan kymmenen lempi- ja hyvän mielen asiaa.

1. Terveys
Klisee, mutta kuluneen viikon jälkeen olen äärettömän onnellinen terveydestä. Sen kummemmin sairaskertomusta jakamatta totean, että olen äärimmäisen onnellinen kun olo hyvä, minnekään ei satu ja pystyn kirjoittamaan tietokoneella, pystyin jopa lukemaan kirjaa ensi kertaa muutamaan päivään. On ihan hyvä välillä havahtua ymmärtämään, ettei ole ikiliikkuja.

2. Perhe
Toinen klisee, mutta niin se vain on. Perhe on paras!


3. Tulppaanit.
En ole ollenkaan talvi-ihminen, kauttaaltaan valkoinen maailma tympäisee. Siksi hemmottelen itseäni talvikuukausina estotta eri värisillä tulppaanikimpuilla. Ne tuovat väriä ja lupauksen siitä, että tämänkin talven jälkeen, itse asiassa jo aivan kohta, lumen alta alkaa paljastua elämää.

4. Koti ja työ
Saan olla lasten kanssa kotona ja samalla työskennellä täältä käsin. En ole tilanteeseen läheskään aina tyytyväinen; lastenhoidon ja toimittajan työn yhdistäminen on välillä todella stressaavaa aikatauluongelmien takia. Mutta siitä huolimatta, tykkään tästä ihan hirveästi. Saan käydä kiinnostavia keskusteluja mielenkiintoisten ihmisten kanssa ja kirjoittaa niistä. Siitä huolimatta aamut alkavat meillä leppoisasti joka aamuisella muumiannoksella (tyttärelläni on riippuvuus).

5. Kotimaan matkailu.
Kävimme viime viikonloppuna perheen kanssa minilomalla Tampereella. Yllätyn aina uudestaan siitä, kuinka mielenkiintoisia matkakohteita Suomessa onkaan! Ja vaikka olemmekin mieheni kanssa ehtineet koluta Suomesta lähes joka kolkan, avautuvat paikat lasten kanssa matkustaessa aivan erilaisesta näkökulmasta.

Kuva Tampereen Vapriikin Muumiot -näyttelystä.

6. Appelsiini-juustopiirakka
Tein sitä äsken ja söin ahneuksissani heti kaksi palaa. Ohje löytyy täältä.


7. Queen
Freddie Mercury on suurimpia idoleitani ikinä. Olemme menossa mieheni kanssa katsomaan maaliskuun alussa Suomeen saapuvaa We will rock you -musikaalia. Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että olemme tuolloin terveitä!


8. Kirjat
Yllättävää, eikö? Minulla on niin monta hyvää kirjaa odottamassa tällä hetkellä. Juuri nyt nostalgisoin erään lapsuuden lempi tv-sarjan parissa. Arvaatteko minkä? En tosiaan voinut muutamana päivänä lukea ollenkaan  ja se oli kamalaa.

9. Elokuvat
Ensi viikolle on luvassa yksi elokuvaensi-ilta. Siitä lisää blogissa!


10. Kevät
Aamulla ulkoillessamme jääpuikoista tippui vettä maahan. Kyllä se on tulossa, kevät!



Vera Vala esitti minulle yksitoista kinkkistä kysymystä vastattavaksi:

1) Minkä kirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?
En ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. Joskus olen kyllä huomannut, että kirjailija kirjoittaa samalla tavalla kuin minä kirjoittaisin. Aki Ollikaisen Nälkävuosi voisi olla lähinnä tällaista kokemusta, sillä historiallinen ajanjakso on minulle läheinen.


2) Jos pitäisi valita, olisitko mieluummin palkittu ja kriitikoiden arvostama, mutta vähän myyvä kirjailija vai mieluummin lukijakunnan rakastama, hyvin myyvä kirjailija?
Mulla on haave, että kirjoitan vielä joskus yhden tosi hyvän kirjan. Sen sijaan kirjailijan ammatista, siitä, että olisi pakko kirjoittaa, en haaveile.
3) Jos saisit valita kenen tahansa elävän kirjailijan illallisseuraksesi, kenet valitsisit?
Apua, tähän olisi paljonkin hyviä ehdokkaita. J.K. Rowling olisi aika kova.
4) Jos saisit puhallettua yhden illan ajaksi henkiin kenet tahansa kuolleen kirjailijan, kenet valitsisit illallisseuraksesi?
Yllättäen tähän on helpompi vastata. Jane Austenin tietysti.



5) Jos sinun pitäisi valita, minkä kirjan päähenkilö olisit?
Ehkä jonkun Leena Lehtolaisen dekkarin. Siis olisin mieluiten Maria Kallio tai muu poliisi, en se ruumis!
6) Jos sinun pitäisi muuttaa jonkun kirjan ympäristöön, kuten se tarinassa kerrotaan, minkä kirja valitsisit asuinpaikaksesi?
Sain tämän haasteen Vera Valalta, mutta siitä huolimatta tämä ei ole korruptoitunut vastaus: tykkäsin tosi paljon Kuolema sypressin varjossa -dekkarin Tolfan kylästä. Ajatus pienessä italialaisessa vuoristokylässä asumisesta on kiehtonut jo pitkään, ainakin teorian tasolla siis.

Siis vähän jotain tämäntyyppistä ajattelin...

7) Minkä kirjan (vain yksi!) valitsisit autiolle saarelle?
Saatana saapuu Moskovaan. Siitä löytyy huumoria, filosofiaa, humanismia, uskontoa, jännitystä, seikkailua, mystiikkaa, fantasiaa...

8) Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?
Tolstoin Anna Karenina. Pidän venäläisestä kirjallisuudesta, Dostojevski on suosikkejani, mutta tämä ei vain lähtenyt missään vaiheessa vetämään. Sinnittelin puoleen väliin ja sitten annoin koko asian olla. 
9) Mikä kirja on ollut suurin positiivinen yllätys?
En kyllä osaa yhtään sanoa koko elämän mittakaavassa. Tosin ensimmäinen Harry Potter ja viisasten kivi oli kyllä ehdottoman positiivinen tapaus, koska yleensä en pidä tämän lajityypin kirjoista. Pottereihinhan jäin sitten koukkuun.

10) Miten haluaisit lukijoiden luonnehtivan sinun kirjoittamaasi kirjaa?
Koskettava, pieni mutta kaunis.

11) Jos pitäisi valita kirjoittamisen ja lukemisen väliltä, kumman valitsisit?
Kyllä valitsisin lukemisen.


Kiitos kaikille kolmelle mukavista haasteista! Jokainen halukas saa ne mukaansa tästä napata. Muuten en jaa tällä kertaa haasteita eteen päin, vetoan toipilaisuuteeni ja siihen, etten ole ehtinyt seuraamaan, missä haasteet ovat jo kiertäneet! ;p

Kommentit

  1. Ihania ilonaiheita, joista minun pitää varmaan napata nuo tulppaanit inspiraatioksi! Aaltomaljakkoja minulla on, mutta e ole koskaan ollut leikkokukkaihmisiä. No, en mitään kukkaihmisiä, kun peukaloni ovat sysimustat, mutta tulppaanit kyllä ovat ihana väriläiskä ja kuuluvat sinne Aalto-maljakkoon :)

    Ja kiitos kun vastasit minunkin kysymyksiini, oli todella kiinnostava lukea vastauksia. Ja tosiaan, ei Tolfa ollut oikeasti hullumpi paikka asua :D

    VastaaPoista
  2. Pidän hirmu kovasti tulppaaneista, ne tuovat heti iloista tunnelmaa kotiin. Liian harvoin tulee ostettua. Joskus kun joku kaveri tuo tullessaan, ilahdun aivan kamalasti. Tulppaanit on ihania!

    Tampereelle olisi kyllä kiva päästä piipahtamaan. Pyynikin näkötorni on yksi haavekohteeni. :)

    VastaaPoista
  3. Iso tykkäys aution saaren kirjalle, hyvä valinta.

    Minä pidin Anna Kareninasta, mutta Sodassa ja rauhassa oli vähän enemmän tekemistä, että sen sain kahlattua läpi.

    VastaaPoista
  4. Blogistani löytyy sinulle vielä uusi haaste- vastaa, jos siltä tuntuu :-)

    VastaaPoista
  5. Kivoja juttuja listaltasi löytyy :-) JA tuohon toiseen haasteeseen ei tosiaan ole enää pakko vastata. Yritin välttää samojen blogien laittamista kaikkiin haasteisiin, mutta ilmeisesti käyn täällä niin usein, että olit koko ajan mielessäni :-)

    Niin, ja minulla oli Tolstoin kanssa ihan samanlainen kokemus. Dostojevskista pidin kovasti ja Anna KArenina ja Sota ja rauha tökkivät aika pahasti... (kyllä, kahlasin silti ne molemmat läpi)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti