KBF: ILOINEN YLLÄTYS VAI PAHA PETTYMYS? Ennakko-odotusten merkitys lukemisessa!
On aika aloittaa ensimmäinen Käytännön blogifilosofinen keskustelu tälle vuodelle! Tervetuloa mukaan vanhat konkarit ja uudet tuttavuudet!
Viime vuoden puolella metsästimme täydellistä kirjaa tai ainakin siihen tarvittavia ominaisuuksia. Monet mainitsivat tavalla tai toisella yllätyksellisyyden tärkeänä asiana. Hyvä kirja yllättää joko olemuksellaan, tarinalla, kielellä tai ihan vain olemassaolollaan.
Olen kiinnostuksella seurannut Katja Ketun Kätilöstä käytävää blogikeskustelua (kukapa ei olisi?). Ensimmäisen Blogistanian Finlandian voittanut teos on pysynyt esillä aina uusien bloggaajien toimesta. Kunkin lukijan tuntemusten lisäksi on ollut kiintoisaa huomata tietty ilmapiirin muutos kirjaa koskevassa keskustelussa. Syksyllä ensimmäiset kirjaa käsitelleet postaukset olivat useimmiten hullaantuneita, ihastuneita, läkähtyneitä. Pikku hiljaa maineen kasvaessa bloggaajien suhtautuminen alkoi jo ennakolta muuttua pelonsekaisen kunnioittavaksi (itsekin kuulun näihin) ja lopulta esille alkoi tulla myös kriittisiä sävyjä. Kukaan ei ole tainnut kiistää Kätilön ansioita, mutta moni on maininnut, että ei tämä nyt ihan niiiiin hyvä kuitenkaan ole.
Kaikki eivät tietenkään rakastu samaan teokseen, mutta luulenpa, että osansa on myös yllätyksellä, tai sen puutteella. Ainakin itsestäni olen huomannut, että kaikista parhaat kirjakokemukset, ne jotka laittavat elämän sekaisin päiviksi, jopa viikoiksi, jättävät merkkinsä sisuksiin ja pyörivät mielessä unessa ja valveilla, ovat lähes poikkeuksetta niitä, joista en ole osannut odottaa juuri mitään. Ei ole olemassa parempaa tunnetta kuin lukea kirja, jonka on viime hetkellä napannut kirjastosta kiinnostavan ulkonäkönsä tms. seikan takia mukaan ja joka onkin kertakaikkisen lumoava lukuelämys. Mutta kun luet ennakolta hienoksi tietämääsi kirjaa, eikös vain kriittisyyden, ylitulkitsemisen ja omien tuntemusten tarkkailu ala vallata tilaa lukukokemukselta!
Tuntuuko tutulta?
Ilmiö asettaa tietysti kirjablogit, lehtiarviot ja ylipäänsä kirjallisen keskusteluun kiusalliseen valoon. Onko mitään mieltä lukea kirja-arvosteluja, jos ne vievät lukemisesta ilon? Tietenkin on, koska ilman toisten lukukokemuksia suurin osa kirjoista jäisi löytymättä ja lukematta. Minäkin olen ihastunut moneen toisten blogeista bongaamaani kirjaan, koska olen olettanut, ettei se ole minulle, mutta kappas, olihan se kuitenkin.
Ennako-odotukset eivät siis haittaa, jos kirja onnistuu yllättämään kuitenkin, niinkö?
Mitä mieltä olette? Pitääkö kirjan yllättää? Onko olemassa täydellistä lukukokemusta, jos kirjasta tietää jo kaiken, ainakin sen, että se on loistava? Vai pystytkö keskittymään olennaiseen; kirjaan ja unohtamaan kaiken ennakolta olettamasi? Vältätkö joidenkin arvioiden lukemista? Kuinka helposti ennakkokäsitys muodostuu?
Sana on vapaa, antoisaa keskustelua! Kuten perinteisiin kuuluu, paras kommentti palkitaan! Voittajakommentoija saa valita Matias Riikosen ja Antti Leikaksen väliltä!
Mielenkiintoinen aihe, kiitos avauksesta! Ehkä parhaimmillaan se täydellinen lukukokemus on se, kun alkaa lukea kirjaa aikalailla ilman mitään ennakko-odotuksia ja tietoa kirjasta, ja elämys syntyy siinä kirjaa lukiessa.
VastaaPoistaToisaalta on kirjoja, joista on lukenut paljon kehuvia arvosteluja, mutta silti lukukokemus on itselle(kin) suht järisyttävä, kuten Kätilö esim minulle oli.
Joskus kuitenkin huomaan, että joidenkin kirjojen kohdalla paljon blogeissa esillä oleminen tuo sellaista henkistä vastarintaa kirjaa kohtaan ja siitä ei saakaan niin paljon irti kun miettii ehkä liian analyyttisesti ennakko-odotusten pohjalta.
Minäkin olen huomannut tuon henkisen vastarinnan häiritseväksi. Tosin yleensä riittää, kun huomaa sen itse ja sitten jo helpottaa :) Esimerkiksi Kätilöön minulla oli syksyllä vastarintaa, enkä sitä sitten lukenutkaan. Mutta sitten ihan kylmästi päätin, että ei se voi ihan huono olla ja jätin ennakkoluulot sikseen.
PoistaMukava aloitus keskusteluun. Ennakko-odotukset ovat tietysti tylsä asia: olisi paljon mukavampaa, kun niitä ei muodostuisi. Silti luen innolla kirjablogeja lähinnä vinkkien takia ja juuri sen takia, että lukukokemukset voi jakaa. Yritän antaa arvostelujen olla vaikuttamatta liikaa, sen verran, että jättäisin tarttumatta johonkin kirjaan muiden mielipiteiden takia.
VastaaPoistaKirjan ei mielestäni pidä yllättää, tosin onhan yllättäminen aina mukavaa. En lue kamalasti nykykirjallisuutta, vaan keskityn hamaan menneeseen, ns. klassikoihin mieluummin kuin uusiin, ja luen uusia vähän jälkeen niiden kohuajan. Varmaan ihan fiksu veto, niin ehtii muiden nostattama mielikuvapöly laskeutua. Tosin Kätilöt sun muut ehdottoman kiinnostavat uutuudet on tullut avattua huuman aikaan.
Yleensä ennakkokäsitykseni kirjoista murtuvat helposti ja oma kokemukseni pääsee valtaan.
Ihan totta tuo, että lukuvinkkien lisäksi kokemusten jakaminen on blogeissa parasta. Klassikoissa on se hyvä puoli, että niitä lukiessa voi aloittaa lukemisen ilman ympäröivää huumaa. Toisaalta joskus huomaan itselläni häiritseviä ennakko-odotuksia klassikoiden suhteen, ainakin silloin, jos kirja ei itselle kolahda. Silloin sitä ihmettelee, että mitenkähän tämäkin on klassikkoutensa ansainnut.
PoistaMainio aihe Amma!
VastaaPoistaMinä bongaan tällä hetkellä noin puolet lukemistani kirjoista blogeista ja blogitekstien perusteella. Jos tiedän jo valmiiksi lukevani kirjan (pian), hypin teksteistä surutta juonta kuvaavat kohdat yli. Jos taas en ole aivan varma, en vielä tiedä, luen koko tekstin. Ja jos vakuutun, odotan yleensä ainakin pari kuukautta ennen kuin luen kirjan, jotta ennakko-odotukset laantuisivat edes vähän.
Vaikka onhan se niin, että sitten jos lukee jotain jota "kaikki" ovat kehuneet eikä vain saa siitä kiinni, ei ymmärrä, niin tuntee itsensä vähän hölmöksi. Että tässäkö tämä nyt oli. Kyllä minä huomaan lukevani kriittisemmin, jos tiedän monen jo kehuneen, etsiväni niitä kohtia joista on puhuttu.
Mutta on se vaan niin, kuten sanoit, että se yllättäen, vahingossa löydetty on yleensä se paras kokemus. Kun ei ole mitään vertauspohjaa ja sitten kirja vie jalat alta. Ah. Tällaisissa vahinkolöydöissä on myös se, että ne eivät toisaalta ainakaan minulle kykene aiheuttamaan samanlaista pettymystä kuin ne, joista joku on jo sanonut että tämä on hyvä.
Kiinnostuksella seuraan tätä keskustelua!
Meillä on Linnea aika sama tyyli. Minäkin vältän sellaisia juonikuvauksia ja arvioita kirjoista, jotka aion lukea pian. Ja sitten jos vielä emmin, luen hyvinkin tarkasti.
PoistaMainitsemasi asia on varmaan "yllätyskirjojen" paras puoli: jos kirja ei ole hyvä, se ei jää juurikaan kaivelemaan, mutta voi kyllä yllättää iloisesti. Ja se yllätyksen tunne tuo ehdottomasti oman lisänsä!
Itse sain onneksi lukea Kätilön ilman ennakkopaineita. En tiedä olisikohan odotukset paisuneet suhteettomiksi, jos se olisi luennassa vasta nyt. Sama oli aikanaan Puhdistuksen suhteen, luin sen heti ilmestyttyä.
VastaaPoistaEnnakko-odotukset ja se, että ne eivät toteudukkaan on kyllä tuttu ilmiö, näin voin käydä jollekin blogissa hypetetylle kirjalle samoin kuin joidenkin suosikkikirjailijoiden kirjoille.Jotkin tietyt teokset ovat nostaneet odotukset pilviin, ja sitten kaikki kirjailijan teokset eivät vastakkaan näitä odotuksia. Itselleni näin kävi Ishiguron kanssa, jonka teoksista Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina pidin älyttömästi, mutta Me orvot ja Yösoittoja olivatkin sitten pettymyksiä ja luulen, että osa syy näihin pettymyksiin olivat liian suuret odotukset.
Yleensä, jos tiedän, että tulen lähiaikoina lukemaan jonkin kirjan vältän lukemasta siitä muualta, mutta jälkikäteen näihin muiden arvioihin on mukava palata.
On varmasti todella "palkitsevaa" lukea loistava teos ihan ensimmäisten joukossa, siinähän tuntee olevansa vähän osallinen itsekin ;) Minä luin Puhdistuksen todella myöhään, vasta sitten kun hypetys oli jo täysin ohi ja laantunut. Se oli hyvä aika, vaikka kieltämättä ennakko-odotukset olivat vähän taakkana.
PoistaMinustakin on kiva lukea toisten arvioita jälkikäteen. Yleensä lukemani kirjan jälkeen kirjoitan oman arvioni ja sitten käyn kierroksella toisten blogeissa ja katson, olisiko syytä kommentoida jotakin toisten huomioimaa asiaa omassa arviossa.
Mä oon kans sellainen, että on ihanaa löytää joku kirjan ns. ekana! siksi yritän lukea edes jonkin verran englanniksi, jotta tämä mahdollisuus maksimoituisi :D mutta kuten sanottua, hyvä kirja on hyvä kirja, vaikka kaikki muutkin tykkäisivät siitä. mutta usein myös petyn. olen juuri aloitellut Kätilöä ja lukemista saa jatkamaan vain se, että se voitti BF:n. tosin muutkin ovat sanoneet, että sille kestää lämmetä, mutta silti.
PoistaOlenkin pannut "kadehtien" merkille, että olet usein lukenut jonkin hitin jo puoli vuotta aiemmin englanniksi. Minä en jaksaisi tässä elämäntilanteessa, vaikka olisihan se hyvä tapa pitää kielitaitoa yllä.
PoistaMinä taisin tykätä Kätilöstä heti, mutta kun äänikirjana kuuntelin, niin ehkei voi aivan verrata...
Kirjaa kohtaan ilmenevät odotukset todellakin säätelevät lukemista. Joskus on miltei sekopäinen onnesta, kun saa kauan odottamansa kirjan käteen. Sitten lukukokemus vahvistaa tätä onnea tai vesittää koko kirjan.
VastaaPoistaItse olen yleensä pitänyt eniten kirjoista, joilta olen odottanutkin paljon. Näitä ovat viime aikoina olleet mm. Murakamin ja Ishiguron kirjat. Olen jo ennakkoon päättänyt rakastaa kirjoja ja olen siinä lukukokemukseni myötä onnistunutkin. :) Usein myös kirjat, joilta ei odota mitään suurta, voivat yllättää ollen mukavia lukukokemuksia, mutta harvemmin ne ovat minulle muuta (tällainen on esim. olleet Boynen Tarkoin vartioitu talo, jonka luin muiden blogikehujen vuoksi ja joka olikin hyvä lukuromaani).
Mikä sitten olisi se suurin kirjapettymys? Hmm. Ehkä tosiaan kirja, jota on hehkutettu ihan kauheasti ja johon on tarttunut nimenomaan kaikkien hehkutusten vuoksi. Ts. kirjaa ei ole löytänyt itse, vaan sen lukee juuri siksi, kun kaikki muutkin sen lukevat. Tällainen minulle oli esimerkiksi Virtasen Kirjeitä kiven alle, siitä jäi pliisu "jälkimaku". Mutta jos olen nimenomaan itse bongannut jonkun kirjan kirjastosta tai kustantamon kuvastosta ja sitten "kaikki" kehuvat sitä, olen todennäköisesti edelleen innoissani kirjasta. Saatan vain lykätä lukemistani, että savut hieman laskeutuvat.
Toisaalta on niinkin, että aika harva kirja jäisi kokonaan lukematta, jos niistä ei olisi ensin lukenut blogista. Itselläni on muutamia "luottoblogisteja", joiden makuun luotan aika tavalla. Tiedän, että melko suurella varmuudella tulen rakastamaan heidän suosittelemiaan kirjoja.
Bloggaajan tyylin alkaa muutenkin tuntea. Toiset hehkuttavat kirjaa enemmän, toiset taas vähemmän. Sieltä rivien välistä on vaan kaivettava esille se asia, josta voi päätellä onko kirja itseä varten vaiko ei.
Minäkin kuulun niiden joukkoon, jotka lukevat arvioita myös jälkikäteen. Niistä saa silloin paljon irti.
Ihanan pitkä ja monipuolinen vastaus Katja! Minä olin eilen aivan sekopäinen kun sain Manuela Boscon Ylityksen käsiini, sillä olen odottanut sitä jo hyvän aikaa ja niinhän siinä kävi, että luin sen melkein samalta istumalta. Milloinkahan ehtisin lukea Ishiguroa, täytyy laittaa TAAS listalle:)
PoistaSe on ihan totta, että kun on seurannut eri blogeja pitempään, niin tietää jo vähän, mitä etsii. Esimerkiksi jos olen lukemassa parhaillaan samaa kirjaa tai luen ihan pian, tiedän jo, että en lue sellaisen bloggaajan arviota alusta loppuun, joka yleensä kertoo juonesta enemmän. Palaan arvioon sitten kun olen itsekin lukenut kirjan. Jonkun toisen bloggaajan jutun saatan sen sijaan lukea heti, koska tiedän, että hän yleensä keskittyy enemmän omiin vaikutelmiinsa. Ja tosiaan, jälkikäteen lukiessa saa irti paljon enemmän!
Minä teen kuten Jaana - jos olen jo päättänyt lukea kirjan, yritän olla kauheasti lukematta muiden arvioita. Spoilereita en niinkään pelkää, sillä bloggaajat ovat yleensä varsin varovaisia, mutta pelkään kyllä muiden näkemysten liiaksi ohjaavan oman mielikuvan muodostumista.
VastaaPoistaPitäisi kyllä olla reippaampi jälkikäteen kommentoinnissa. On epäloogista, että joskus tuntuu oudolta kommentoida vanhaa keskustelua verkossa - vaikka sehän juuri on verkossa keskustelemisen yksi hyvä puoli, keskustelun "säilyvyys".
Vaikka luen paljon arvioita jälkikäteen, niin jostakin syystä tulee kommentoitua harvemmin. Ihan typerää, mutta jotenkin sitä ajattelee, että keskustelu olisi jo jotenkin "ohi". Tästähän on ollut puhetta monessa yhteydessä, toivottavasti kulttuuri ja oma käyttäytyminen muuttuisi pikku hiljaa tässä suhteessa.
PoistaLoistava aihe :)
VastaaPoistaMinunkin lukeminen painottuu Helmi-Maaria Pisaran tavoin pikkuisen vanhempaan kirjallisuuteen, harvoin tartun juuri julkaistuun teokseen ensimmäisten joukossa. Uutuudet kuitenkin kiinnostavat ja mielenkiinnolla luen niistä blogiarvioita, ne myös päätyvät usein luettavien listalleni. En tiedä sitten johtuuko pitkästä luettavien listastani (jota en tosin orjallisesti seuraa lisäysjärjestyksessä) vai uutuuksien saatavuudesta (yleensä lainaan kirjastosta ja teen hyvin harvoin uutuuksista varauksia), mutta julkaisuajankohdan ja lukemisen väliin jää yleensä pidempi väli.
Onhan se kiva jos kirja yllättää, vaikka se ei välttämätöntä olekaan. Esimerkiksi Meyerin Houkutus -sarja yllätti minut täysin. Suhtauduin siihen melko negatiivisesti kaiken sen "hypetyksen" takia, lainasin sarjan lukeakseni mistä nyt niin meuhkataan ja olin täysin myyty. Tämä osoitti hyvin sen, että ennakko-odotuksiin ei aina kannata luottaa tai ainakaan antaa niiden vaikuttaa lukupäätökseen. Tästäkin syystä haluan antaa enimpien blogisavujen laantua ja niiden aiheuttamien ennakko-odotusten häipyä mielestäni. Haluan mieluummin lukea kirjan ns. puhtaalta pöydältä ilman sen suurempia ennakko-odotuksia puoleen tai toiseen. Tästä syystä mm. Kätilö odottaa edelleen lukuvuoroaan. Onhan se kirjankin etu, että siitä kirjoitetaan myös pidemmän ajan kuluttua.
Pitäisikin joskus käydä rohkeasti tulta ja ennakkoasenteita päin. Olen niin varma, ettei Houkutus ole minulle, mutta ehkä se juuri siksi yllättäisi positiivisesti?
PoistaOlen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että on hyvä kun kirjoja luetaan pitkällä aikavälillä ja näin ne pysyvät esillä pitempään. Ja muutenkin, lukukokemukseen voi tulla ihan uutta perspektiiviä. Esimerkiksi kun viimeisen puolen vuoden aikana luin kaikki Marko Kilven teokset, ne eivät tuntuneet yhtään utopistisilta. Mutta kun kaksi ensimmäistä ilmestyi, arvosteltiin niitä liian mielikuvituksellisesta juonesta. Niin vain oli parissa vuodessa maailma muuttunut meillä ja naapurissa :/
Mulla ei ole oikeastaan mitään lisättävää, mutta haluan silti osallistua tähän keskusteluun :)
VastaaPoistaParasta on löytää joku huippu kirja ihan vahingossa, ilman kenenkään suositteluja ja minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Aikoinaan löysin Harry Potterit niin, kukaan muu ei ollut lukenut eikä niistä kirjoiteltu lehdissäkään vielä silloin.
Ilman muuta, osallistua pitää, sillä eihän kukaan muu voi kertoa juuri Maijan mielipidettä :)
PoistaMinä en ollut Pottereissa etujoukoissa, mutta yllätyin silti iloisesti, sillä olin nähnyt ensimmäisen elokuvan ja ajatellut, etten tykkää yhtään. Mutta kun luin kirjan, jäinkin saman tien koukkuun. Siinä oli se hyvä puoli, että pystyin lukemaan kaksi tai kolme kirjaa saman tien, sitten alkoi raastava jatko-osien odotus!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaTuo oli hyvä pointti, mitä Maija sanoit. Tuollaiseen vahingossa "itse löydettyyn" lukuaarteeseen liittyy kyllä ihan tietty viehätyksensä. Tällä tavoin löydettyihin kirjoihin ainakin minulla muodostuu melkein väistämättä vahvempi ja henkilökohtaisempi side kuin muiden suosituksilla löydettyihin.
PoistaItse löysin aikanaan Gabaldonin Matkantekijä-sarjan vahingossa kirjastosta ja hullaannuin. Myöhemmin olen lukenut muiden arvioita ja tuntemuksia tästä sarjasta, ja... no, melkein mieluummin välttelen niitä. Tällaisissa tapauksissa sitä haluaa (minä haluan...) pitää kiinni siitä omasta fiiliksestä ja ajatuksista eikä antaa muiden häiritä niitä.
Hups. Taisin vähän eksyä aiheesta. Mutta tiiviisti vielä: paljon hyviä kirjoja ja kirjailijoita olen suositusten kautta löytänyt, mutta erityisin suhde on syntynyt niihin vahingossa löydettyihin ja yllättäneisiin.
Niin liittyy! Varsinkin, jos kirjalla on jokin selvä side johonkin oman elämän vaiheeseen tai asiaan, niin side voi olla hyvinkin vahva. Ja tosiaan, silloin ei välillä halua tietää muiden mielipiteitä, sillä eihän tunnesiteellä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko kirja hyvä, kohtuullinen vai jopa heikko.
PoistaAmma,aihe on kiinnostava ja laaja, mutta jotenkin vain tekee mieli sanoa, että kirjan ei tavitse yllättää, mutta kun se tekee sen, se on kirjallinen orgasmi, huippu. Minusta kirjassa ei saa olla kovia ennakko-odotuksia. Siihen pitää suhtautua kuin seksiin: Antaa tunnelman ja hetken viedä ja ANTAUTUU tilanteelle.
VastaaPoistaMitä tulee Kätilöön, niin olin huomannut siitä vain yhden arvostelun ennen kuin tein omani eli Joanan ja vaikka Joana on itseäni maltillisempi kirjoittaja innostuessaankin, niin rivien välit tihkuivat jotain ja hankin kirjan pikana. Se oli menoa, eikä tunne ja suhde Kätilöön ole muuttunut yhtään!
Joskus käy, että jostain kirjasta innostuu ensin suuresti ja sitten puolen vuoden päästä ihmettelee, että 'mitä kummaa minä tuon tekstin kanssa oikein koin?' Kirjasta on tullut kuin laimea rakastaja, jäähtynyt kylpy, sen sijaan että se olisi kaiken järjen vievä intohimoinen pyörremyrsky!
Leena, sinäpä sen sanoit. Jos tarinalle ei osaa antautua, ei se varmasti vie mennessäänkään. Ja siinä tulee mukaan ajan ja paikan osuus. Joskus, jossakin tilanteessa, jokin on juuri se mitä tarvitsee. Ja sitten myöhemmin ei enää ymmärrä, mikä siinä viehätti. Niin ja puhuin siis nyt kirjoista... :D
PoistaMinä myös olen usein aika huono tarttumaan uutuuksiin, mieluummin annan sen hypetyksen kuolla pois ja katson parin vuoden jälkeen että mitä jäi jäljelle. Menee toki kirjanhankitakäytäntöjen vuoksi myös näin, luen suurelta osin kirjastokirjoja enkä varaile niitä enkä myöskään yleensä vilkuile bestseller-hyllyä, näin niitä eniten huomiota saaneita uutuuksia ei tule mahdollisuutta lukea...
VastaaPoistaKritiikkejä ja kommentteja toki luen, ja kiinnostavalta kuulostavat kirjat jäävät sinne takaraivoon kummittelemaan ja jos nousevat myöhemmin mieleen kun fyysisinä kappaleina vastana tulevat niin hyvä. Ihan kohtuullisesti tulee ainakin vilkuiltua sellaisia "mä olen joskus kuullut tästä kirjailijasta" kirjoja, ja noita varten sitten luetaan blogeja, ja esim. kirjallisuusesseitä ja muita vastaavia lähteitä.
Klassikoista, minullahan on oikeasti aika moneen sellainen suhtautuminen että tämä on sellainen pönöttävä pölyinen teos joka on varmaan tarpeeksi hyvin kirjoitettu että sen voi suorittaa. Niinpä positiivisia yllätyksiä tulee kiitettävän usein (mutta olen minä myös ollut oikeassa, ja joskus myös väärässä siinä "tarpeeksi hyvin kirjoitettu" kohdassa).
Ennen blogiani luin samoin kuin sinä, annoin ajan kulua ja poimin rusinat pullista. Nyt tulee luettua uutuuksia enemmän.
PoistaTuolla ylempänä jollekin kommentoinkin klassikoista, että niihinkin on välillä hankala asennoitua, mutta onneksi usein ne myös yllättävät tuoreudellaan.
Kun jostain kirjasta kohkataan tarpeeksi paljon, käännyn tahtomattanikin sitä vastaan ainakin joksikin aikaa. Tällainen on mm. Pasi I. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Vasta nyt se alkaa lievästi kiinnostaa, koska viime vuonna sitä hehkutettiin aivan liikaa. Näin ei tosin ihan aina ole; Oksasen Puhdistuksen lukuhalu vain kasvoi ylistyksen myötä.
VastaaPoistaMinulle on kehittynyt varsin hyvä tuntemus itselle sopivien kirjojen suhteen. Selaillessani arvioita ja ottaessani kirjoista selvää osaan melko hyvin arvioida, onko se mielekästä luettavaa vai ei. Blogien kautta olen löytänyt lukemattomia upeita kirjoja, kiitos siis teille kaikille!
Kuitenkin, jos olen jo valmiiksi päättänyt lukea jonkin kirjan, välttelen arvioita siitä, koska en halua lukukokemuksen "pilaantuvan". Arviotani tehdessä välttelin myöskin muiden arvioiden lukemista kuin ruttoa konsanaan, jottei alitajuisia vaikutteita tulisi.
Ollaan ihan samoilla linjoilla! Ja minullakin oli Harjukaupunkia lukiessani asenneongelmia ainakin puoleen väliin kirjaa, mutta sitten pidin kirjasta kuitenkin. En ehkä ihan rakastunut, mutta pääsin ennakkoluulojen ohi kuitenkin.
PoistaMinulla ei ole keskusteluun mitään uutta sanottavaa, mutta lyhyesti: Luen yleensä vanhempia kirjoja, enkä aivan uusia. Esimerkiksi Kätilöä tai Hytti n:o 6:tta en ole vielä lukenut. Aiempia Finlandia-voittajia olen lukenut muutaman, aina vuosia voiton jälkeen. Muutenkin yritän päästä siihen, etteivät muiden mielipiteet vaikuttaisi liikaa. Kirjoitan lukemistani kirjoista blogiin ensin ja vasta sitten alan lukea muiden kirjoituksia tarkemmin, ennen kirjan lukemista vain silmäilen niitä tai luen vain otsikot.
VastaaPoistaMinäkin luen vanhoja Finlandia-voittajia aina silloin tällöin. Kun lukee muutaman vuoden perästä, tulee siihen ihan kiinnostava näkökulma kun miettii, mitä kirja kertoo omasta ajastaan.
PoistaIhana blogifilosofinen pohdinta jälleen, Amma!
VastaaPoistaMinä kuulun myös niihin, jotka lukevat usein kirjoituksia vasta, kun kirja on luettu ja oma teksti tuotettu. Linkitänkin usein pahemmine lukematta siten, että teksti on kasassa. Booksyn tavoin, en pelkää juonipaljastuksia niinkään vaan sitä, että en saa muodostettua omaa kuvaa kirjastani, jos kuva on jo ennalta olemassa liian vahvana. Kätilönkin osalta luin Leenan arviosta olennaiset palat ja tiesin, että tämä on minun kirjani. En pettynyt, päinvastoin. Kirjan luettua oli ihana palata lukemaan kunnolla muiden tekstejä.
Lukuvinkkejä varten saatan silmätä ihan itselleni outoa kirjaa etukäteen. Varsinkin, ellen ole lukemassa kirjaa aivan hetimmiten. Joskus on käynyt niin, että olen "unohtanut" kurkanneeni kirjaa jo blogistaniassa ja sitten "löytänyt kirja helmenä" kirjastosta jonkin ajan päästä. Hieman huvittavaa on ollut sitten lukemisen päätteeksi todeta, että olihan tämä täällä jo huomattuna minullakin.
Sain juuri yhden onnistuneen ja ihanana lukukokemuksen päätökseen. Onnistunut ja ihana se oli siksi, että kyseessä oli minulle täysin uusi kirjailija ja kirja, josta ei ole kirjoitettu blogistaniassa juuri lainkaan. On siinä aina sellainen uuden löydön ja helmikeräilyn olotila. Että on saanut johonkin kirjaan tarttua puhtaasti omasta intressistä ja on mahdollista antaa kirjan puhua sitä kieltä, jota se haluaa minulle lukijana puhua.
Kiitos! Minullekin on käynyt joskus noin, että kuvittelen löytäneeni jonkun kirjan tai kirjailijan itse ja sitten olen huomannut, että johan tästä on täällä kohkattu ja itsekin olen ollut ihan liekeissä jo etukäteen :)
PoistaOletpa ihanalla aallonharjalla juuri nyt, kun olet löytänyt aarteen! Se on aina hieno tunne!
Hmm. Jos mietin itseäni, niin osaan aika lailla lopettaa arvostelun lukemisen, jos alkaa tuntumaan siltä, että tästä kirjasta voisin pitää todella paljon. Silloin riittää, että arvostelija on onnistunut herättämään mielenkiinnon kirjaan ihan muutamalla lauseella. Vaikka noihin lauseisiin liittyisi sitten ylistäviä kommentteja tarinasta, niin se ei juuri haittaa eikä periaatteessa nostata lukupaineita. Lähikuukausilta tällaisia kirjoja ovat olleet mm. Sisar, Vieras kartanossa, Valkopukuinen nainen ja Little Been tarina. Kun olen itse lukenut arvostelut pelkästään silmäillen, hypäten yli liiat juoniselittelyt, ei lukukokemus voi mennä pilalle. Tästä syystä nostankin peukkua juuri sen tyyppisille arvosteluille, ettei juonta referoida liikaa vaan annetaan jokaisen lukijan selvittää tarinan käänteet itse.
VastaaPoistaMinä harrastan myös postaushyppelyjä, viitaten johonkin aiempaan kommenttiin: onneksi eri bloggareiden tyylin alkaa tuntea, joten osaa varautua mahdollisiin juonikuvauksiin, mikäli niitä ei halua lukea.
PoistaHyvää keskustelua täällä! Monesta asiasta olen monien kanssa samaa mieltä. Jottei menisi ihan toistoksi, nostan esille vähän toista näkökulmaa.
VastaaPoistaMinusta tietyt kirjat saavat etua siitä, jos lukukokemukseen on joitakin ennakko-odotuksia. Esimerkiksi onnistuneet elokuva- tai tv-sovitukset ovat johdattaneet minut monien hyvien kirjojen pariin. Välttämättä en olisi tullut kirjaan edes tarttuneeksi ilman tv-versiota. Tai olisin saattanut jättää kirjan kesken. Näitä tv:n "sisäänheittämiä" kirjakokemuksia on ollut esimerkiksi Turhuuden turulla. Paksu 1800-luvun brittiklassikko sai ekalla lukukerralla vetoapua siitä, että tiesin mitä kaikkea mehevää tarinassa tapahtuu. Ilman ennakkotietoa olisin ehkä hyytynyt tylsimpiin kohtiin.
Nyt minulla on menossa Pussikaljaromaani, jonka aloitin vain siksi, että kävin katsomassa Pussikaljaelokuvan kahdesti. Oikein hykertelen kirjan parissa: meneeköhän ne jo kohta sinne kenkäkauppaan? Koska pääsen mehukeskusteluun? Voi olla että ilman näitä ennakkokäsityksiä en olisi yhtä innoissani kirjasta.
Klassikoitakin saattaa olla helpompi lukea, jos on jotain ennakko-odotuksia. Esimerkiksi Saatana saapuu Moskovaan saattaa olla peruspirkolle aika sekava kokemus, jos ei tiedä kirjasta etukäteen mitään.
Ennakko-odotusten jälkeen pettymyksenä on jäänyt mieleen esimerkiksi Millennium-trilogia. Tosin se oli hyvä muistutus, että suurimmat kirjahitit ovat usein suunnattu "massoille". Juu, kuulostaa kauhean elitistiseltä sanoa näin... Mutta ihan samalla lailla kuin intohimoiset musiikinharrastajat eivät välttämättä hehkuta Lady Gagan hittirenkutuksien ihmeellisyyttä, eivät himolukijatkaan välttämättä aina innostu noista kaupallisimmista kirjahiteistä.
Erittäin hyviä näkökulmia, Salla! Se on ihan totta, että elokuvat ja tv tuovat varmasti vetoapua. Itse olen jo jonkin aikaa halunnut lukea Mehiläisten salaisuudet, koska pidin elokuvasta valtavasti. Tosin joskus tämä toimii myös toisin päin, usein ainakin haluaa pitää väliä elokuvan ja kirjan välillä, ettei muista tapahtumia liian hyvin.
VastaaPoistaMinä tykkäsin kyllä Millenium-trilogiastakin, varsinkin ekasta osasta:) Tosin sitä lukiessani en ollutkaan pitkään aikaan lukenut mitään sen tyyppistä kirjallisuutta (hmm, olin saanut juuri gradun valmiiksi, olinkohan lukenut MITÄÄN kaunokirjallisuutta??), joten edustin varmaan aika hyvin niitä massoja:)
Minä oikeastaan pidän ennakko-odotuksista. On toki myös mukavaa löytää joku helmi aivan itse, ilman mitään ennakkotietoja, mutta minulle sellaiset kokemukset eivät ole sinänsä mitenkään niitä odotuksilla latautuneita kokemuksia parempia.
VastaaPoistaMyönnän olevani usein aika ennakkoluuloinen kirjojen suhteen, mutta minusta on myös hauskaa todistaa itselleni omat ennakkoasenteeni vääriksi. Saatan suhtautua kirjaan epäilevästi, koska joku epäilyttävän maun omaava tyyppi on kehunut sitä, tai koska kirjailijan julkisuuskuva ärsyttää tai koska kirjaa on hehkutettu ylettömästi. Sitten on hienoa huomata vastoin odotuksia ihastuvansa kirjaan.
En myöskään omalla kohdallani usko siihen, että ennakkoylistys voisi pilata lukukokemuksen. Odotukset voivat olla korkealla, ja ne joko täyttyvät tai eivät täyty. Kyllä ainakin itselleni käy usein niin, että miettii ennen jonkun ylistetyn kirjan lukemista, että voiko tämä olla oikeasti niiiin hyvä, ja sitten se kun kirja on jopa parempi kuin odotti, sitä on aivan taivaassa. Se tunne on minusta ihan todella mahtava.
Pidän myös Katjan tavoin siitä, kun jo etukäteen hekumoi kirjalla jota on päättänyt rakastavansa, ja sitten tosiaan rakastaakin. (Näinhän ei toki aina käy, vaan joskus ennakkoihastuminen menee aivan metsään.)
Ainakin jaana mainitsi tuolla aikaisemmin pettymykset suosikkikirjailijoiden kohdalla. Minulle ne ovat ehdottomasti niitä pahimpia kirjallisia pettymyksiä. Suosikkikirjailijan keskinkertainen kirja kirpaisee paljon enemmän kuin kehutun mutta tuntemattoman kirjailijan surkea teos. Ehkä siksi joskus käy niinkin, ettei jonkin suuren lukukokemuksen jälkeen uskalla lukea muita kirjailijan kirjoja siinä pelossa etteivät ne vastaakaan odotuksia (ns. Poikani Kevin -ilmiö).
Minäkin yritän lukea useimmat kirjat mahdollisimman "puhtaalta" pöydältä. Klassikoistakaan en halua tietää liikaa, esim. lukiessani aikoinaan "Rikosta ja rangaistusta" en halunnut tietää etukäteen mikä se rikos oli, vaikka se tapahtuukin jo kirjan alussa. Mielestäni onkin hassua, että monissa klassikoissa on aivan alussa suomentajan kirjoittama analyysi kirjasta. Hyppään ne aina yli ja luen vasta jälkeenpäin.
VastaaPoistaKirjablogeistakin luen yleensä arvosteluja vain sellaisista kirjoista, jotka olen jo lukenut. Minulle tuntemattomien kirjojen arviot vain silmäilen, erityisesti jos kirja on sellainen, josta kirjoitetaan monissa blogeissa. Jos kirja on itselleni täysin tuntematon, sellainen josta en ole koskaan edes kuullut, silloin luen arvostelutkin tarkemmin, jotta muistaisin kirjan, jos se joskus tulee vastaan. Mutta sitä kuudetta arvostelua samasta vielä lukematta olevasta kirjasta en jaksa lukea. Usein kuitenkin palaan jälkeenpäin lukemaan noita arvoita.