Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki





Hetken Joni tuijottaa taulua ja sitten se moukka jo viittaa. Jonin käsi sojottaa kohti kattoa joka tunnin alusta tunnin loppuun kuin viagralla huumattu kyrpä. Joni ei ole niin kuin muut. Se on hereillä ja se tietää liikaa. Minun käsittääkseni, Joni aina maiskutellen aloittaa pätemisensä. 
Helvettiäkö minä muistan jokaisen detaljin! Eipä edes tarvitse, kun Joni muistaa. Eikä kiinnosta. Ei tämä ole kutsumus- vaan palkkatyötä.


Nuori esikoiskirjailija Matias Riikonen voitti minut puolelleen sivulla 34 kuvatessaan synkän historianopettajan yksinpuhelua mielessään. Se osui ja upposi, vaikka en kyllä muista koskaan noin leipiintynyt olleeni.

Nelisiipinen lokki sisältää koko joukon lyhyitä kertomuksia, jotka tapahtuvat vuorokauden aikana tavallisen harmaan koulun lähellä ja ympäristössä, lokkiparven liidellessä koulurakennuksen yllä. Riikonen marssittaa lukijan eteen vähän vinksahtaneita tilanteita: sadistisen liikunnanopettajan, pakkomielteisesti hiihtävän Läskimooseksen, tuulen mukana leijailevan pumpattavan Barbaran, kaivinkoneella vilkuttavan työmiehen ja niin edelleen. Jokainen henkilö tuntuu olevan jotenkin eksyksissä itsensä tai elämänsä kanssa.

Jori kirjoitti viime viikolla kaksijakoisista tunnelmistaan kirjan suhteen. Itselläni jäi vähän sama fiilis. Riikonen kirjoittaa samantyyppisesti kuin minä itse tykkään kirjoittaa. Toisaalta taas lukijana en välttämättä ole tällaisten kertomuskokoelmien suurin fani. Vaikka historianopettajan mustanpuhuvat tunnelmat saivat minut myönteiselle kannalle jo kirjan alkupuolella, parani teos mielestäni loppua kohti. Ote muuttui intensiivisemmäksi, eikä tunnelma päässyt lässähtämään tarinoiden välillä. Ja toisaalta, niin hauskoja kuin osa alkupuolen koulun henkilökuntaa tai oppilaita käsittelevistä tarinoista olikin, eivät ne tuoneet kovinkaan paljon uutta koulumaailman kirjalliseen kuvastoon. Sen sijaan loppupuolella oli jo joitakin tuoreenmakuisia oivalluksia.

Kaiken kaikkiaan olisin kaivannut kirjaan lisää dynaamisuutta ja kenties selkeämpää kehystarinaa tai muuta pikkukertomuksia yhdistävää elementtiä. Toisaalta Riikosen teksti on sujuvaa ja miellyttävää luettavaa, sisältää hauskoja ja koskettaviakin oivalluksia ja mainioita tuokiokuvia. Ja vaikka tarinat olivat hyvin erilaisia, olivat ne sillä tavalla linjassa keskenään, että kirjasta jäi mielensopukoihin elämään oma erityinen tunnelmansa.

Ei aivan napakymppi, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen esikoiskirja kyseessä.


Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki
Gummerus 2012.
156s.

Kommentit

  1. Kiitos kiinnostavasta arviosta. Luin kokonaan, vaikka aion lukea kirjan itsekin pian, sillä halusin lukea opettajanäkökulmasta katsottuna arvion koulumaailmaan sijoittuvasta teoksesta.

    Jännä nähdä, että miten lukukokemus sijoittuu sinun ja Jorin arvioon nähden.

    VastaaPoista
  2. Heh, minä taas oikein yritin lukea mahdollisimman epäopettajamaisesti, mutta eihän se koskaan täysin onnistu! Odotan mielenkiinnolla, mitä mieltä olet.

    VastaaPoista
  3. Oo, kiinnostavaa! En tällaisesta teoksesta ollut kuullutkaan. Pannaan listalle, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, lue ihmeessä, kiva kuulla, mitä mieltä olet.

      Poista
  4. Amma, olen hengissä, mutta juuri nyt, me luemme niiiiiin eri kirjoja;-)

    Mukavaa lumiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Minulla on tuolla jonossa pari sellaistakin kirjaa, että hihkut vielä innoissasi. Mutta nyt taidan vielä jumittaa vähän aikaa näiden suomalaisten miesten kanssa;)

    Mukavaa viikkoa sinnekin (juuri kävin kolaamassa pihan, murr)! <3

    VastaaPoista
  6. Niin kuin Jorilla jo kommentoin, olen lukenut tästä vähän alkua, mutta en taida innostua tarpeeksi lukeakseni kirjan loppuun. Silti varmasti kunniakas avaus tosi nuorelta esikoiskirjailijalta, josta varmasti ja toivottavasti kuullaan vielä paljon tämän jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ymmärrän hyvin. Minuakin aluksi epäilytti, mutta kuten mainittua, historianopettaja-kertomus sai minut jatkamaan.

      Poista
  7. Meillä näyttää olevan lukemistossa yhtäläisyyksiä tällä hetkellä, sillä minullakin on Ruma sota vaiheessa.

    Tuo poiminta historianopettajasta on mainio, oli minusta kirjan parasta antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan selvästi joku yhteinen masterajatus tässä lukemisessa tällä hetkellä. Onpa mielenkiintoista kuulla ajatuksesi Rumasta sodasta, minussa se herättää hyvin ristiriitaisia ajatuksia ja etenee siksi hitaasti. Lukemaansa pitää aina sulatella muutamia päiviä, tai viikkoja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit