sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Antti Leikas: Melominen


Melominen oli yksi viime vuoden Savonia-palkintoehdokkaista ja kiinnostuin kirjasta oitis. Sattuneesta syystä uupuneen ja univelkaisen perheenisän normipäivä herätti mielenkiinnon lisäksi uteliaisuutta ja myötätuntoa melkoisen määrän.

Tuo uupunut univelkainen on Jaakkola, kohtalaisen merkityksetöntä myyntityötä tekevä viiden lapsen uusioperheen isä. Koska hän mitä ilmeisemmin ei ole nukkunut vuosikausiin kunnolla, on elämä mennyt yhdeksi elon tyrskyissä melomiseksi. Aika matelee kirjassa kymmenen minuutin pätkissä, mutta Jaakkolan pään sisällä ehtii tuona aikana liikkua yhtä sun toista aina dinosaurusten luomisesta ruoanlaiton saloihin - ellei hän sitten nuku silmät auki. Siinä tilassa, ja tämän kaikki kokeneet voivat todeksi todistaa, todellisuuden ja harhan välinen ero hämärtyy. Antti Leikas varoittaakin lukijaa jo alussa: Kaikki kirjassa esiintyvät kellonajat ovat kuvitteellisia.

Olin ehtinyt kasvattaa mielessäni odotukset niin korkealle, että aluksi olin lukemaani melko pettynyt. Syystä tahi toisesta odotin nopeatempoista hulvatonta tykitystä ja hersyvää komiikkaa. Sen sijaan luin sivun toisensa jälkeen tylsähköjä kuvauksia suomalaisen toimistotyön arjesta ja Jaakkolan sekavia ajatuksenvirta-örpsäyksiä, jotka sinänsä olivat monesti mainioita mutta yhtä usein ainoastaan outoja ja kontekstiltaan epäselviä. Totta puhuen jatkoin kirjan lukemista kahdesta syystä: ensiksikin siksi, että Leikas vaikuttaa niin äärettömän sympaattiselta ihmiseltä ja toisaalta siksi, etten kertakaikkiaan halunnut myöntää tehneeni virhearviota.

Ja kannattihan se tahkoaminen! Pikku hiljaa lämpenin tajunnanvirralle hämärän rajamailla tai sitten Leikas itse lämpeni. Joka tapauksessa aloin viihtyä ja myös tarina alkoi tiivistyä ja saada särmää päivän kääntyessä kunnolla iltapäivän puolelle. Kirjan toisessa osassa eli viimeisen 55 sivun aikana Leikas sitten tarjosi juuri sitä tykitystä, mitä olin koko ajan odottanut, enkä ollut odottanut suotta.

(Kummallista, miten hyvän mielen voikaan saada lukemalla toisten lapsiperheiden uskomattomasta arjesta, mikä on koko lailla samanlaista kuin itselläkin. Toisten perheellisten lisäksi suosittelisin kirjaa myös niille, joiden työyhteisössä on Jaakkolan kaltainen huonosti hereillä pysyvä perheenisä tai -äiti. Kirjan välittämä kuva on toki karikatyyri, mutta vain hiuksenhienosti. Joissakin tapauksessa iltapuuhia lainehtivine kylpyhuoneineen ja sinisine oksennuksineen voisi käyttää myös ehkäisymateriaalina.)

Huomaatteko, minäkin alan jo Jaakkolan tavoin harhailla kesken jutun.

Kirjan toisessa osassa tapahtuu selvä rytminvaihdos, mutta se sopii erinomaisesti Jaakkolan arkeen, jossa työpäivä on ainoa aika vuorokaudesta, jolloin hänellä on edes jonkinlaisia mahdollisuuksia nukkua vähän.

Vaikka Melominen käsittelee varsin arkisia ja inhorealistisiakin aiheita, tekee Leikas lopussa silmänkääntötempun ja lukija huomaa seisovansa peilitalossa. Mikä on totta ja mikä unta, kuka uneksii: Jaakkola, Leikas vai lukija?

Antti Leikas: Melominen
Siltala 2011.
190s.

14 kommenttia:

  1. Minä luin tämän kirjan aikanaan huonossa saumassa heti toisen huumorikirjan jälkeen mutta täytyy myöntää, että olen kanssasi silti samoilla linjoilla. Alun hämmennyksen jälkeen minäkin lämpenin Leikaksen absurdiudelle oman jaksamiseni rajoissa.

    Kiitos kivasta arviosta Amma ja tämän esiin nostamisesta!

    (tekstisi sai myös rönsykohdassaan aikaan hihityksen täältä päästä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ehkä ollut hetki kaikista otollisin, kaipailin kunnon aivojen nollaus -kirjaa, mutta ei tämä sellainen ollutkaan, vaan kertoi siitä samaisesta tilasta.

      Kiitos :)

      Poista
  2. Kiinnostuin tästä nyt ekaa kertaa kunnolla, kiitos arviosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että onnistuin herättämään kiinnostuksen. Varmaan löytäisit samaistumispintaa...:)

      Poista
  3. Minustakin se rytminvaihdos oli kirjalle eduksi, ja kyllä palauttaa univajeen hyvin mieleen... hieno juttu, rönsyineen kaikkineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyily on välillä vapauttavaakin:) Rytminvaihto sopi tosiaan hyvin ja ehkä nosti alkupuolenkin edullisempaan valoon.

      Poista
  4. Susan tavoin minuakin alkoi kirja kiinnostaa vasta nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kiva olisi lukea sinunkin fiiliksiäsi!

      Poista
  5. mä en jotenkin halua tarttua tähän vaikka kyllähän tuo lapsiperhetodellisuuden kuvaus osuisi tännekin. minusta tuntuu liikaa siltä etten ylipäätään tiedä olenko hereillä vai valvonko, niin olisi kiva jos kirjassa sentään tiedettäisi. Vaikka tuo sukunimikaimaisuus on kyllä toinen kiinnostuksen syy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, tulisikohan tämä sinulle jo liian lähelle kun nimikin on sama :D Minulla on myös vähän kahtiajakoinen suhtautuminen näihin, välillä kun tuntuu, että haluaa paeta ihan muihin maailmoihin. Mutta kyllä tässä jotain terapeuttista oli.

      Poista
  6. Tämä oli ihan jänskä kirja, muttei minulle kuitenkaan. Oli silti hauska lukea juttuasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ei ehkä aivan minullekaan, mutta likeltä liippasi:)

      Poista
  7. En ole vielä tarttunut tähän, vaikka pelkään sen toimistoarjen kolahtavan aika kovaa... Kiva arvioi kuitenkin, ja kiva että näitä aiemmin kovasti hehkutettuja kirjoja nouse vähän pidemmänkin ajan päästä esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti luet tämän, koska olisi kiinnostava kuulla, miten tuo toimistoarki sinulle näyttäytyi. Itselle kun se tuntui perushumanistihaahuilijana juuri niin vieraalta.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...