Antti Heikkinen: Pääroolissa Esko Roine

Pääroolissa Esko Roine - myös Isä-näytelmässä Kuopion kaupunginteatterissa 2024.

Mainos: Haastattelin Antti Heikkistä Kirjakantin Elämäkerrallisella klubilla 10.11.2026

Kirjailija Antti Heikkinen on suosittu elämäkerturi ja erikoistunut varsinkin taiteilijaelämäkertoihin. Yksien kansien väliin on naputeltu mm. Juice Leskisen, Jaakko Tepon, Heikki Turusen ja Seela Sellan elämäntarinat. Joitakin vuosia sitten julkaistiin tamperelaisen näyttelijälegenda Eila Roineen elämäkerta ja nyt on pikkuveli Esko Roineen vuoro.

Heikkisen tapa kirjoittaa elämäkertoja voi jakaa mielipiteitä. Esimerkiksi mahdollisia skuuppeja etsivät iltapäivälehtitoimittajat joutuvat etsimään skandaaliotsikoita kuin neuloja heinäsuovasta (toki he siinä hämmästyttävän hyvin onnistuvat). Jos avaa kirjan juorunnälkäisenä, saattaa helposti pettyä. Jos ei ole myöskään erityisen orientoitunut kulttuurielämään, voi kohtuullisen tarkasti selostetut teosluettelot ja uran eri vaiheet jopa puuduttaa, Heikkinen kun sommittelee tarinointiinsa myös pieniä juttuja ja anekdootteja niistä ihmisistä, jotka ovat olleet päähenkilön kanssa tekemisissä - kuka pitemmin, kuka käymäseltään.

Kaltaiselleni intoilijalle juuri nämä tarinat ja yksityiskohdat ovat toisaalta oikea aarreaitta. Erityisesti teatteritaivaan tähtien kohdalla, josta olen jo lukenut kohtuullisen paljon, mutta en tunnu koskaan kyllästyvän teemaan. Minusta on kiehtovaa kuulla esityksistä, joita en harmikseni ole itse päässyt näkemään, tai mitä mieltä näyttelijä on sellaisesta työstä, jonka on itsekin nähnyt. Millaista on ollut näytellä eri näyttelijäsuuruuksien kanssa: kenen kanssa kemiat toimivat, kenen ei jne.

Lukijalle piirtyy kuva, että Heikkinen on tehnyt taustatyöt hyvin ja perusteellisesti, sekä on päähenkilonsä puolella. Jälkimmäinen kohta saattaa aiheuttaa nikottelua kaikista puritaanisimmille objektiivisuuden vaatijoille. Mutta tässä tapauksessa tarkoitan puolueellisuudella lähinnä sitä, että kirjailijalla on selvästi halu kertoa kokonainen tarina henkilön elämästä, sen enempää ryppyjä silottelematta tai kaunistelematta, mutta ei toisaalta lehtiotsikot ja maksimaalinen huomio silmiessä kiiluenkaan.

Esko Roine on ehdottomasti elämäkertansa ansainnut. Ensinnäkin siksi, että 82-vuotias näyttelijä on tehnyt mittavan uran niin teatterilavoilla kuin kameroidenkin edessä ja ura jatkuu yhä edelleen. Rakkauskirjeitä-esitystä esitetään yhdessä Sinikka Sokan kanssa ensi vuonnakin eri puolilla Suomea ja kesäksi Roine on tulossa Tahkon kesäteatteriin Louhosareenalle Toivo Kärjen -musiikkiin perustuvaan musiikkikomediaan. Jonka muuten on käsikirjoittanut, kuinkas muuten kuin Antti Heikkinen.

Roineen teatterisuvun vesan ura ja elämä on jo itsessään merkittävä pätkä suomalaista teatterihistoriaa. Se, mikä Esko Roineen tarinasta tekee vielä hivenen poikkeavan verrattuna moniin muihin näyttelijöihin, on hänen toinen uransa teatterin hallinnossa. Paitsi näyttelijänä, Roine on tehnyt merkittävän uran myös teatterinjohtajana. Tämän vuoksi hänellä on tarjota kotimaiseen teatterimaailmaan ihan omanlaisensa näkemys ja perspektiivi - ikään kuin molemmilta puolin pöytää.

On turhan karrikoivaa väittää, että näyttelijät olisivat taloudesta mitään ymmärtämättömiä taiteilijoita ja hallintoväki taas taiteen rattaisiin kapuloita viskovia byrokraatteja ja taskulaskimia. Mutta vääjäämättä erilaiset asemat ja roolit tuovat mukanaan myös erilaista ajattelua.

Tampereella Roine oli johtajana niin Tampereen teatterissa kuin Tampereen Työväen Teatterissa. Ja kuten Antti Heikkinen Kirjakantin Elämäkerrallisella klubilla huomautti, molemmissa häntä muistellaan hyvällä. Suoritusta asettaa oikeaan kontekstiin tieto, että vielä Roineen aikanakin Tampereen teatteri profiloitui enemmän porvarilliseksi ja TTT taas oli tiukasti vasemmalle kallellaan. 

Yksi itseäni eniten vavahduttavista muistoista kirjassa oli, kun taistolaisuuden vuosina (aikana ennen Roineen johtajuutta) TTT:n tiukemmat toverit jakoivat kuolemaantuomioita (toki vain suusanallisesti) porvareina pitämille työkavereille. Mikä ihana työyhteisö! Toisaalta, toimiessaan Tampereen teatterissa johtajana, Roine kiinnitti teatteriin ennakkoluulottomasti kokeellisen Musta rakkaus -ryhmän: sen vetäjä oli tulipunaisena kommunistina tunnettu Kaisa Korhonen. Aika rohkea veto lähtökohtaisesti enemmän poliittisen kentän oikealla laidalla olevassa teatterissa. Monista taloudellisista vaikeista ajoista ja päätöksistä huolimatta Roineelle ei kuitenkaan tunnu jääneen vihamiehiä. Melkoinen suoritus.

Yksityiselämässä on ollut toisenlaistakin tuulta. Ensimmäinen avioliitto päättyi myrskyisään eroon ja kipeään huoltajuuskiistaan. Tästäkin lyhyesti puhutaan, mutta pääpaino kirjassa on työelämän puolella. Kiinnostavasti työ- ja yksityisminä kuitenkin kohtaavat Roineen pohdinnoista suhteessa isäänsä. Koko Roineen suku on kyllä täynnä näyttelijöitä ja muita teatterialan ihmisiä, mutta isä Eero Roine oli kotikaupungissaan Tampereella suorastaan jumaloitu merkkihenkilö ja vakioviihdyttäjä turuilla ja toreilla, erilaisissa tapahtumissa ja kokkareilla. Se asetti nuorelle näyttelijälle melkoiset saappaat täytettäväksi, halusipa hän sitä tai ei.

Minulle Esko Roine on tullut ensin tutuksi televisiosta. Reinikaisen hulvattoman traaginenkin hahmo, Ylikomisario Rautakallio, on roolihahmona ja Roineen tulkintana nerokas. Hyvin sympaattisena ysärilapselle on jäänyt mieleen myös rooli kunnanjohtajana ikonisessa Metsolat-sarjassa. Sittemmin olen onnekseni nähnyt Roineen muutamaan otteeseen myös teatterilavoilla. Harmillisesti täältä blogin aikakirjoista löytyy vain yksi merkintä - harmillista varsinkin siksi, että Ministeriä viedään ei ole likimainkaan edustavin otos Roineen uralta. Toki hän hoiti roolinsa ammattilaisen varmuudella, mutta muuten en olisi kyseistä farssia edes muistanut nähneeni, ellei Roine olisi elämäkerrassaan muistellut esitystä suurin piirtein samoin ajatuksin, kuin mitä itsekin olen muistiin kirjannut.

Huomattavasti hienompi teatterielämys oli Isä muutama vuosi sitten Kuopion kaupunginteatterissa. Muistisairasta vanhusta esittäessään Roine teki hienon roolityön, ja esityksestä tuli ilmiö, jota on sittemmin esitetty myös muualla. Blogista ei merkintöjä kuitenkaan löydy - jotkut teatterikokemukset kun haluaa pitää vain itsellään. Löytyi kuva-arkistoista sentään kuva loppukiitoksista.

Toivottavasti loppukiitoksia ei ole luvassa vielä pitkään aikaan, vaan itsekkäästi toivon, että Roineen ura edelleen jatkuu. Se on nimittäin aina ilo, kun lavalla tai kameran edessä on Pääroolissa Esko Roine.


Antti Heikkinen: Pääroolissa Esko Roine
Otava 2026
Äänikirjan lukija Antti Heikkinen
Äänikirjan kesto 15h 21min


Kommentit