Tiedätkö sinä kuka oli Lou Salomé?

Lou Salomé (Sari Harju) ja Friedrich Nietzche (Lasse Forsgrén) elivät täysillä. (Kuva Karri Lämpsä)

Minä voin ihan ilman nolostelematta sanoa, että en tiennyt, ennen kuin kävin katsomassa Lou Salomén nimeä kantavan teatteriesityksen Kuopion kaupunginteatterissa. Nolostelematta - en siksi, että huono yleissivistys olisi kehuskelun asia - vaan koska uskon olevani vain yksi monista.

Lou Salomé (1861-1937) eli aikakauteen nähden hämmästyttävän elämän. Hän opiskeli, matkusteli, koki rakkaussuhteita, antautui tieteelle ja tutustui ajan suurimpien ajattelijoiden, kuten Friedrich Wilhelm Nietzchen, Rainer Maria Rilken, Sigmund Freudin ja Paul Rèehen kanssa, joista monen kanssa hän oli läheinen ystävä tai rakastettu. Nämä miehet muistetaan, heidän naispuolista (työ)toveriaan ei - tosin osan syyllisyydestä kantakoon natsit, jotka tuhosivat Salomén kirjaston tämän kuoleman jälkeen.

On siis pelkästään oikeus ja kohtuus, että Aino Bergroth on kirjoittanut tämän näytelmän. Kaupunginteatterin lavalle sen on ohjannut Iiris Rannio ja nimiroolissa säkenöi Sari Harju. Sanon säkenöi, sillä sitä hän todellakin tekee. Roolihahmo on valloittava, vangitsematon ja pitelemätön, silti myös syvyyttä löytyy. Harjun kyky muuntautua eri-ikäisiin nahkoihin on poikkeuksellisen hyvä. Harju nähdään lavalla koko ajan (siis aika lailla kirjaimellisesti koko ajan) samassa roolihahmossa, sen sijaan Santeri Helinheimo, Ilkka Pentti, Lina Patrikainen ja Lasse Forsgrén vaihtelevat hahmojaan sellaiseen tahtiin, että heikompaa hirvittää.

Forsgrénin ja Helinheimon nimiin teosesitteeseen on painettu kaksi roolihenkilön nimeä kummallekin, Pentille neljä ja Patrikaiselle viisi. Kaikki karkeasti alakanttiin, mutta ymmärtäähän tuon, ettei kovin montaa lisäsivua viitsi painaa sen vuoksi, että joka ikinen kymmenistä illan aikana nähdyistä hahmoista tulisi mainituksi. Joka tapauksessa, katsoja ei voi muuta kuin hämmästyneenä seurata seureen nopeaa muuntautumiskykyä. Ja mikäli oikein ehdin havainnoida, kukaan ei tupsahtanut lavalle missään vaiheessa väärässä roolissa.

Omia suosikkejani kavalkadista: Forsgrénin eksentrinen Nietzsche, ja tämän pingottunut sisar, jota Patrikainen mestarillisesti tulkitsi, Helinheimon mimosamainen Rilke, Pentin ällöttävä pastori Gillot. Muutaman mainitakseni.

Jos vaativat vaihdot tarkkuutta ja täsmällisyyttä, samaa voi sanoa repliikeistä. Niitä nimittäin riittää, eikä tieteenfilosofisesti maailmaa syleilevä teksti liene ihan kaikista helpoiten omaksuttava. Katsojakin joutui arkisena iltana vähän skarppaamaan pysyäkseen korkealentoisimmissa kohdissa mukana. Mutta itse kyllä pidän pelkästään positiivisena ilmiönä, jos näytelmää katsoessaan tuntee sivistyvänsä. Huumoria osattiin käyttää taitavasti tekstiä keventämään. Näytelmä ei ota itseään liian vakavasti, mutta kainalopieru-osastollekaan ei valahdeta.

Lavastus toimii niin ikään hyvin. Euroopan Grande Tour sopii mielikuvitusta käyttämällä hyvin pienelle Maria-näyttämölle. Puvustuksen rooli on tärkeä paitsi aikakauden tunnelman luojana myös hahmojen rakentajana. Kun roolinvaihdot tapahtuvat sekunneissa, on toimiva puvustus keskeistä - se auttaa sekä näyttelijää roolin rakentamisessa että katsojaa pysymään kärryillä siitä, ketä lavalla parhaillaan katsellaan.

Esityksen jälkeen havaitsin olevani yllättävän hiljainen. Useammallekin kysyjälle osasin luonnehtia esitystä vain pintapuolisesti. Tätä tekstiäkin piti muhitella mielessä harvinaisen pitkään. Yleensä jonkinlainen alustava ajatus näkemästäni on kirkastunut siihen mennessä, kun kurvaan auton kotipihaan. Nyt mieli askaroi nähdyn ja kuullun kanssa pari viikkoa. Lienee merkki siitä, että Lou Salomé tarjoaa runsaasti pureskeltavaa. Ja myös siitä, ettei kaikkia ulottuvuuksia oikein mitenkään saa teksimuotoon tiivistetyksi. Tämä esitys kannattaa käydä kokemassa ihan itse.

Kuopion kaupunginteatteri: Lou Salomé
Käsikirjoitus Aino Bergroth
Ohjaus Iiris Rannio
Rooleissa: Sari Harju, Santeri Helinheimo, Lasse Forsgrén, Lina Patrikainen, Ilkka Pentti
Katso kaikki tekijätiedot täältä